United States or Antigua and Barbuda ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta samalla kertaa, kun he valehtelevat muille, valehtelevat he itselleenkin, sillä he luulevat omistavansa mitä parhaan sydämen, joka kuitenkaan todellisuudessa ei ole muu kuin hiiltynyt möhkäle, minkä mustista käryävistä raoista vilkkuu valhe. Luitteko siis kirjeeni? kysyi Anna, hymyillen veitikkamaisesti. Te?... Jälleen te!... Tahdotko musertaa sydämeni, säälimätön nainen?
Vilkkuu tuli ylhäältä, muutamasta kolmannen kerran ikkunasta. Mitähän jos sieltä äkkiä pörähtäisi tuskallinen, epätoivon huuto: »Tuli irti!» Taikka vielä paremmin, jos sieltä tai muualta äkkiä lyötäisiin lasi säpäleiksi ja »murhaaja, murhaaja!», kaikuisi yön hiljaisuuteen.
Hän on kuin hymy toukokuun, Kuin sulo laulu vienon suun, Ja häll' on varsi niinipuun, Mut poski metsämarjan. Kuink' keikkuu jalka ketterään, Ja liehuu letti pienen pään, Kuink' ilakoi hän veikeään Siin kesken tyttösarjan! Mut vain kuin tuuli on hän siin, On päivänpaiste saada kiin; Kuin pyy hän puikkii lymyksiin Ja vilahtaa ja vilkkuu.
Sua odotin lasna ma laineilla, kun kuuhut lahtea kultas, sua odotin silloin, kun ensi murhe mun eloni kukkia multas. Sua odotin silloin ja sittemmin sua odotin kertaa monta, ja istun ja odotan vieläkin voi tyttöä vallatonta! Hän kulkevi vain minun kupeellain ja vierellä käy ja vilkkuu, mut kun häntä kosken, hän häilähtää ja kutria heittää ja ilkkuu.
Ennen kuin sen poika ties ja ennen kuin ties tyttökään, astuu sisään talon väki, tapaa heidät sylikkään. Siitäkös nyt touhu nousi. Kuka, mistä, kulkija? Isä etsii piiskanvartta, äiti huutaa pappia! Tyttö itkee, rengit nauraa, piiat vilkkuu, virnottaa yleisessä hälinässä poika ulos puikahtaa.
Vaan ei kenkään jaksa enempäänsä, Laps jo horjuu nälkää, kylmyyttänsä; Yhä taivaltaa hän sentään vielä, Lumi narskuu kengän alla tiellä. Kirkkahina tähdet taivaan loistaa, Kirkkaat vilkkuu tulet akkunoista Kartanosta metsän takaa tuolta, Kyllä näkee lapsikin ne suolta.
Muusta ei kysymystäkään! Niin kallis henki! Niin kallis henki! Toinen näytös. Vasemmalla korkeita, vanhoja puita nojallaan. Perällä kallionuomassa virtaa puro, joka katoaa kivien väliin metsänrinteessä. Polku kiemurtaa puron vartta. Oikealla ainoastaan yksityisiä puita, joitten välistä vilkkuu vuono. Edessä näkyy venevalkaman nurkkaa veneineen.
NIKOLAUS PIISPA. Minulla on liian paljon tekemättä, Pietari. PIETARI. Te kärsitte varmaan? NIKOLAUS PIISPA. En kärsi; mutta korvani soivat; silmissäni vilkkuu ja välähtelee PIETARI. Taivaalliset kellot soivat teitä kotia; välke silmissänne on valo alttarikynttilöistä, jotka Jumalan enkelit ovat sytyttäneet teille.
Puutarha akkunani alla on valaistu suloisella paisteella: orangsi- ja sitruunapuut ovat hopeoitut; suihkukaivo vilkkuu kuun valossa ja yksin orjantappura-ruusunkin punan silmä keksii.
Hän piti sitä kauan hampaittensa välissä, puri niin, että silmät menivät kiinni, puri kuin koira puree luuta ja vilkkuu ympärilleen, tuleeko kukaan sitä ottamaan. Vihdoin lohkesi kannikka, ja hän sai siitä posken täyteisen palan suuhunsa, alkaen sitä hiljalleen jauhaa hampaittensa välissä.