Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Ma kernaasti katselen kuolleita, Ol kuinkapa loittona toimensa; Vaan kanssa jalojen uusien Tok paremmin kilpain riemuitsen. Pidättävää. Mi työksennellä oliskaan, Jos löytyis oma pohja vaan, Mutt' aattees oudon suonissa Sua lyöpi vasten kuonoa. Miks' opettajana en pysy? Siksi Ett' oppilaat pyrkivät opettajiksi. Nöyryys. Kun mestarein töitä ma katselen, Näen, minkä he tekivät, muuta en.
Sen kietoi vaippahan kurjimpaan: »Nyt vaappuvat vainajat Tuonelaan!» Hän mättään istua sai kanervasta Ja soudatti lasta Näin rauhaan parhailla lauluillaan. Soi, soi, kaisla! Soi, soi, kaisla, Laineet loiskikaa! Pien' Aune, immyt puhtahin, Nyt missä taivaltaa? Hän huus kuni ammuttu sorsa, kun hukkui hän, Ol' aika kevään viherjän. Maailma hälle nurja ja aina armoton Se koski mieleen hentohon.
Mut sulta, sult' ol' yksin apu, suoja, Jumala, veli, kuink', oi voitontuoja, sua kutsunenkin, kunnia on sun!» Näin lausui mies, loi alas silmän, astui taas satulaan ja häipyi pois, ja yö jo kattoi maat, sen kyyneleihin kastui jo varjotumma tuonen niittotyö.
Ja valhetta en uskokaan, Eloss' on poika kallis! Ja kohta, kohta saapuu hän Luo äitins hellän, itkevän". Ja siitä päivin järkeään Ei Sanna enää saanut, Yks miete vaan ol' mielessään, Ja hokemast' ei laannut: "Jo kohta, kohta saapuu hän Luo äitins hellän, itkevän!" Ja vuodet pitkät vietti hän Näin synkkää eloansa Rannalla meren hyrskyvän, Höpisten lausettansa.
Senpä huomaa huolen lapsi, Lausuu sydämmestä synkeäst: »Miekkohinen metsähiiri, Onnellinen kanto-koturi, Ei ol karjas kurjan teillä, Ei sua uhkaa viha vanhimpais.
Kaukaa laulun kuuli, tunsi Kumman tunnon rinnassaan. Mielt' ol' ikä antanunna, Nyt hän laulun käsittää. Näin ne laulaa kosken aallot, Matkamiestä tervehtää: "Kaukaa turhaan ihmislapsi Rauhaa etsii, anelee; Vaikka koski vieressänsä Rauhan hälle tarjoilee". "Täällä haihtuu elon tuskat Reunains yli yltyneet: Tänne riennä, hautaa tänne Elos toiveet pettyneet!" Metsässä. On metsä kaunis ja vihanta.
Ja että nimi oisi miehen mukaan, soi henki, että nimitettiin hänet sen omaks, jolle kokonaan hän kuului: Dominicus, niin häntä mainittihin. Hänt' ylistän kuin peltomiestä, Kristus min otti avuksensa viinitarhaan. Ol' oppilas hän Kristuksen ja airut, näät ensi rakkaus, mi nähdä voitiin, hänellä Kristuksen ol' ensi käskyyn.
»On tässä liikuttava taitavasti», näin virkkoi Mestari, »ja pysyttävä likellä paasiseinää mutkikasta.» Se askeleemme hidastutti; jälleen kuunkaira ehtinyt jo vuoteellensa ol' lempeähän lepohonsa, ennen kuin päästy oltiin onkalosta tuosta. Mut koska taivaan avon alla seistiin, miss' sola takanamme kiinni meni,
Mut patruuna ja ryökkinät nauroit yhä enemmä, ku näkkiit, jott Saska ol´ raivo
Mä riennän rantaan, löydän veneen sieltä, ja hyväntahtoisia miehiä, Sorrenton talonpoikia, jotk' ovat kotiinsa markkinoilta palaamassa, Sorrentoon täytyy rientää minun myös. Siell' asuu siskoni, ol' ilo, tuska hän vanhempaini, niinkuin minäkin.
Päivän Sana
Muut Etsivät