Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Sen rinta töherretty täytehen ol' vekseleitä laulun vastaisen; sen siivet kompalauluinensa hosui vain ilmaa, mutta harva niistä osui; ol' pitkä pyrstö runo aikamme, sen piti virheillemme ruoskaa häilyttää, mut voimiaan ei saattanut se säilyttää, vain vikojamme hiljaa moitti se. Anoitte voimatonna multa näin: »Mun suokaa nousta länteen taikka itään!
Nyt vasta lapset näytti pelkäävän, On kello varmaan yli seitsemän. Nyt nousi riita: kenen syy on tässä? Järvelle mennä ei voi pimeässä. Ei mitään tupaa eikä vuodetta, Ol' lasten olo tuiki tukala. He itkivät: voi äitiä ja isää, Ne vartoo meitä! Mutta yö se lisää Ylt' ympärinsä synkkää peitettään, Niin ett' ei näe silmä kättäkään.
ja kaikui kauttaaltaan tuon kurjan tuskaa, niin että elävältä tuntui aivan ja kärsivältä kuva kuparinen; noin liekin ääniks, sähinäksi tulen sulivat ensin sanat surulliset kuin tietä, väylää löytämättä. Sitten kun olivat ne liekin päähän päässeet sen saaden samaan väreilyyn, min niille nielussa antanut ol' ihmiskieli,
Sä kaunis olit, Ol' katsees tyyni, vakava ja kirkas Kuin puhtaan neitseen, mutta uskallus Kuin jalopeuran povessasi löytyi. Oi, tahtoisinpa ennen kuolemaani Sua kerran syleillä, mun poikani! Oi, tahtoisinpa ennen kuolemaani Sua kerran syleillä, mun Tykoni!
Todella, koska tuohon kohtaan monen käy katse, vaikka sen vain harvat huomaa, ma kerron, miks ol' arvokkain tää tapa. Jumalan hyvyys, jolle kaikki karsaus on vierasta, niin hehkussansa palaa, ett' ikikaunis siitä siroittuvi. Välittömästi mikä siitä virtaa, loputon on, näät sen ei laatu muutu, kun itse on se laadun leiman lyönyt.
Hädästä muitten tiennyt en, ilosta sydän sykki, vahv' olin, punaposkinen ja suonet tulta tykki. Niin olin nuori, riehakas ja korskempi kuin kuningas. Mut nurkumatta majassaan Stool, ukko unholoukon, loi nuottaa, imi piippuaan, soi telmää nuorten joukon. Tuommoisen suhteen, sen maar ties, ol' ollakseen jo melko mies.
Hän silloin kääntyi kotihinsa, tuoll' Iloisna kerran kanneltansa kätti, Ja laski syvän soinnelman ja kuol' Ja hengen kotimaalle hengen jätti. Runoojan hautapatsas murenee, Sen all' ol' tuhkans' ammoin katkoksessa; Vaan mertä maita laulu lentelee, Ja sielut hehkuu jaloa muistellessa. Ikävöinnälle.
Tähtirinta, kultaolka, suuri sotaherra tuo tummaks silloin tuimistuvi, hatun sieppaa, silmän luo kerran häneen, toisen kansaan, vierryt saman tuokion pitkin toria jo kaikki äijän äyrisaalis on. Hämillään ol' äijä siinä, herra loihe lausumaan: »Kuulin laulus, kamppaellut olen eestä saman maan. Elon illass' että vielä muisto tuo on myötä mun, siit' on ylväs mulla mieli, paljon ylväämpi kuin sun.
Sitä paitsi sotilaita, hoviväkeä ja muuta kansaa, kissoja, pöllöjä ja tonttuja. Tapahtuu Kypron saarella noin 650 vuotta sitte. Ensimmäinen näytös. Vierashuone kuningas Guidon linnassa. Roosa ja Liila ompelevat morsiusleninkiä. *Roosa*. Yh, nyt neulan' katkasin! Teräksest' ol' Englannin. *Liila*. Jätä kiire kohtuuton! Työläs neulominen on Leninkiä Forellalle... *Roosa*.
Kuin Jaakob enkö vuosi vuodelta Mä yhä uupumatta ahkeroinnut Rakasta Raakelian' ansaitaksen'? Ja nyt mua moinen vastus kohtaa? Ei! Kov' onneni ol' arvaamaton, julma, Se koko miehuuteni mursi. Silloin Kyll' olit oikeass', oi Valpur, tuossa Kun polvillaan näit pyhiinvaeltajan, Hän haudan partaall' on, ei määrän päässä. Kyll' olit oikeass', se hälle aukee Kuin helma, hyvän ystäväisen helma.
Päivän Sana
Muut Etsivät