United States or New Caledonia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Viikon seisoin suon selällä tunnotonna niinkuin tukki, korpit hyppi korvillani, silmillä varikset vaakkui, pedot juurella pesivät, hukat luona huutelivat. Lapset parkaisi pahasti marjamailla käydessänsä, nähdessä näköni mustan, surun synkän syövyttämän, pökkelön suon selällä, karahkaisen kankahalla.
Niin on nyt minun eloni, Kun pimiä pilven ranta, Tahi laaka lammin ranta; On kun syksy-yö suruinen, Pimiä kun talven päivä. Olin ennen kun olinki, Olin kun omenakukka, Tahi tuores tuomenkukka; Olin mansikka mäellä, Punapuola kankahalla, Koppelo eroon ko'issa, Tavi taaton kartanolla, Sirkkunen sisaren luona, Vesilintu veikon luona Missä nyt minun kotini, Kussa kurjan kartanoni?
Taittoi häijy poika tuo Ruusun kankahalla; Ruusu pisti eikä suo Eipä auta kaivut nuo, Jop' on valtans' alla. Pikku ruusu punainen, Ruusu kankahalla. Sokkosilla. Sa rakas Lotta kulta, Miks kääntyy poies multa Ain' avosilmäs sun? Vaan silmät sitehessa, Sa heti, haetessa, Jo löysit miksi? juuri mun. Sa tartuit kauloihini Ja pidit minust' kiini, Sun sylees kaaduin ma.
Kankaan ruusu. Näki poika ruususen, Ruusun kankahalla. Ol' niin nuori, kaunoinen, Poika luoksens iloiten Riensi joutumalla. Pikku ruusu punainen, Ruusu kankahalla. Poika virkkoi: Taitan sun, Ruusu kankahalla! Ruusu virkkoi: Pistän sun, Iäksi ett' muistat mun, Enp' oo valtas alla. Ruusu, ruusu punainen, Ruusu kankahalla!
"Honka kasvoi kankahalla, kuusi kummulla yleni, hongassa hopeaoksa, kultaoksa kuusosessa: ne kapo käsin tavoitti, niistä kynsiä kyhäsi, niitä liitti leukaluuhun, ikenihin istutteli. "Siitä laski lallokkinsa, ulos lempensä lähetti; pani suota soutamahan, viitoa vitaisemahan, ahoviertä astumahan, kangasta kapuamahan.
Niin kuulu Jumalan poika Itse tuon sanoiksi virkki: "Sill' on miulla leuka laaja, Leuka laaja, silmät suuret, Sillä pitkät silmäripset, Kauan kasvoin kankahalla, Kasvoin kantosen takana, Kiven suuren suojasessa." Se on julma Juuttahainen, Pahin poikia pahoja, Ilkein isän aloja, Sanan virkkoi, noin nimesi: "Voi kun oot kovin osaava, Yli muien ymmärtävä!"
"Etkä silloin suuri ollut, et ollut suuri etkä pieni, kun sa liejuna lepäsit, seisoit selvänä vetenä suurimmalla suon selällä, tuiman tunturin laella, muutuit tuolla maan muraksi, ruostemullaksi rupesit. "Etkä silloin suuri ollut, et ollut suuri etkä pieni, kun sua hirvet suolla hieroi, peurat pieksi kankahalla, susi sotki sorkillansa, karhu kämmenyisillänsä.
Kaksi tähtee, armahammat muita, Säteilee tuol taivaan kannen all. Miks niin ihmeellisen ihanasti Murheen laaksoon katsahtavat he? Runotarpa kertoa nyt tietää: »Siellä kirkkaudes kunnian Onpi äiti poikans pienen kanssa; Alas katsovat he hymyten.» Mikä autuus tyynees katsannossa, Sointo, rauha ijankaikkinen! Heidän menneet päiväns kankahalla Unelmana johtuu mielehens.
Hän on sorea ja kaunis kuin kankahalla kasvanut honka. Hänen mustat hiuksensa ovat kauniissa kiharoissa, ja mustat silmänsä säihkyvät, kun hän vähän malttamattomasti sanoo kyytipojalle: »Oih, eikö tuo Laitilan aukeus jo tule? Kuinka kauan tätä kangasta kestää?» »Ei tämä pitkä ole», vastasi kyytimies huolettomasti.
Nuori mies katseli otsa synkkänä, laveata aroa. "Hiljaisella kankahalla kesäpäivä paistaa", lausui hän ivallisella innostuksella. "Minä en ymmärrä, kuinka voi kirjoittaa runoja arosta. Johan tuo nimikin saattaa, tullessansa huulieni yli, kaiken runollisuuteni jäätymään. Miellyttääkö teitä todellakin tämä hirveä erämaa, herra professori?
Päivän Sana