United States or Dominica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Pyhät rannalta pakosi, kiinni portit paiskattihin, kahlekoirat päästettihin; mykistyi meressä saari kaupungiksi kuollehien. Neitonen mereltä nousi, kaikki kaikui saaren kellot; kolkutti portille pyhälle, rautavitjat ratkesivat; tuli luostarin pihalle, koirat kättä nuolemahan; astui Herran huonehesen, kuvat kultaiset kumarsi.
Nostatan, uhmaten kylmää valtikkaas, sua vastaan suurimman titaneist', ihmisen, ah, sydämen, ainoan lämpimän, hehkuvan, kärsivän keskellä kylmän, keskellä kuollehien! Sammuta rintani lies, mut oman hehkuni kautta sun kylmyydessäsi kerta, enkä sun lainastas, hetkisen oon elänyt! Pitkä ja tumma ja kylmä on ilta ja kylmät on tähdet, kaikkeus kylmyyttään iltahan henkäelee.
Koht' Afroditea ranteeseen tämä vammasi ensin, sitten vahvana kuin ikivallat päin mua syöksyi. Auttivat pois jalat nopsat; ois kipu kärsiä muuten kolkkojen kuollehien seass' ollut siell' ikipitkä, tai väen murtanut ois ase, vaikk' elo säilynyt oiskin."
Kun myrsky käy, kun valtakunnat kaatuu, maan muodot taipuu tahtoon Jumalan, kun moni armas haave maaksi maatuu, tie verta tiukkuu uuden maailman, kun sydän jähmettyy, kun tunto paatuu edessä kauhun aina kasvavan, niin kaunis kulkea kuin kuutamolla on silloin kuollehien kalmistolla.
Kohtalotar päämme päällä elon, kuolon lankaa kutoo.... Mutta sydämessä täällä kiertyy niinkuin hopeerihmaa unikuuraa mielikuvain hunnuks heille, kadonneille, tähtiseppeleitä muiston kuollehien kukkain teille, unhotettuin, unhottuvain.... Tuskani syytä en tohdi ma sanoa kenellekään.... Lohtua en voi toivoa, anoa, tuskani syytä kun tohdi en sanoa Orvoksi jään, ijäti vaille ystävää, kotia....
Kas yksin minä en, vaan kansa kaikki tää sinne katsoo, missä Päivän peität.» Ma hälle siis: »Jos mielees johdat, mitä elimme yhdessä ja haastelimme, sen muisto vieläi sua murhetuttaa. Elosta tuosta mun tää käänsi, joka käy eelläin, joku ilta sitten; silloin tuon sisar» ja ma näytin Aurinkoa »pyöreenä teille paistoi. Hän mun johti pimeyteen synkkään tosi kuollehien lihassa tässä, joka häntä seuraa.
Ja kuin näät mun tässä, ma näin, kun päivä viides, kuudes koitti, raukeevan heidän, toinen toisen jälkeen. Sokeena hoipuin yli kuollehien; kaks päivää heidän nimiänsä huusin, niin nälkä teki, mit' ei voinut tuska.» Näin sanoneeksi sai, ja katsein hurjin tuon kurjan kalloon taas hän iski hampaat, kuin koira purren niillä luuta lujaa.
Ja kuin näät mun tässä, ma näin, kun päivä viides, kuudes koitti, raukeevan heidän, toinen toisen jälkeen. Sokeena hoipuin yli kuollehien; kaks päivää heidän nimiänsä huusin, niin nälkä teki, mit' ei voinut tuska.» Näin sanoneeksi sai, ja katsein hurjin tuon kurjan kalloon taas hän iski hampaat, kuin koira purren niillä luuta lujaa.
Kas yksin minä en, vaan kansa kaikki tää sinne katsoo, missä Päivän peität.» Ma hälle siis: »Jos mielees johdat, mitä elimme yhdessä ja haastelimme, sen muisto vieläi sua murhetuttaa. Elosta tuosta mun tää käänsi, joka käy eelläin, joku ilta sitten; silloin tuon sisar» ja ma näytin Aurinkoa »pyöreenä teille paistoi. Hän mun johti pimeyteen synkkään tosi kuollehien lihassa tässä, joka häntä seuraa.