United States or San Marino ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitä, eikö siis jumalallista viisautta ja hyvyyttä muualla löytyisi kuin vain meidän keskuudessamme? Eikö noilla epälukuisilla, kimaltelevilla taivaankappaleilla ja noissa loppumattomissa valomerissä niiden ympärillä, missä ei mitkään myrskyt raivoa eikä yöt milloinkaan pimitä, olisi muuta kuin rajaton avaruus ja iankaikkinen tyhjyys!
Niiden välistä näkyi ääretön avaruus, jonka synkeyttä tuikkivat tähdet vaan vähäisen valaisivat. Mutta järvi välkkyi niin kirkkaana hopeanhohtavassa valossa olipa aivan kuin jonkun Vellamon neitosen hääjuhlaa olisi tuolla alhaalla, Ahtolan kartanossa vietetty. Suloiset tunteet täyttivät Niilon sydämmen, kun hän tätä suurta ja ylevää ihanuutta katseli.
Enkä tiedä, mihin matka on päättyvä ja milloin, tuskin minnekään ja milloinkaan. Kaikki muu kuin kuolee, kaipuu yksin elää, vuodesta vuoteen, aina tyydyttämätön, aina hivuttava, välistä jäytäväkin, se ainainen yksinäisyys, ystävän ikävä, ja toverin ja henkiheimolaisen tarve. Sitä elättää erämaa ja autiot ulapat, niiden avaruus, suuruus, hiljaisuus ja yksinäisyys ja matkojen kaukaisuus.
Veljeni, urhean ihmisen tulee lahjoittaa henkensä. Anna se lahjaksi, neuvon sinulle, sillä ethän toki odottane, että se sinulta *ostetaan*? Mikä hinta voisi sinua tyydyttää? Jumalan koko luomakunta, koko rajaton avaruus, ajan ijankaikkisuus ja kaikki mitä ne sisältävät, siinä olisi hinta, joka sinua tyydyttäisi ainoa, joka sitä tekisi, minkä itsekin myöntänet, jos tahdot olla suora.
Sinä olet tänään kummallinen, luulisin sinun melkein kadehtivasi Kallea, mutta se on joutavaa, jos sinusta se tulee, mitä sinusta toivon, niin ei sinulla ole siihen vähääkään syytä. Taiteen ala on näet ääretön, kuin avaruus ja siellä on rikkauksia, joita ei maihin sovi verratakaan.
Avaruus mull' armahampi kirkon kolkkoutta on, luonnon hiljaus rakkahampi, kuin on laulut joukkion. H
Kaikki on tyyntä, rauhaisaa: Aurinko laskullansa Metsät ja järvet kaunistaa Kirkkaalla kullallansa; Taivahan tyyni avaruus, Siintävä järven pinta Niin on tään illan sointuisuus, Kuin tyyni ihmisrinta. Oi, ei! Jo läpi kaiken tään Sydäntä särkeväinen Käy parku: lapset itkemään Sai joku äkkinäinen Vahinko, vaiko ynseys, Itsekäs, häjy sydän? En tiedä mutta pettymys Nyt särki soinnun hyvän.
Leskenä olisin ja asuisin velimiesteni kanssa yhdessä... Mutta eihän toki Jumala liene niin sallinut, ettei Antti enää tulisi. Mutta kumma se vaan on, ettei se kirjoita, ajatteli hän ympäri päänsä, ajatteli uudestaan, mutta ei selvinnyt, ei tulevaisuus eikä nykyisyys, kaikki sekaantui yhdeksi hämäräksi ja mielen avaruus vähitellen pimeni mustaksi ... kuni myrsky-yö tuolla ulkona.
Syksyllä ei sen harmaa, saareton avaruus ollut antanut mitään kiintymisen tilaisuutta. Ja nyt keväällä se herätti kahta kaihoisamman ikävän vanhaan saariseen kotijärveen, joka auringonpaisteisena läikkyi muistossa. Henrikin oma huone oli pieni, neliönmuotoinen; siinä oli hyvin valkoset seinäpaperit.
Miten yksinäisenä hän kulki täällä, miten pimeä oli yö, miten rajaton avaruus, miten tuo laaja lakeus, jossa jokainen ääni hävisi hiljaisuuden syvyyteen, miten vuoret ja kukkulat ikäänkuin nielivät ja mitättömäksi tekivät hänen ajatuksensa! Kaikki oli niin suurta, niin laajaa, niin kaukana.