United States or Kenya ? Vote for the TOP Country of the Week !
Toinen hevonen oli tosin myöskin tallissa, mutta se ei voinut Almansoria vastata ja Bodendorffin täytyi jättää öiset retkensä, sillä se ei voinut kärsiä niin pitkää rasitusta. Hänen pitkä poissa olonsa Herminan likeisyydestä oli varmaankin pää-asiallisesti saattanut hänen tänään seuraamaan kumppaliansa.
Siihen rakennettiin yöleiri, tehtiin heiluva tuli ja riisuttiin päältä lotisevat nutut. Eikä siinä muuta kuin tempasit tuppeen vaan sekä housut että paidan, tuppeen kuin ankerjaannahan. Höyrysivät pian vaatteet oksilla, kihisivät kurjen-munat mujussa ja me itse nyt kääntelimme ja vääntelimme tuossa tulosen herttaisessa hauteessa, ilki-alastomina kuin öiset kyöpelit. Ja sitten me ryypättiin.
Näin *Snellman* kansans nosti, sen taisteluhun vei: Jos horjui joskus kaikki, niin horjunut hän ei; Ja kuinka öiset vallat ne vastaan elämöi, Hän hyväks Suomen onnen jaloimmat iskut löi. Nyt yli Suomen niemen käy sana riemuinen, Kuin tuli hehkuvainen, kuin myrsky pauhaten: Ei Wäinön kansa kuollut, eik' ota kuollakseen, Mut uuden ajan *itse* se luopi itselleen.
Vähitellen tunkivat sen lämpeät, eloa tuottavat säteet syvemmälle pensastoihin ja herättivät liikkeelle tuhansittain pikku eläviä, valaisi pieniä puroja ja sai kukkien hienot terät aukenemaan, ensin suudeltuansa niistä pois öiset kastehelmet. Oli todellakin herttainen aamu, täynnä raittiutta ja eloa.
Sen minkä hämärästi tuns' Suomi rinnassaan, Sen selvästi hän lausui, hän lapsi Suomenmaan: "Ei koita yösi, Suomi; jo päiväs tullut on: Ei kuolla voi se kansa, mi pyrkii elohon. Nuo öiset sumut vieraat ne poista mielestäs Ja tulevainen onnes vaan etsi itsestäs." "Sun vihan myrskyt murti, hajoitti ajan vuo: Nyt itse pirstaleistas taas Suomen kansa luo.
Mut ei vielä öiset vallat luopuisi näin saaliistaan: Eloon päässeen kansan syöstä tahtoisi ne kuolemaan, Kahlehtia kansan mielen, ryöstää kansan kielenkin, Kauan taistellehen murtaa vihdoin juonin kavalin. Vasta noussut päivä poistuu, eksyy Suomi polultaan: *Toinen Aleksander* nousi kansaa vapauttamaan.
Tuntui ikäänkuin olisin ylhäällä pilvissä uiskennellut. Tuolla syvyydessä, vuoren juurella sumupilveen verhottuna, oli Kolin ihana laakso, jonka halki päivällä olimme kulkeneet. Talot, niityt ja pellot olivat öiset usvat peittäneet, siellä täällä päilyi uinuva lampi laakson pimeällä pohjalla. Kaikki oli rauhallisuuteen vaipuneena.
Ja mietteet mustat, tuskalliset, tummat, Hän aivoissansa tunsi vyöryvän, Hän öiset haamut kauhistavat, kummat, Ylt' ympärinsä luuli hiipivän. Kun sairas kärsii tuskaa polttavinta, Se nukahtaapi joskus hetkeksi: Niin raukes tuokioksi Lotan rinta. Unetar nopsa silmät ummisti. Luuranko julma peilihin nyt karkas Mut ristiinnaulittu pääs etehen. Ja Lotta huimas käsillään ja parkas: "Oi.
Ja pilvet unelmitten jo halkas sana tuo, Ja toivon päivyt Suomeen taas valoansa luo. Ja rohkeutta vuoti se kansaan murrettuun: Sen haudan partahalta vei elon taisteluun. Näin Snellman kansans' nosti, sen taisteluhun vei: Jos horjui joskus kaikki, niin horjunut hän ei; Ja kuinka öiset vallat ne vastaan elämöi, Hän hyväks Suomen onnen jaloimmat iskut löi.
Huokaa öiset ulapat. Saapuu sadat unelmat, Vait! Mikä valkoinen välkähtää? Vellamon neitosen kyynärpää, tuolla polvi ja täällä kaula: »Laula poikanen mulle, laula synnyt lempivän sydämen. Saat sinä suukkoni lämpöisen.»