Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 21. heinäkuuta 2025
Frans parka ties vain heikot alkehet, Ja Mimmi tunsi tuskin kirjaimet. Siis täytyi heidän vasta vanhoillansa Kuin pikku lasten alkaa uudestansa, Ennenkuin Frans ol' ylioppilas, Hän ol' jo neljäkymmen-vuotias. Kuin Mimmi vihdoin oppi lukemahan Ja ompelemaan, niinkuin tarvitahan, Ken kerran aikoo tulla rouvaksi, Seitsemänneljättä tul' ijäksi. Ja kuin he tahtoi nuorra notkutella.
Siihenpä kuningas: "Oi laula ja soita vain! Sä lääkitsit mieleni sairaan, Mun poikani, rakkahain!" Ja silmät loistivat poikasen: "Suo Luojalle ylistys! Mun soitton' ja laulun' sinullen Ol' vaan ajan viehätys. Sun lääkitsi taivaan Herra, Hält' on elo, terveys!" KIRKKAALLA J
Puheella tällä lyhyellä lietsoin ma seurani niin innokkaaksi matkaan, heit' ettei hillitä ois voinut enää. Päin itää peräkeula pursi juoksi, airoista saimme siivet lentoon hurjaan vasenta aina suuntaa suosiellen. Yö näki tähdet jo maanpiirin toisen ja niin ol' alhaalla jo pohjantähti, pinnasta meren ettei noussut enää.
Kaasivat sammuttain roviolle he viiniä tummaa, kunne ol' yltänyt vain tulen liekki ja karttunut tuhka. Kumppanin lempeän luut he nyt valjenneet valitellen poimivat uurnaan kultaiseen sekä peittivät rasvoin, liinaan lauhkeahan sen käärivät, nostivat telttaan; kummun tehdäkseen kehän mittasivat, kivitarhan laativat pohjaks sen, keon multaa kiirehin loivat.
Virkki, mut vastaamatt' oli Here vait helo-olka. Helmaan Okeanon jopa kirkas Helios vaipui, tumman yön veti vierressään maan viljavan ylle. Iliolaisilt' ei iloks sammunut päivä, mut armas nähdä akhaijein sankka ol' yö, ikävöitynä saapuin. Nyt kokoukseen kaikk' urot Troian loistava Hektor laivoilt' eemmäs vei liki virtaa pyörtehikästä, kuss' ei tanterehell' ylt'ympäri kaattuja ollut.
Vaan kun viejä ruoat esiin otti, Pyrskäht' itkuun mustalaisen vaimo, Mustalainen itse istui lausuin: "Syökää nyt, mä kahlettani viilaan; Mitä tähteeks' jää, sen syön mä sitten." Vaan kun kaikkein poistunut ol' nälkä, Riemull' levollen ne laski heiniin. Varjoillansa yö jo seudut peitti, Vitkaan käyden rataa rauhallista.
Ma ensimmäisnä siellä julki lausuin sen nimen, joka kuolevaisten maahan totuuden toi, mi niin nyt meidät nostaa. Ja päälleni niin runsas paistoi armo, ma että harha-uskonnosta, joka maailman kiehtoo, pelastin sen seudun. Muut valot nää kaikk' yksin-miettiviä ol' ihmisiä; heissä hehkui lämpö, mi kukat kasvattaa ja heelmät pyhät.
Niin hän huudahti, tutkien Kuka työn teki moisen, Kunnes ennätti kysellen Luokse vartijan toisen. Tämä tyynesti vastasi: »Herra itse sen taitti, Ihaillen sitä suuteli, Sydämellensä laitti». Silloin hoitaja ihastui: »Herra itsekö taitti?» Silmä suruinen ilostui: »Sydämellensä laitti! Sitten syytä ei suremaan, Omansa ol' kukka Että poimi sen, sehän vaan Osottaa rakkautta.» Charles Haddon Spurgeon.
Elellen näin, nyt kuin ennen, vanhus Sûnion huipull' illall' istui kerran. Povellaan ol' kokoon-pantu kääry, Suuren pakanan Sofokleen teelmä, Jalon laulajan, ja kääryn reunaan Piirrettynä: "Oidipûs Kolôneus." Lukenut hän äsken oli draaman, Muistissaan sen ilmeet vielä viipyi, Lauletulla seudull' liiti silmä.
Mut kuiluun katsehes nyt luo: on liki se verivirta, missä kaikki kiehuu toiselle väkivaltaa tehneet.» Katsoin. Oi, sokko ahneus! Oi, hurja viha, elossa lyhyessä mi niin meit' ajaa ja päättyy verilöylyyn ijäisehen! Näin kaarenmuotoisen ma kaivoshaudan tasangon kaiken poikki piirtyväksi, kuin mulle kertonut ol' Oppahani.
Päivän Sana
Muut Etsivät