United States or Kazakhstan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Noustessamme »aivorefleksikaarta» ylöspäin, seuratessamme aistiärsytyksiä niiden matkalla kohti yhä korkeampia keskuksia tapaamme siis arkitektoonisesti toistensa päälle rakentuvia keskushermoston mekanismeja, jotka käsittämättömän hienolla tavalla toisiinsa punoutuen aste asteelta kehittävät aistivaikutteista näkö- y.m. havaintoja, joissa yksilön varhaisempi kokemus mitä moninaisimmalla tavalla tulee näkyviin. Vastaavalla tavalla me taas toisaalta, ryhtyessämme refleksikaarta laskeutumaan, lähestyessämme liikuntoärsytysten, motooristen innervatioiden viriämisalueita kohtaamme erikoisia struktuureja, joiden välityksellä järjellinen tahallinen toiminta tapahtuu. Näiden olemassaolon osoittavat varsinkin apraktiset häiriöt. »Motoorisen apraksian» (sanan nykyisessä merkityksessä) määritteli erään merkillisen tapauksen perusteella H. Liepmann v. 1900. Sillä tarkoitetaan »kykenemättömyyttä jäsenten tarkoituksenmukaiseen liikuttamiseen muun liikuntokyvyn säilyessä». Potilas ei pysty suorittamaan tahdollisia liikkeitä, vaikka hänen liikuntoapparaattinsa sekä perifeerisissä että sentraalisissa osissaan on koskematon ja vaikka hän toisaalta moitteettomalla tavalla kehittää päämääränmielteensä. Voidaan sanoa, että apraksialla on aivopatologisten ilmiöiden joukossa tämän vuosisadan kuluessa ollut, joskaan ei ehkä yhtä huomattava, niin ainakin samantapainen asema kuin afasialla viime vuosisadan viimeisinä vuosikymmeninä. Nämä ilmiöt ovatkin suuresti analogisia eikä motoorinen afasia olekaan muuta kuin puhe-elinten apraksia. (
Suomen tytön poskipäihin veri vaatii kukkaset, hall' ei pysty harmaa näihin, näit' ei pane pakkaset; luonnossa on lempeyttä, sydämessä siveyttä. Ruhtinaalle. Eläköön armias, rakkahin Ruhtinas Suomenkin maan! Täälläkin toimea, tapoja, taitoa, parempaa oloa kartuttamaan! Pahojen pelvoksi, oikeuden ohjaksi eläköön hän. Korvenkin kodassa kullekin omansa, orvolle osansa säilyttämään!
Kun enää suntio oli sakastissa ja sekin jo menossa ovelle, kysyi Helena häneltä, miksi täällä on niin paljon väkeä. Ja suntio kertoi, että työväen oli aikomus tehdä pysty. Kertoi myöskin vieraasta tulokkaasta, jonka toimesta tehtaalaiset olivat näin yhtenä miehenä liikkeelle lähteneet, ettei enää sakastissa voitu kokousta pitää, vaan piti avata suuri kirkko.
Juokse viina, jouvu viina, Rallata rahan-alainen, Kulkkuhuni kurjan miehen, Suuhun untelon urohon; Jott' oisin joukossa iloinen, Rahva'assa rattohinen, Aina seuroissa suloinen, Miesluvussa mieluhinen! Miks' et pysty miehen päähän. Lauloa minä lupasin, Humalahan tultuani, Olvehen osattuani, Ilopäähän päästyäni.
Mutta jos hänen setänsä nyt puhuisi hänen puolestansa ja samassa lupaisi " "Vai niin? Sen olen arvannut, että minulta toivotaan kaikkia saatavan. Jos veljeni poika halajaa vaimoa ja tahtoo saavansa jonkun, toimittakoon itse asiansa. Minä olen vanha nuori-mies, enkä pysty semmoisiin asioihin".
Iso musta härkä oli noussut ylös makuultaan, raapi jalallaan maata, heitti multaa sarvillaan ja lähti karjan jäljessä metsään painumaan. Jouko oli varma siitä, että nyt se lähtee sanaa viemään. Etkö antaisi minulle ruokaa? pyysi Reita. En anna, sinä olet isän kiroissa. Ei minuun hänen kironsa pysty. Mutta minuun pystyy.
Nukkuos tähtiä katselemasta, Vaipuos kuusia kuuntelemasta, Uinuos äitisi laulelmin, Keinuhun vemmelpuun! Harva on soimi ja hieno on loimi, Kuurassa kiiltävi maa. Lämmitä lempi, äityen lempi, Varjele lastani valkeaa! Ihmiset emollesi kantavat kaunaa. Saanut en kylpyä, saanut en saunaa. Pysty on kulkea pyytäjän tie Sulleko loivempi lie? Harva on soimi ja hieno on loimi, Kylmä on yö kuni sois.
He tekevät rynnäkön ja kaikki lakountuu heidän edessänsä. Tämmöisissä tiloissa he usein ovat vaaralliset; mutta kun aavalle tappotanterelle tullaan, silloin he eivät pysty mihinkään. Yhden taikka kahden legionan suuruinen romalainen armeija vastaa varsin hyvin heidän isointa sotajoukkoansa.
Sillä senlaisiin uusiin viljelyksiin en minä pysty. Mutta vielä minä hänen kanssansa lupaan kilvan kyntää ja ojaa kaivaa." "
Minä opiskelen joskus koska, jumalat auttakoot, en mihinkään muuhun pysty ennen iltapäivää.» »Häpeä, skyyttalainen!» »Pah! Penteuksen kohtalo on sen osa, joka Bakkuksen kieltää.» »Hyvä, Sallustus, kaikkine virheinesi sinä sittenkin olet paras tapaamistani elostelijoista. Olen varma, että jos joutuisin hengenvaaraan, sinä olisit ainoa mies, joka ojentaisi minulle auttavan kätensä.»