United States or Rwanda ? Vote for the TOP Country of the Week !


Renan on »Muistelmissaan» tehostanut sitä seikkaa, etteivät mitkään yleiset filosofiset mietiskelyt häntä saattaneet astumaan kirkon helmasta ulos, vaan sen teki perehtyminen katooliseen jumaluusoppiin, jonka taivaita tavoitteleva, mutta hauras rakennus hänen nuorekkaan kritiikkinsä edessä hajosi raunioiksi...

Ajatus on sen ikuinen lähde, ja siitä sen piti maailmaan ilmautua, sitte kun edelläkäyvä ehto sen suhteen oli täytetty. Mikä tämä ehto oli? Se oli ihmishengen herääminen luonnon välittömästä helmasta ja ajatuksen vapauttaminen sen siteistä. Se kun ensin tapahtui, sitte vasta tieteiden syntyki lähestyi.

Nyt seiskoon joka miesi paikallansa, Ei lippuansa pettää kukaan saa! Näin parhaiten voi kansa esteet voittaa, Näin entismuistojaan se kunnioittaa! Oi, isäimme Isä, , korkea, suuri, Jok' autoit mun kansani helmasta yön, Viel' ollos Suomeni kilpi ja muuri, Viel' ollos siunaaja kansani työn! Viel' ollos heikon ja sorretun suoja, ja vihas vielä oi, viipyä suo!

He vaikenivat taas kauvan ja miettivät asiaa. Viimein sanoi Jussi: »Vai tulitikkuja hakemaan sinä olit Hyvärilään menossa?» »Tuli...» Ja nyt muisti Antti, että häneltä olivat unehtuneet Hyvärisestä haetut tikut taskuun, Anna Liisalle antamatta. Oitis etsi hän silloin tulitikkulaatikon taskustaan ja antoi sen Anna Liisalle, joka ratkoi pitsiä pois paitansa helmasta.

"Mutta et sinä enää häntä Roomasta löydä. Hän on varmaankin paennut aikoja sitten. "Hän on päässyt paljon edelle. "Sinä et enää saavuta häntä." "Minä saavutan hänet, vaikka hän pakenisi myrskykotkan siivillä." "Sinä et löydä häntä." "Minä löydän hänet, vaikka minun pitäisi hakea häntä helvetin syvimmästä onkalosta tai taivaan Jumalan helmasta."

Taivaan Isä sinua siunatkoon ja antakoon minulle voimaa lupaukseni täyttämiseen! Amen! kuiskasi Katri. Samassa nousi aurinko kultaisen pilven helmasta ja loi ensimmäisen silmäyksensä ikkunan lävitse Koiviston perheesen, joka vihdoinkin oli rauhaan ja sovintoon tullut. Lapsi, joka oli maannut horroksissa, aukaisi nyt kirkkaat silmänsä ja katsoi suloisesti vanhempiinsa.

Hengellänsä hehkutti se suloisen hien pelloillansa hyöriväin miesten ja naisten laihtuneille, kalpeille poskille ja vetäisi samalla niihin elontoivosta hehkuvan, rusottavan värin. Vedet aukenivat. Merien helmasta sukeutuivat liputetut laivat jauho- ja siemenlastineen rannoillemme ja etelätuuli kantoi pehmoisessa selässään viestit niistä syvälle sydänmaihin.

Yht'äkkiä ilmestyi kuitenkin inhimillinen muoto aaltojen helmasta. Kalveat, märkien hivusten peittämät kasvot näkyivät ja oitis syöksähti Martti mereen. Muutamissa silmänräpäyksissä saapui hän Leon tunnottoman ruumiin luokse, ja ui, pitäen sitä toisella kädellänsä yli veden pinnan, verkalleen ja varovaisesti venhettä kohden, joka mitä kiireemmin lähestyi häntä.

Hiihata hiasta miestä, Takin helmasta taluta, Lykkeä lylyn lävestä, Saata sauan suoverosta Saata sille saarekselle, Sille kummulle kuleta, Josta saalis saataisi, Erän toimi tuota'isi, Osin päitä pantai'si, Jakoja jaettai'si; Kuss' on kuuset kultavöissä, Hopiassa hongan oksat, Koivut kaikki koltuskoissa, Haavat haljakkaveroissa! Mieli mennä metsolahan.

Siis syöpyös sielusi rikkauteen, oma pohjasi sieltä luo, elontarkotus, kätketty kaikkeuteen, oman henkesi helmasta tuo! ER