Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. kesäkuuta 2025
Ma kuljinko tietäni nopeasti liian? Nyt vasta kun jalkani uupuu, ma katseesi kohtaan, minut onnesi saavuttaa. Ylt'ympäri soittoa, aaltoja vaan Mi ennen ol' raskasta, vaipui sinervään unhoon, nyt venheeni keinuvi jouten, Myrskyn ja retken oon unhoittanut! Hukkuivat toivo ja toiveet, nyt välkkyen sielu ja ulappa hohtaa. Seitsemäs yksinäisyys!
Lasna huokaelin näin, Miesten töitä nähdessäin: "Ah, jos lapskin mies jo ois, Miehen töitä tehdä vois!" Kuulin töitä urhojen, Rauhan, sodan sangarten, Ajattelin: "Onneton Olen kurja, kunnoton." Nousi päivä nuoruuden, Hyörin, pyörin, puuhaillen, Vaan ne, mitkä aikaan sain, Kaikk' ol' lasten töitä vain.
Tuost' iski Brutus, hänen lemmikkinsä, Ja kun murharaudan kiskoi maalle, Niin, nähkääs, veri Caesarin se seuras Ja ovest' ulos ryntäs, nähdäksensä Noin tylystikö Brutus kolkutti; Caesarin enkel' oli, nähkääs, Brutus. Jumalat, tuomitkaa, kuink' oli rakas Hän Caesarille! Isku tuo se kaikist' Ol' armottomin: hänen jalo Caesar Kun lyövän näki, kiittämättömyys hänt' Enemmän musersi kuin murha-ase.
Hällepä vastasi näin taas päilyväsilmä Athene: "Kunpa jo tottakin tuon väki vaipuis, lähtisi henki, kunpa akhaijein lyömänä maall' isiensä jo maatuis! Vaan oma taattoni mieletön on, eik' oikeamieli, ilkeä, tunnoton, mun joka toivoni estäjä aina. Ei sitä muista hän, kuink' ain' ahdingosta ma auttaa sain hänen poikaans', Eurystheun jok' ol' orjana ennen.
Toimi se tehtiin, kaupungiss' ylt'ympäri palveet uhrattiin jumaloille; mut kolmas päivä kun koitti, maahan epeijit karkasi kaikk', ylen ankara paljous miehiä, vaunujakin, pojat myötä Molionen saamat; kumpikin viel' ihan nuori ja outo ol' ottelon pauhuun. Kaukana Alfeios-joen äyrääll' on Thryoessa, hietaisen Pylos-maan rajaäären kalliolinna; senpä he saartoivat, tuho senp' oli tuumana heillä.
Ja eessä hengellisen virkakunnan ja isänsä hän nai tuon naisen, sitten mi aina rakkaammaksi hälle kävi. Ens miehestänsä leskenä hän yli ykstoista sataa vuotta hyljittynä ol' odottanut kosijaansa uutta. Ei auttanut, ett' tiettiin, kuinka hänet löys kauhistaja maailman Amyklaan majassa tyynnä, kun hän kutsui tuota.
Hyväksyn siis sun mielipitees; koskaan ei ihmisluonto ole ollut moinen kuin noiden kahden, eikä moiseks tule. Jos puhettani nyt en jatkais, varmaan sanasi ensimmäiset oisi silloin: 'Tuo kuinka siis on vailla vertaistansa? Mut että näkyis, mikä näy ei vielä, sa muista ken hän oli, kuinka pyysi hän silloin kuin ol' hällä vaalinvalta.
Gloria in excelsis Deo! lauloi ne kaikki, joita olin tullut liki, niin että kuulla voin ma virren sanat. Seisoimme epäröiden, liikkumatta kuin paimenet, sen ensi kuuntelijat, sikskunnes jyrinä ja laulu loppui. Jatkoimme sitten vaellusta pyhää ohitse varjoin, jotka maassa maaten taas kääntyneet ol' itkuun allapäiseen.
Hopeepäisnä aian myrskyn alta Käyt sä ijäisyyden rantaa päin, Niinkuin laivur', päässyt valkamille, Kaukaa katsoin vaahto-lainehille. Ilon valkoviirtä liehuttaapi, Isänmaansa rantaa tervehtäin. Laulaja. Hän laakson helmass' eli lapsuuttaan, Se tyyni ol' kuin lähde hänen pirtillänsä; Toi aamu toivon, rauhan tullessaan, Ei tuskaa jättänyt se mennessänsä.
Heräjämisen hetkeen siirryn siksi ja kerron, että unen hunnun kirkkaus repäisi, joku huus: »Mit' teet sa, nouse!» Kuin nähdä omenapuun kukkasia, joist' enkeleill' on ilo ynnä juhlat ijäiset taivahassa, saivat kerran Johannes ynnä Pietari ja Jakob ja toipuivat taas kuullessaan tuon sanan, mi murtanut ol' unen raskahamman,
Päivän Sana
Muut Etsivät