United States or Kenya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mut jos sun perus-äänes joskus soinut on vastakaiutonna tyhjyyteen, jos aattees lento oudoks jäädä voinut on niille, jotka tyytyy vähäiseen, kuin vahti kunnian nyt Suomen kansa Sun ympär' yhtyy, aikakirjahansa ijäisen kiitoksensa kirjoittaa ja rakkauden, mi seuraa raatajaa, iloisna kyntäessäs taiteen sarkaa jälkeenkinpäin, kun elon päivät karkaa. ILOISTA TIEDETT
Ja säikkynyt ketään sankari et, Toit kaikille aattees julki, Myös itsenäisistä aatteistas Sun hallitus tyrmäänki sulki. Jalon töit' ei pakolla määräillä, Ei suljeta mieheltä suuta; Joll'ei vain vangita, murhata, Ei keksitä keinoa muuta. Sun hienon henkesi sulkevat Näin yhteen roistojen kanssa, Mut hengen kukkapa puhkeskin Juur' siellä se umpustansa.
Ja kun ma kerroin, että tyynni tunsi Hän kosintani, huusit: "todella?" Rypistäen ja vetäin kurttuun otsas, Kuin oisit jonkun hirvittävän aatteen Ajuhus kätkenyt. Tuo aattees ilmi. Jos rakastat mua. JAGO. Tiedättenhän, herra, Ett' teitä rakastan. OTHELLO. Sen uskonkin. Ja, kun sun suopeaks ja suoraks tunnen, Jok' arvaat sanas, ennenkuin ne lausut, Senvuoks mua peloittaa nuo katkolausees.
Ja sitten: »Poika, janon pitkän, armaan, min antoi lukeminen kirjan suuren, sen, joss' ei valkea, ei musta muutu, tulosi viihtänyt on liekin tämän sisällä, josta haastan; kiitos Naisen, ken lentoon korkeaan soi siivet sulle. Sa uskot, että aattees saapuu luoksein Ens-aattehesta niinkuin ykkösestä säteilee viisahalle viis ja kuusi.
Sa sanot: kuulut kokonaan Sa mulle Ah, Catharina, mit' on kokonaan, kun jäävät aattees salaisimmat Sulle, miel'alas, joit' en arvaa milloinkaan, kaikk' outo tuo, mi mulle tuiretulle tuo ikituskaa pelkäll' olollaan, syvyydet sielus, joit' en kestä, siedä, yöpuoles tumma, jost' et itse tiedä!
Oi, jospa vanha Albion sun ääntäs kuunteleisi, Jos edes polvi nouseva sun aattees eespäin veisi! Sä kunnon vanhus valkopää, sä näytät nuoremmille: Tuo tie se viepi onnehen, käy, nuori polvi, sille! Vapaushan kansan kasvattaa, sen kyvyt kypsyttääpi, Mut sorto mielen sorretun vihalla myrkyttääpi, Jos valtahas se antaukin, sen tekee uhkamielin, Jos nöyrtyneensä sanookin, sen sanoo valhekielin.
Ma kernaasti katselen kuolleita, Ol kuinkapa loittona toimensa; Vaan kanssa jalojen uusien Tok paremmin kilpain riemuitsen. Pidättävää. Mi työksennellä oliskaan, Jos löytyis oma pohja vaan, Mutt' aattees oudon suonissa Sua lyöpi vasten kuonoa. Miks' opettajana en pysy? Siksi Ett' oppilaat pyrkivät opettajiksi. Nöyryys. Kun mestarein töitä ma katselen, Näen, minkä he tekivät, muuta en.
Oi, jospa vanha Albion sun ääntäs kuunteleisi, jos edes polvi nouseva sun aattees eespäin veisi! Näin kunnon vanhus valkopää, sä näytät nuoremmille: tuo tie se viepi onnehen, käy, nuori polvi, sille! Vapaushan kansan kasvattaa, sen kyvyt kypsyttääpi, mut sorto mielen sorretun vihalla myrkyttääpi, jos valtahas se antaukin, sen tekee uhkamielin, jos nöyrtyneensä sanookin, sen sanoo valhekielin.
Ja liekin sisältä, mi ensin mulle puhunut oli, valkeudessaan kasvain minulle loihe muudan lausumahan: »Ijäisen ollen valon kirkastama, ma siihen katson, siitä löydän aattees ja myöskin niiden alkusynnyt syvät. Epäilet, tahdot, että sanoin selvin, avoimin selittäisin haasteloni, niin että ois se ymmärrykses mukaan,
Mut ihanteet nuo pilventakaiset? Ne karsit pois ja uudet muovailet, Rajoitat aattees itse elämään, Näin saat sä perustukses kestämään! Janoova sielu tuohon tarrautuu, Vaan kohta miettimään taas harhautuu: Mä vanhan heitin, tiedoss' uus on tie, Mut haarateit' kun kaikkialle vie? Berliinissä 25/10 1889. P