United States or Morocco ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mitäs olisivat nämät armahat kesäiset päivät sinutta, Anna! Tuolla ulkona vallitsee luonnon ihmeteltävä sointuisuus. Siellä kuulin kuiskauksen: "Miksi tulet noin yksinäsi, noin alakuloisna kaiken tämän riemun keskellä?" Silloin nousivat vedet silmiin ja minä samosin tänne. Kymmenes kohtaus. UTRIAINEN. Hyvä, että saan sinun tavata. UTRIAINEN. Heikki! Oletko minuun suuttunut?
Oli kuin ois unhosta sadut soineet, Ikivanhat, armahat, kummat, Joit' ennen poikana kuulin Naapurinlasten kertovan, Kun kesäillan pitkään Me juttusilla paadella portaan Salamyhkinä istua kyykimme, Hörössä pikku korvat Ja viisain silmin uteliain; Siinä kun suuret neidot Köynnöskukkien tuoksehessa Vastapäätä ikkunass' istui, Ruusuisin kasvoin, Nauraen kujeissa kuun. Auringonlasku.
Nyt sinusta ma erkanen Mun synnynmaani herttainen, Sun salot, järvet, kukkulat, Niin kalliit ja niin armahat, Nyt katoavat näöstäin On meri edessäin. Vaan taivahalta säihkyvät Mun kotimaani tähtelät Ja Suomen laulu mieluinen Tääll' soipi päällä aaltojen Ja tuuli Suomenniemeltä Tuo tervehdyksiä. H
Kun kerran kävin jälestä Sillä paikalla samalla, Jopa saariki saneli, Saaren rannat raukotteli, Itkivät ihanat nurmet Ahot armahat valitti, Nuoret heinät hellitteli, Kuikutti kukat kanervan, Tuota piian pillamusta, Emon tuoman turmellusta. Eipä noussut nuori heinä, Kasvanut kanervan kukka, Ei noussut sinä ikänä Sillä tuhmalla sialla, Kuss' on piika pillattihin, Emon tuoma turmeltihin.
Merta kohden armahat löi hän silmät Taivon-kirkkaat, joit' oli kyynel virrat Huuhtoelleet, ei toki himmennelleet. Kirjehen otti. Kotvan katsoi lempivin silmin tuota, Polvelleen sen laski, ja silmäs jäälleen, Sitten kirjeen juur' ala-reunasellen Suukkosen pisti. Nyt hän lehden taitteli pensahasta, Tuota hellin suuteli kertaa kolme, Lainehillen viskasi sen ja kuiskas: "Saattaos hällen!"
Se hohto sydämemme innolla täyttäköön, ja vauhti rientojemme sen ilmi näyttäköön! Hei! Soutakaamme veikot ja siskot armahat! Me kilvan soutakaamme, ett' aallot vaahtoisat vierellä venehemme hilpeinä hyppelee ja kokka mahtavasti edessä kohisee.
Minun ei kuulu kullaistani, Eikä helkä hertaistani; Minun on kultani kulossa, Hopiani heinikossa Suuri kuusi kulman päällä, Pajupehko parran päällä. Armas arkussa ajavi. Muien turvaset tulevat, Armahaisensa ajavat, Tahi on turvansa tuvassa, Armahat katoksen alla; Minun ei turva tulle'kana, Armahani ei ajane.
Miksi tällaiset veijarit kuin minä maan ja taivaan välillä matelevat? Me olemme aika konnia kaikki; älä ketään meistä usko. Mene luostariin! Missä on isänne? OPHELIA. Kotona, prinssi hyvä. HAMLET. Sulkekaa ovet hänen jälkeensä, ettei hän muualla kuin talossaan hupsuna liiku. Hyvästi! OPHELIA. Oi, auttakaa häntä, armahat jumalat!
Tyhmät neitseet, laittoivat he lamppunsa täytenä palamaan. Tyhmät neitseet rikkahiksi tunsivat itsensä jokainen, tulisimmalla liekillänsä antoivat loistaa lamppujen. Tyhmät neitseet, polttivat he lamppunsa aikaisin loppuhun. Tyhmät neitseet, rikkaat neitseet, teidän laulunne on mun. Oli liian kuumat ne päivät. Nyt on kaikki kuin palanut ois. Vain muistot armahat jäivät. Muu kaikki on ijäksi pois.
Ja hongat humisi huolissaan Suomen salomailla ja surua solkikoivut soi ja huokasi korven kuuset; hellitteli heinät vienot, kuikutti kukat kanervan, ahoset armahat vaikeroi ja nurmet nuoret itki. Ja Väinön kantelo kaiutonna valitti kivillä rannan ja Suomen laulu orpona, onnetonna vieri maita, vieri soita, vieri synkkiä saloja vaan nääntyen näljissänsä.