United States or Cook Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Taas taivaan alla kiurusen soi ääni korkealla, ja tuttavamme käkönen taas kukkuu kankahalla, ei malta pieni perhokaan nyt uinailuaan jatkamaan jo kevät tullut on! Siis mielen routa, murhe pois! sen kevään lämmin voittaa ken kaihon orja olla vois, kun riemun aika koittaa? Siis kevään laulu raikas vaan nyt kaikkialla kaikukaan! Jo kevät tullut on! Uno von Schrowe. Oma maa.
Ja sydän pyytäis lämpöä ees hiukan, oven suusta, ja tekis mieli leikkiä ja nähdä joulukuusta. Mut suljetut on ovensuut ja rinnat kiini meille ja ikkunoista joulupuut vain ilkkuu mieron teille. Pois kaiho, kaipuu sydämen, pois rinnan riemupouta, taas tunnon päivä pilvehen, taas rintaan talven routa!
Silloin vesi virtaa kaikkialla, sekä siellä jossa se hyvää vaikuttaa, että pahaakin tuottavilla paikoilla. Tämän jälkeen aroilla ei moniin kuukausiin sada tippaakaan, ja peninkulmia kuletaan, ennenkuin vähäinenkään lähteen silmä löydetään tässä kuivassa maassa. Koko aron routa sulautuu, ja sen pinta muuttuu mustaksi mutavelliksi, jota ei paksuinkaan nurmikon pinta voi ko'ossa pitää.
Kovasti hän oli siitä ensin kärsinyt, kun oli huomannut, minkälaista Sigridin ystävyys oikeastaan oli ollut, jota hän oli ikuiseksi kuvitellut. Hän oli jäykistynyt ja vaalennut muutamiksi päiviksi niin, että sen toveritkin huomasivat. Vähitellen oli sitten sulanut, mutta aivan entiselleen ei kuitenkaan ... sydämen pohjalle jäi routa, joka usein kylmää huokui.
NUORI JOUKO. Oi, emoni, kantajani! Tunne mieleni tukala, Niin et vaadi vaikeinta. Maan sydäntä routa särki, Minun mieltäni pakotti Kaiken talvea ajatus, Outo, katkera ja kolkko. Kevätlämmin hautoi roudan, Vapautti luonnonvoimat, Riihottomat, vallattomat Tulvina tuhoamaan, Kirren alta kyyn herätti.
Otan nöyrällä sydämellä vastaan. HILLERI. Te, herra runoilija, äsken puhuitte tuolla salissa, mitäs te puhuittekaan? Minä en oikein saanut kiinni. Teillä ajatus lensi, lensi niin korkealle. Mutta minä ajattelin että antaa sen lentää, kyllä routa porsaan kotiin ajaa. HURMERINTA. Sehän vasta kaunista runoa! HILLERI. Päinvaston, rumaa, sillä se on totta. Minä profeteeraan aina totta.
Aijomme haudata lapsemme tänne kotimetsikköön, sanoin. Oli pitkä äänettömyys. Hän, ystävällinen hymy huulillaan, näytti tavottelevan jotain vastata, veti sitä varten jo henkeäkin, lipatti huulillaan, mutta ei löytänyt mitään sanottavaa. Hänenkin ohimoissaan suonet paisuivat ja hieno hiki nousi otsalle. Hetken kuluttua sanoin minä: Taitaa olla vaan hyvin kova routa maassa?
Mitä kuvernöörska on sanonut pisti taaskin rouva Lindeman väliin. Routa Ahlholm korotti ääntään vielä enemmän: Ja siellä piti pojan sitten olla koko päivä, iltaan saakka, syödäkin sai samassa pöydässä, kuin kuvernööri itse, kuvernöörska hänet oli esitellyt ja sitten hänet oli pantu kuvernöörin viereen istumaan.
Mutta miten se tuollainen voi syntyä. Asia on luonnollinen, sanoi Aaro. Korvessa oleva taivaanikuinen routa synnyttää yöllä kylmän ilman ja siitä tulee usva. Ylhäällä olevan lämpimän ilman raja on niin jyrkkä, että usvan selkä jää noin tasaiseksi. Näette, kun aurinko joutuu ilmaa enemmän lämmittämään että usvan täytyy tasaltaan painua alas ja hävitä, kunnes aurinko on iltasella mennyt mailleen.
Semmoisien se antaa olla, lekotella, makailla ja märehtiä, hyvin tietäen, että kerran routa porsaan kotiin ajaa. Tiedänpä sen tuon itsestänikin, ja siitä puhui aina Haakmannikin.