United States or Jamaica ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä olisin pannut henkeni altiiksi hänen tähtensä Mas'r Davy vieläpä aivan tyytyväisesti ja iloisesti! Hän on enemmän minulle gent'lmanit, kuin hän on kaikki minulle, mitä koskaan voin pyytää, ja enemmän, kuin minä ikinä kuin minä ikinä voisin sanoa. Minä minä rakastan häntä totisesti.
"Mas'r Davy, niin onkin!" ja hän istui ja nauroi pikku Em'lyä vähän aikaa, puoleksi ihmetellen ja puoleksi iloiten niin, että hänen kasvonsa olivat tulipunaiset. He hemmottelivat kaikki pikku Em'lyä, eikä kukaan enemmän, kuin Mr. Peggotty itse, jota pikku Em'ly olisi voinut hyväillä mihin tahansa, kun hän vaan meni ja nojasi kasvojansa hänen karkeaan poskipartaansa.
"Peggotty!" sanoin minä aivan peloissani. "Mitä tämä on?" "Ei mitään, rakas Master Davy!" vastasi hän, koettaen näyttää iloiselta. "Jotakin on tapahtunut, siitä olen varma. Missä äiti on?" "Missä äiti on, Master Davy?" toisti Peggotty. "Niin. Miks'ei hän ole tullut ulos portille, ja miksi olemme tulleet tänne? Voi, Peggotty!"
Jos Mas'r Davy ja sisareni tulevat laivaan Gravesend'issa huomenna jälkeen puolen päivän, saavat he nähdä meidät viimeisen kerran". "Ja niin teemme", lausuin minä; "olkaat varma siitä!" "Siksi ja kunnes olemme merellä", huomautti Mr. Micawber, luoden salaisen tiedon katseen minuun, "pidämme Mr. Peggotty ja minä lakkaamatta kaksinkertaista vaaria tavarastamme ja kaluistamme.
'Laske rakas käsivartesi kaulani alle', sanoi hän, 'ja käännä minut itseäsi kohden, sillä sinun kasvosi taantuvat niin kauas minusta, ja minä tahtoisin, että ne ovat likellä'. Minä asetin hänet, niinkuin hän tahtoi; ja, oi Davy! se hetki oli tullut, jolloin minun ensimäiset jäähyväissanani teille toteutuivat jolloin hän oli iloinen laskemaan pää raukkansa typerän, häijyn, vanhan Peggottynsa käsivarrelle ja hän kuoli, niinkuin lapsi, joka on mennyt nukuksiin!"
Niin he ovat. Mas'r Davy täysikasvuiset gent'lmanit, niin he ovat!" "Jos te molemmat gent'lmanit, täysikasvuiset gent'lmanit", arveli Mr. Peggotty, "ette anna minulle anteeksi, että olen tässä mielentilassa, kun saatte kuulla asian, pyydän teiltä anteeksi. Em'ly, lemmittyni! Hän tietää, että aion kertoa", tässä hänen ilonsa puhkesi ilmi taas, "ja on pujahtanut pois.
Peggotty nyykäytti päätänsä osoitukseksi, että hän ymmärsi tätini tunteet, mutta hän ei tahtonut sanallakaan viitata tätini suosion esineesen. "Te olette siis tehneet täydellisen päätöksen", sanoin minä Mr. Peggotylle, "tulevaisuuden suhteen, hyvä ystävä? Minun tuskin tarvitsee kysyä sitä teiltä". "Täydellisen, Mas'r Davy", vastasi hän, "ja kertonut sen Em'lylle.
No, Mas'r Davy, te ette olleet pidempi, kuin vähin näistä, kun ensi kerran näin teidät! Ei Em'lykään ollut isompi, ja poika parkamme oli vaan poika silloin!" "Aika on muuttanut minut enemmän, kuin se on muuttanut teidät sen jälkeen", lausuin minä. "Oletteko yksinänne?" kysyi Agnes. "Olen, Ma'am", vastasi hän, suudellen vaimoni kättä. "Aivan yksinäni".
Mas'r Davy", lisäsi hän; vastaten, niinkuin minusta näytti, katseeseni; "teidän ei tarvitse pelätä minua; mutta minä olen niin huumeissani; minä en ole siinä tilassa, että tuntisin mitään" joka tarkoitti, ettei hän tietänyt omaa mieltänsä, vaan että hänen ajatuksensa olivat aivan sekaisin. Kun Mr. Peggotty pysähtyi odottamaan meitä, yhdyimme häneen emmekä puhuneet sen enempää.
Hän näytti seuraavan ainoastaan Emilyn kuvaa koko kertomuksessa ja antavan jokaisen muun haamun vierähtää ohitse, niinkuin se ei olisi ollut mitään. Kun olin päättänyt, peitti hän kasvonsa käsillään ja pysyi ääneti. Minä katselin vähän aikaa ulos akkunasta ja askaroitsin kukkien kanssa. "Mitä te tästä luulette, Mas'r Davy?" kysyi hän viimein. "Minä luulen, että hän elää", vastasin minä.