United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aalto Akhilleun peittääkseen raju, korkea nousi, rankkana kilpeen löi hänet horjuttain, jalan alta vei lujan pohjan pois. Jalavaanpa hän karkasi kiinni suureen, tuuheahan, mut juuriltansa se sortui kaikin penkerineen sekä tukkesi tuuhein lehvin, kuin pato virran poikki, sen sorjat veet solumasta, ryöppyyn ryskähtäin. Ylös ryntäsi veestä Akhilleus, karkkosi kauhuissaan yli kentän, min jalat jaksoi.
Sydän kuolee kultahinen, runo kiurun kaltahinen. Kiiltää kärki noidan kiron, suihkaa sulkanuoli neron. Iskee päähän ihmisvaleen, syttää kylät suuret tuleen. Tarpoo talvi-öiset ummet, tempaa juuriltansa tammet. Murhaa monet päivän mietteet, tappaa monet taivaan luotteet. Kulkee kautta vuosisatain, järjen öiden, hengen sotain. Sielut siittää, muodot muuttaa: ampujansa surmaan saattaa. T
Hän mihin koski tenhotaikoinensa, Sen suomalaiseks muutti kerrassaan: Maailman lasta, rahaa, hetken kantoi, Niin suomalaisen tunnon sille antoi! Hän vanhana viel' on kuin urho nuorin, Tult' täynnä sydän, järki valveillaan. Ei ihmis-arka: sanoissansa suorin Hän aina on, kun totta tarvitaan. Siks ihmetykseen innostuttaa nuoret Tää vanha sankar', juuriltansa tuoret.
Nousevan auringon suudellessa yhä leveni levenemistään ruso kukkulalta kukkulalle, aina sen mukaan kuin päivän säde ne saavutti. Punaisena hohti jokaisen aallon harjanteen huippu ja vähitellen väistyi heidän juuriltansa sumuvaippa, kunnes viimein peräti katosi. Suuren Pielisen pinta värähteli kuin elohopea. Ilma humisi ja tuhansien lintujen sävelet soivat korvissani.
Ja mies, joka tahtoi mullistaa maan kaiken juuriltansa, hän äkkiä seisoo ja hämmästyy: On poissa valtio, kansa, poissa toimi ja työ, ei kenkään myö, ei kenkään osta. On maailman yö.» Näin laulaja lauleli hiljakseen, käden tervehdyksehen tarjos. Mut Tellervo selin hän seisoi vaan ja hän kädellä silmänsä varjos. Yö hiljainen. Humu honkien. Ja sitten muuta ma muista en.
Kas valtameri saariansa Ei kuohuttele juuriltansa Sun saares yhä häilyvi. Sun aaltois ajoll' ihmiset On saaret tuhatlukuiset. Kun luokse toistensa he rientää, Sun mielijohtos heitä kieltää Heit' aavikolle viskelet. Mä pieni luoto tahdoin vaan Liittäidä saareen kukkivaan; Sun kitas silloin, ahnasmieli Kurimus, kukkasaaren nieli Mä aaltoihin jäin huojumaan.
Vakaumus, henki hieno ja aatteet kalleimmat, ne pilkan myös esineiksi useinhan joutuivat. Nuo tunteet nyt taas jälleen jos valtaan saada vois, tuon ivan jos ilkamoivan sais juuriltansa pois! Voi päiväni päivyt, voi onneni kukka, voi ihanin ilmiö mun unelmain, voi eloni toivo ja toimeni määrä, miks riisti sun kohtalo rinnaltain?
Tummalla, kuohuvalla pilvijoukolla oli kai vielä kyllin rakeita ja salamaa huostassaan ja ulvova myrsky joka pudisteli ja lykkäsi, kuten palloa, häntä edellään, saattoi joka hetki pilallaan tempaista juuriltansa jonkun valittavan metsän jättiläisen ikäänkuin olisi se kukkavana ja heittää sen voimattoman, eteenpäin heiluvan maan madon päälle.
Vakaumus, henki hieno Ja aatteet kalleimmat, Ne pilkan esineiksi Useinhan joutuivat. Nuo tuntehet nyt jälleen Jos valtaan saada vois, Tuon ivan jos ilkamoivan Sais juuriltansa pois! MIETELMI