United States or Bolivia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Lapsi ja isä. »Katsos, äitisein, kaunis kukkanen, Jonka korkean alppirintehen Varvikosta poimin; punalehtiään Aukaisee, kuin Anni sini-silmiään, Koska päivyt vuorten lunta kullallaan Kirkastaa, ja äiti, ylösnoustuaan, Suutelolla hänet herättää.
Suvinen päivyt painui vaaran taakse, heleä rusko kultas honganlatvat, suloiset tuoksut tuntui rinnassain; etäällä paimentorven äänen kuulin, lähellä karjan kilkattavat kellot ja tuvast' äidin kehtohyräilyt.
»Vaan jospa nyt et tullekkaan, Niin ohjaa aina tieni Ja puhtahana kätke vaan Mun sydämmeni pieni, Niin että kerran tulla saan Sun luokses, enkel' armas; Siks' sielustani poista vaan Sä synnin myrkky karvas!» Juoppous ja raittius. On maa ja maassa kansa Elää ja askaroi; Vaan päivyt valollansa Valaista sit' ei voi. Sill öinen peikko julma On myrkky-usvallaan Sen ympärillä ilman Täyttänyt kokonaan.
Vakaumus, henki hieno ja aatteet kalleimmat, ne pilkan myös esineiksi useinhan joutuivat. Nuo tunteet nyt taas jälleen jos valtaan saada vois, tuon ivan jos ilkamoivan sais juuriltansa pois! Voi päiväni päivyt, voi onneni kukka, voi ihanin ilmiö mun unelmain, voi eloni toivo ja toimeni määrä, miks riisti sun kohtalo rinnaltain?
On vapautta sinnepäin kun ei ole tännepäin. Avarat on maailman tanhuat tallustellaksesi, ei ole rajoa missään, sama tuuli siellä kuin täällä, sama päivyt, sama kuudan, samat myös inehmon lapset. Ah, älä vapauttasi myö. Ei rupea Karjalan mies toisen rengiksi!»
Terve, lintuin sävelet! Terve, päivyt hellä Suomehen Jälkeen talven talvipakkasten! M
Haihtumaton muisto. Muut muistot haihtuu, katoaa, Yks säilyy yksinään: Onk' iloinen vai suruinen, En tiedä itsekään. Kun riemun päivyt loistettaan Mun elontiellein luo, Kuin varjo aina muassain Käy muiston haamu tuo. Kun murhe mielen valloittaa Ja silmä kyyneltyy, Ei murhe sitä yksin tee: Se on myös muiston syy.
Ensimäinen aamuhetki oli koittanut Suomen saloille. Kalevalan kansa oli haltuunsa ottanut Laatokan ihanat rantamaat, joiden luonto vielä tuhannen vuoden perästä näyttää riemastuvan Väinämöisen kanteleen sävelistä. Siellä kuu ja päivyt taottiin, siellä taivaan kantta kalkuteltiin, siellä jumalat ja ihmiset loivat ensimäisen runomaailmansa.
Ja pilvet unelmitten jo halkas sana tuo, Ja toivon päivyt Suomeen taas valoansa luo. Ja rohkeutta vuoti se kansaan murrettuun: Sen haudan partahalta vei elon taisteluun. Näin Snellman kansans' nosti, sen taisteluhun vei: Jos horjui joskus kaikki, niin horjunut hän ei; Ja kuinka öiset vallat ne vastaan elämöi, Hän hyväks Suomen onnen jaloimmat iskut löi.
Sun kieles vieras sorti: se voimaan nosta taas, Ja itse uljain mielin käy ohjiin oman maas." Ja pilvet unelmitten jo halkas sana tuo. Ja toivon päivyt Suomeen taas valoansa luo. Ja rohkeutta vuosi se kansaan murrettuun: Sen *haudan* partahalta vei *elon*-taisteluun.