United States or Sierra Leone ? Vote for the TOP Country of the Week !
Bergmanin eukko tai rouva on tuikea ... mutta keittääpä hän vieraalle kuitenkin kahvia ... etenkin jos Sakris kiihtyy kovasti moittimaan yhteiskuntaa. Itse Bergman hymyilee ... raapaisee silloin tällöin päätänsä, jos asiat ovat hänestä oikein tukalat ... mutta yleensä naurahtaa epäuskoisesti, ja sotkee viimein jutun: alkaa kuulustella Sakriksen rakkausseikkailuita.
Jos mikä lie ja mikä lie, jos kiilloton ja mikä lie, niin suora mies, vaikk' köyhäkin, on kuningas, jos mikä lie. Kas pöyhkää, röyhkää nulikkaa, ties, loordiko, vai mikä lie! jos sadatkin tuo pelkoon saa, hän nahjus on, jos mikä lie. Jos mikä lie ja mikä lie, jos helyt, tähdet mitä lie, mies itsenäinen näkee nuo ja naurahtaa, jos mikä lie.
Oi, lastanne te väärin rakastatte, Jos hurjistutte, kun käy hyvin hälle: Ei kauan naitu ole parhain naitu, Vaan parhain naitu on, ken varhain kuolee. Hillitkää itkunne; tuo kaunis ruumis Kukilla peittäkää ja, tavan mukaan, Se juhlavaatteissansa kirkkoon viekää. Vaikk' itkun meistä tyhmä luonto saa, Sen kyyneleille järki naurahtaa.
Me kävelimme esimerkiksi Aleksanterinkatua ja katselimme ohimennen puotien lasi-ikkunoista sisälle. Silloin minä niinkuin sivumennen mainitsen: Johan niillä on täälläkin noita suuria laseja. Mutta olivat ne kaksi kertaa suurempia, joita näin Tukholman puotiloissa, siellä käydessäni. Silloin hän hieman naurahtaa, hymyilee pilkan ja säälin sekaisesti ja alkaa: Mitä lie ollut sielläkin.
Hän säikähti, katsoi minuun ja loi sitten katseensa maahan, etsiäkseen minun varjoani; mikä mieli hänellä oli ja mitkä ajatukset hänessä syntyivät, se näkyi hänen kasvoista ja eleistä. Tekipä mieleni naurahtaa, vaan sydänalaani kaiveli kauhea tuska.
Ilost' äiti hymyää, Lausahtaapi hälle vastaan: "Jumalamme lähettää Enkelinsä taivahastaan Kaikkein lapsukaisten luo, Koska uinahtavat nuo. Nepä utu-siivillään Suopi nukkuville suojan, Vievät hengen näkemään Kunniata suuren Luojan: Lapsi sentään naurahtaa Autuutta kun maistaa saa. Laps kun siivo, hyvä on, Miellyttää se enkeleitä.
Virkki jo pienoistaan kurotellen loistava Hektor. Poikapa kirkaisten vyösorjan hoitajaneidon rintaan painautui, isän tuimaa hahmoa säikkyin, pelkona välkkyvä näät oli vaski ja jouhinen töyhtö, julmana jonk' alas hulmuavan kypäriltä hän keksi. Tuot' ihan naurahtaa isän täytyi, myös emon armaan.
Ihmisten huudot ja melske hänen ympärillään eivät häirinneet hänen mielikuvituksensa juoksua, sillä ihmiset olivat hänelle outoja. Mutta nyt, nyt kuulee hän tutun äänen. Keskellä itkua ja valitusta täytyy hänen naurahtaa. «Hi.. hi.. hi.. hoo! Jumalan kiitos, että sain arkkuni pelastetuksi! Ei hätää!« Klaus nousi ylös. Hän oli tuntenut naurusta raatimiehen.
Kas pöyhkää, röyhkää nulikkaa, ties, Loordiko, vai mikä lie! jos sadatkin tuo pelkoon saa, hän nahjus on, jos mikä lie. Jos mikä lie ja mikä lie, jos helyt, tähdet mitä lie, mies itsenäinen näkee nuo ja naurahtaa, jos mikä lie. Kuningas viittaa: valmis on parooni, kreivi, mikä lie! mut kunnonmiehen tekohon ei pysty hän, jos mikä lie.
Niiranen naurahtaa, masinisti naurahtaa, perämies naurahtaa, yksin halkopoikakin nauraa voileipä kourassa ja posket rasvaisina. "Vai musiki oikein? Sitä humöriä!" puhuu masinisti. "Niin, musiki ja turkin rumpu." "