United States or Sierra Leone ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän vaikenikin, mutta niinpian kuin hän oli laahattu kadulle, ja siellä tunsi lujan maan jalkojensa alla, tempasi hän äkisti toisen kätensä irti, ja lujasti ottaen kiini vastustajansa kurkkuun vapautti hän toisenkin kätensä, mutta nyt tunsi hän tikarin terän luistavan sivunsa ja käsivartensa välitse.
Kentiesi hän samassa teki lujan lupauksen tästedes kohdella Lentsiä isän tavalla, jos he kaikin pelastuisivat. Hän ei kuitenkaan sanonut muuta kuin: "Tule tänne likemmäksi, minä kuiskasen jotain sinun korvaasi. Kaikkein kurjinta ihmistekoa on itsemurha.
"Vaan kuitenkin, Mas'r Davy", lisäsi hän, "olen niin varmaan tuntenut, että hän elää olen valveilla ollessani ja nukkuessani varmaan tietänyt, että löytäisin hänet se on niin paljon johdattanut ja tukenut minua etten luule pettyneeni. Ei. Em'ly elää!" Hän laski vakaasti kätensä pöydälle, ja hänen päivettyneet kasvonsa saivat erittäin lujan katsannon.
Vaikka hän oli niin lempeä ja herttainen luonnoltansa kuin olikin, oli hän kumminkin isänsä tyttö; isältänsä oli Mari perinyt vakavan mielen-maltin ja lujan tahdon salaamaan sydämeensä kaiken sen, joka ei ollut tarpeellinen julki tulemaan, ja tuon mielen-maltin voimasta saattoi hän pitää salassa mitä hän oikeastaan asiasta ajatteli.
Aina ei ollut koskaan ennen semmoista kuullut hänen suustansa; hän hyrähti itkemään, mutta nuot kyyneleet eiwät olleet sortuneen elämän, waan lujan toiwon kyyneleitä. Ne nousiwat sydämestä, joka oli niin monen ja pitkän synkeyden perästä saanut kipinän waloa tuntea.
Mitenkä hän saattaisi olla sielunpaimenena seurakunnassa, joka oli niin vihamielinen kirkkoa kohtaan, niin moneen uskonnolliseen puolueesen hajonnut kuin Ryfors; mistä hän löytäisi lujan pohjan, jolle perustaisi vaikutuksensa, kun kaikki ihmiset häntä kohtelivat kylmyydellä, epäluulolla tahi välinpitämättömyydellä?
Mari oli perinyt äidiltään hänen erinomaisen ja tunnetun lempensä ja isältään hänen lujan mielenlaatunsa ja vahvan tahdonvoimansa, ja nuot juonteet ikäänkuin täydentivät toisiensa vajanaisuudet ja niin tulivat yhdeksi ainoaksi, melkein täydelliseksi ihmisluonteen kuvaksi. Semmoinen oli Marin luonne, vaan kyliäpä hän semmoisen tarvitsikin. Niin.
Silloin en vielä ollut vakaasti päättänyt, vaan salaisesti toivoin voivani vihdoinkin lopettaa tämän työttömyyteni, kerran viimeinkin päästä kansalais- ja ihmisonnea tarkoittavain miettimisteni tyhjästä eetteristä, saada lujan maan jalkaini alle.
Keskellä aseissa-oloa, elämän hyrskyvällä aallokolla, lepäsin minä herttaisesti hengittäen, kuin ikään kukoistava poikanen, sinun sylissäsi. Jos myrskyt ulvoivat kautta oksain ja lehtien, haarat ja latvat rauskahdellen vääntyilivät, pysyihän sisinnä kuitenkin sydämen manto sylvähtämättä. Mikä tärisyttelee sinua nyt? Mikä panee vapisemaan tämän lujan, uskollisen luonnon?
Niin, minä tiedän, vielähän voi joku sattumus estää onnettomuuden. Tuollaisessa kauheassa kysymyksessä ei minun mielestäni pitäisi sattuman saada ratkaista, vaan ihmisten lujan, todellisen *tahdon*. Mutta mitä auttaa puhua »pitämisestä» ja »ei pitämisestä» minähän en kuitenkaan voi mitään muuttaa, ainoastaan surra olojen järjestystä. Auta minua siinä, Fredrik!