United States or Portugal ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lausui näin, ja kirkastus nyt hohti hänen kasvoillaan, ja hän hatun miehekkäästi päähän painoi sotilaan; lausui sitten, vielä ilost' ailahtaapi sydämen', muotoaan kun aattelen ja puhettaan kun muistelen: "Tasan ei käy onnen lahjat, niin se Luojan sääntö on, minä rikas, arvoss' olen, sinä köyhä, arvoton; yhteistäpä meillä paras: horjumaton alttius, kunto verin vahvistettu, omantunnon todistus."
Ilost' äiti hymyää, Lausahtaapi hälle vastaan: "Jumalamme lähettää Enkelinsä taivahastaan Kaikkein lapsukaisten luo, Koska uinahtavat nuo. Nepä utu-siivillään Suopi nukkuville suojan, Vievät hengen näkemään Kunniata suuren Luojan: Lapsi sentään naurahtaa Autuutta kun maistaa saa. Laps kun siivo, hyvä on, Miellyttää se enkeleitä.
Jos miestä kaunistaisi kyyneleet, Niin tällä haavaa valmis olisin Ma ilost' itkemään! se suorastaan Mun täytyy tunnustaa. Oi kotia! Oi kultaista! Mit' ovat kaikki retket Ja kaikki mailman yritykset, vehkeet Suloiseen kotirauhaan verrattuina! Ei maistu mikään simaisemmalta Kuin leipä kotipöydän kantama Ja oudon juomat kalliimmatkin ovat Vaan pelkkää vettä kotikaljan suhteen!
PAULI. Täss' seisomme, ja korkeuden kättä, Mi johti meitä tieltä vaivojen, Nyt kiittäkäämme. TYKO. Mutta katsos, ilma Jo ylenee ja vaisust' ukko vilkkuu Tuoll' ääriss' avaruuden kaukaisissa. Kaikk' onnen myrsky, taivaallinen itku, Kuva sielujemme vallattomast' ilost'.
Ajattele, Maan päällä vaimojako kurjempia? Sydämmen tulis riemust' ailahdella Ja silmän ilost' itkeä, kun näen sun; Mut nyt sen täyttää parku, tuska, kauhu, Kun äidin, vaimon, lapsen täytyy nähdä. Kuin poika, puoliso ja isä maansa Sisukset repii maalle. Meihin kurjiin Kipeimmin vihas koskee: jumaliinkin Keit' estät kääntymästä, joka muilla On lohtuna, pait meillä; sillä kuinka.
DEMETRIUS. Miks soivat linnassa nyt torvet noin? CHIRON. Kai ilost', ett' on keisarilla poika. DEMETRIUS. Vait, kuka tuossa? HOITAJA. Huoment', arvon herrat! Ken teist' on nähnyt Aaronin, sen maurin? AARON. Maurin tai kauriin, se on yhtä kaikki; Täss' Aaron on; mit' Aaronista tahdot? HOITAJA. Oi, rakas Aaron, hukass' olemme! Nyt auta, tai sun ikipiina perii! AARON. Haa!
Vaan siit' ikkunan luo läks seitsentoistias tyttö, päätään nosti ja katseen loi yli loistavan seudun, siin' näki lehdot ja vuoret ja tyynenä välkkyvät järvet loistossa päivän himmenevän, näki paikkoja kauas armaita, tuttuja vain, ilost' itkuhun heltyi ja lausui: »Maassako seutua kalliimpaa kuin syntymäseutu, miss' ajan helmasta kukkina lapsut-päiväni poimin, nuo lukemattomat, armahat, vaan pian kuihtuvat myöskin!
Se aatoskin se minust' etääll' olkoon! ELISABETH. Niin pieneks ilonne kuin arvannette, Jos olisitte tään maan kuningas, Te yhtä pieneks voitte arvata Mun iloni sen kuningattarena. Pien' ilo on maan kuningattarella: Min' olen se, ja ilost' olen tyhjä. Minulta kärsivällisyys jo loppuu. Mua kuulkaat, rosvot, jotka riitelette Nyt saaliista, jonk' anastitte multa!
Jos tuiskut oli, satehet, öin, päivin, suvin, talvisin, ne kaikkialla kujehet havaittiin Kulnevin; ja sotarintaan vastakkain kun saatiin rivit armeijaan, niin tunnettiin koht' iskuistaan tuo poika aromaan. Mut Suomen sotajoukossa ei ollut ainoatakaan, jok' ei ois Kulnev-ukkoa pitänyt vertanaan. Kun huomas tutut kasvot nuo, niin ilost' irvisteli tuo, tuo karhu Saimaan seutujen kasakka-veljellen.
Niin itkekin siis, ilost' itke, kulta! Noin sun kun nään, voi, kuink' oon onnekas! Suo suudella mun kyynelees! Näin, kas! Oi, tuhat suudelmaa nyt saatkin multa. Nyt sylihini tullos! Kauvan onkin, Kun silmäis sinitaivon nähdä sain, Kun viimeks', impen', istuit polvellain, Ja ruususuulles painoin suutelonkin.