United States or Jersey ? Vote for the TOP Country of the Week !
Molemmat myöntävät, että ihmisen tietopiiri ulottuu laajalle aineellisessa ja näkyväisessä maailmassa: avaruuksia hän on kaukoputkellaan mitannut ja mikroskopillaan hän on silmälle näkymätöntä pienoismaailmaa tutkinut; ei ole rajaa hänen tiedoillaan maapallon näkyväisestä elämästä eikä hän usko olevan paljon salattua järkensä silmältä ihmisen sielumaailmassakaan.
Ja kun se oli kerran niin, minun kaikki tieteeni woima ei siinä woinut enää auttaa, sillä merkurium on woimallisin aine, kaiken näkywäisen aineen, koko maailman ydintä, joka weressä hajosi näkymättömäksi uduksi, niin hienoksi, että yksi ainoa weren rahtuinen sisältää sitä kymmenen miljonaa näkymätöntä rahtuista, joita me nimitämme elementa priman nimellä.
"Sielu siis tulee näkymätöntä likemmälle kuin ruumis, mutta ruumis taas näkyväistä?" "Ihan täytymyksestä, Sokrates."
»Kuolema ei kaunista yksin meidän elotonta muotoamme», sanoo Lavater, »vaan pelkkä kuoleman ajatus antaa itse elämällekin kauniimman muodon». Samoin kaunistaa meidän elämäämme jokainen ajatus, joka on yhtä ääretön kuin kuolema. Mutta tässä kohden ei pidä erehtyä. Jokaisella ihmisellä on jaloja ajatuksia, jotka leijuvat kuin suuret valkoiset linnut hänen sielunsa yllä. Mutta! ne eivät riitä. Ne ovat outoja lintuja, joita ensin hämmästytään ja sitten karkoitetaan ne pois kärsimättömillä liikkeillä. Ne eivät ehdi meidän elämämme ulottuville. Jotta meidän sielumme tulisi totiseksi ja syväksi niinkuin enkelien sielu, niin siihen ei riita se, että meille silmänräpäyksessä vilahtaa maailman kaikkeus kuoleman tai ikuisuuden varjosta, ilon valosta, kauneuden ja rakkauden tulenliekeistä. Jokainen olento on elänyt semmoisia hetkiä eivätkä ne ole muuta jälkeensä jättäneet kuin pivollisen arvotonta tuhkaa. Ei riitä sattuma, sattumien on tultava tavaksi. On opittava elämään totunnaisesti kauneudessa ja arvokkuudessa, Alhaisinkin olento erottaa elämästä sen jalon ja kauniin, jota olisi noudatettava; mutta tuolla kauniilla ja jalolla ei ole hänessä tarpeellista tehovoimaa. Juuri tuota näkymätöntä, abstraktista voimaa meidän pitää jo etukäteen yrittää lisätä. Ja se voima lisääntyy vain niille, jotka ovat saaneet tavakseen muita useammin istahtaa niille huipuille, joilla elämä ulottuu sieluun asti ja joilta näkyy, kuinka jokaiseen tekoon ja jokaiseen ajatukseen aina liittyy jotain suurta ja kuolematonta. Katsele ihmisiä ja asioita sisäisen silmäsi muodon ja halun mukaisesti, mutta älä koskaan unohda, että se varjo, jonka ne ohi mennessään luovat kallioon tai seinään, on vain kiitävä kuva valtavammasta varjosta, joka ylimaallisena joutsensiipenä leviää jokaisen sielun yli, joka niiden sielua lähestyy.
Luonnollinen kuin itse luonto. Sellainen, jota voi verrata saaren jokapäiväiseen elintapaan: leipään, viiniin, maan hedelmiin, auringon valoon, taivaan ilmaan. Ja lisäksi: että tämän naisen kaihomieli viittasi kauvas yli päivän ja valon kauvas läpi hämärän ja yön ikävöiden pois siitä, mikä sitoo näkymätöntä sarastusta kohti, jota kaikki kaipaava kaipaa.
Sillä tämä on jotakin aistittavaa ja näkyväistä, mutta mitä sielu semmoisenaan näkee, on aateperäistä ja näkymätöntä.
Halvin talonpoika rukoilee näkymätöntä luojaansa. Hän uskoo häneen. Hän luottaa häneen. Tuo ainoa, johon he kaikki näin uskovat ja luottavat, ansaitsee tätä luottamusta ja osottaa itsensä semmoiseksi. Minä en saata puhua siitä, kuinka taistelon käy ja samalla ummistaa silmiäni häntä näkemästä. Hänestä päätös riippuu. Ja sopiiko minun ajatella, että hän tekee päätöksensä omiensa vahingoksi?"
Hän säikähti niin, että hänen piti turvautua vanhaan keinoonsa: panna kädet ristiin ja ruveta puhuttelemaan näkymätöntä olentoa, sitä samaa, jonka hän oli itse muodostanut itselleen tuona onnettomana kuutamoyönä keskellä hävinneen kodin sekasortoa. Ja hän lupautuikin takasin tälle jumalalle tuntematta mitään pelkoa, vaikka tiesi, että kaikki oli sen johdosta jälleen muuttuva.
Eikä vain yhtä seuraa, vaan monta, kymmenen, kaksikymmentä, sata seuraa, jotka kaikki soittivat kuin hengen edestä ja kaikki tottelivat samaa näkymätöntä, voitollista, ylenluonnollisilla voimilla varustettua jättiläisjohtajaansa. Vihdoin hän oli kallion kukkulalla. Hurja, villi, kaikkien kesyttämättömien alkuperäisten vaistojen kohottama riemuhuuto kajahti hänen rinnastaan.
Hän heitti pois takkinsakin voidakseen tehdä vapaammin liikkeitään. Hän eteni ja peräytyi, hyökkäili ja puolustihe. Hän koetti ahdistaa toista uuninnurkkaan ja tekeytyä itse niin kapeaksi kuin mahdollista. Mutta koko ajan tuntui hänestä kuin hän olisi ahdistanut jotakin näkymätöntä, tuntematonta vihollista.