United States or Philippines ? Vote for the TOP Country of the Week !
Se puhe pani miehet ajattelemaan, sillä molemmat tajusivat, että siinä se nyt on pahin loukkauskivi. Olivat jo varmatkin siitä, että Kaisa tietää ketä ne kaksi rötkälettä ovat. Asia näytti entisestäänkin yhä vain pahenevan. Miehet vaikenivat. Varmuuden vuoksi kysäsi kumminkin Antti: »Mahtoikohan tulla tietoon miesten nimet ja kotipaikka, että tietäisi ketä ne olivat?»
Kului vuosi, syntyi lapsi; kului toinen, syntyi taasen ja niin edelleen kolmaskin. Palvelusväkeä lisättiin, mutta leipä väheni ja vei laverinkin kielet vaikenivat. Lapsen itku vaan kuului eikä äiti vielä lakannut laulamasta. Eräänä aamuna itki hänkin. "Mieheni, mieheni! Missä on mieheni!" uikutti vaimo. Mutta sinä aamuna oli lähtenyt Turun rannasta länteen laiva siinä katosi mies.
Tuon tuostakin kuului hyväksymisen sekavaa sorinaa tahi nureksimisen hillittyä jupinaa, niinkuin olisi kaukainen koski jymissyt; sitten olivat kaikki niin hiljaa, että etäisimmätkin, jotka eivät voineet tietää, mistä oli kysymys, vaikenivat, kun huomasivat etumaisten olevan ääneti ja koettivat tunkeutua likemmä kuullakseen, mitä oikeastaan oli tekeillä.
Koivut, jotka silloin juuri olivat istutetut, olivat kasvaneet suuriksi ja tiheiksi puiksi. Piha, jota ennen oli koristanut kolme kukkapenkkiä, joitten välitse puhtaaksi lakaistu tie kierteli, oli muuttunut villiksi niityksi, jolla hevonen kävi lie'assa. Koirat alkoivat haukkua, mutta tunnettuaan Antonin vaikenivat heti ja heiluttelivat vaan karvaisia häntiään.
Vähittäin levottomuus Hans Nilsen'in suhteen haihtui ja he iloitsivat vaan nähdessään häntä jälleen, vaikka hän istuikin niin äänetönnä heidän keskuudessansa. Eihän kukaan voinut tietää mitä koetuksia Herra oli hänelle lähettänyt; kun sairas mielensä parantui, hän kyllä saisi vapauden armonlahjan niinkuin ennen. Nyt kaikui yht'äkkiä hänen äänensä, ja samalla vaikenivat kaikki.
Miksi en ottaisi vastaan ennen aavistamatonta, voimaa antavaa iloa? Kysymykset vaikenivat. Elämän rikkaus puhui. Mutta eräänä aamuna, kun Toini seisoi huvilan edustalla, odotellen tohtori Olsenia, asettui uudelleen hänen eteensä kysymys: millaista on oikeastaan yhdessä olomme? »Hiljaista», vastasi hän mielessään. Hänen täytyi hymyillä.
Jos hänet otatte, niin tulen minä kanssanne ja opetan teille uudet tiedot ja uudet uskot ja opetan teitä rukoilemaan ja iankaikkisen autuuden taivaassa saavuttamaan. Kuunneltuaan tätä puhetta, kasvoissa ilme niinkuin eivät olisi sanaakaan siitä käsittäneet, vaikenivat miehet toisiaan ikäänkuin ujostellen silmäillen.
Hän nousi, hän loi silmänsä ulos, hän tuli akkunan eteen ja näki, miten naapuritalon katto jo ilmivalkeassa paloi. Silloin hämmästyi hän hirmuisesti. «Herra Jumala! Me palamme! Missä on Anna!« Juuri silloin tuomiokirkon kellot vaikenivat. Maria riensi kartanolle. Siellä oli Anna. Ja molemmat tervehtivät toisiaan sanoilla: «Jumala, mistä apu?«
Puhuessaan oli vanha isoäiti hiukan lämmennyt hän lämpeni aina, kun puhui siitä, mikä oli hänen mielestään oikeata ja totta tässä maailmassa ja siitä oli aina seurauksena, että nuoret hänen ympärillään vaikenivat kuin myyrät, sillä vaikka eukko olikin niin sydämellisen hyvä ja hellä, pidettiin hänen sanaansa suuressa arvossa.
"Jopa ja mitä!" puuttui Ellu puheesen. "Hän tahtoi saada Kaaproa luokseen, kutkuttaakseen hänet kuolijaksi, sitä hän tahtoi. Semmoista ne tekevät, nuo metsän tyttäret". "Niin, mutta kyllä täälläkin on metsän tyttöjä", virkkoi Rietu. "Eikä ole", vastasi Lauri. "Täss' on puhtaat ja lakeat paikat. Se se vaan vähän kammottaa: joki on näin lähellä". Kaikki vaikenivat.