United States or Brunei ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tahdotko nähdä, kuinka uin? huusi Vera, unhottaen kaiken muun uudesta taidostaan iloitessaan. Ja kädet pohjassa hän suoritti omasta mielestään niin merkillisiä kokeita, että hänet vähintäinkin olisi ollut vihittävä uimamaisteriksi, jos semmoisia siihen aikaan olisi ollut olemassa. Paulin täytyi nauraa.
Te saatte luvan, ja minä kerron teille paljon tärkeätä, mikä koskee sekä teidän suojeluksenne alaista että myöskin meidän ryhmäämme. Teille kiitollinen Vera Bogoduhofskaja». Vera Bogoduhofskaja oli opettajatar eräässä nowgorodilaisessa erämaanläänissä, jonne Nehljudof oli kerran maailmassa toveriensa kanssa tullut karhuja ampumaan.
Kauniina kesäpäivänä, heti jälkeen puolenpäivän, istui Vera Bertelsköld opettajattarensa, neiti Sjöbladin kanssa, ruohosohvalla Falkbyn rannassa ja luki ääneen erästä opettavaista kirjaa.
Paul ei enää tunne veljeään entisekseen. Niin, toimitti Vera, se oli siihen aikaan, kun Bernhard oli pahankurinen; niin ilkeä, niin ilkeä hän oli, että olisin voinut häntä purra, mutta nyt häntä suutelen joka päivä. Arvaas, mitä hän tekee tuolla niemellä! Hän rakentaa Flintalle paljon paremman tuvan kuin muorin vanha tupa oli. Emmekö voi soutaa tuonne järven yli? Voimmepa tietenkin.
Lavitsalla makasi Vera Jefremovna kietoutuneena päinensä vaippaan. Hänellä on migreeni, hän nukkuu mistään tietämättä, ja minä menen tieheni, sanoi Maria Pavlovna. Päinvastoin, jää vaan tänne, sanoi Simonson, minä en salaa mitään keltään, saati sinulta.
Hän silmäili heitä hämillään, miltei pelokkaasti. No, virkkoi Flinta-muori, eikö pieni neiti tahdo tervehtiä hyvää ystäväänsä tuolla tuvassa? Muorilla oli aarre, jolla hän aina oli houkutellut Veraa tänne mäntyniemelle ja se oli mitä sievin kissanpenikka. Sitä nyt Vera meni hämillään silittelemään.
Aallot kuohahtaisivat hänen päänsä päällä, mutta järvi tyyntyisi jälleen. Olen vihainen, niin vihainen Bernhardille, että tahtoisin häntä purra! huudahti Anna Sofia. Paul parka! Vera parka! nyyhkytti Liisa Kreeta. No, minä ennustan, että heidän äitinsä vielä palaa, kun ajattelee asiaa; vai kuinka, serkku? kysyi isoäiti. Mistä minä sen tiedän? virkkoi välskäri. Ei juuri siltä näytä.
Aina on hyvä että kaikki on selvänä. Puhukaa nyt hänen kanssaan, minä kutsun hänet tänne. Tahdotteko? sanoi Maria Pavlovna. Olkaa niin hyvä, sanoi Nehljudof, ja Maria Pavlovna meni. Merkillinen tunne valtasi Nehljudofin, kun hän jäi yksin tähän pieneen koppiin kuunnellen Vera Jefremovnan hiljaista hengitystä ja uiketta, ja vankien melua, joka yhtä mittaa kuului kahden oven läpi.
Lähinnä sinua itseäsi huolettaa minua enin Veran kasvatus, jatkoi kreivitär eikä ollut huomaavinaankaan sitä pilveä, joka peitti hänen puolisonsa otsan. En jättäisi häntä mielelläni Louisen haltuun. Louise rakastaa häntä, siitä olen vakuutettu, mutta me käsitämme maailman eri tavalla. Haluan, että Vera kasvatetaan vilpittömään vakavuuteen, yksinkertaisiin tapoihin ja totiseen jumalanpelkoon.
Silloin uisin yli järven ja sitten virtaa alas mereen ja sitten meren yli ympäri koko maailman. Etsisin äitiäni kaikkien maiden ja merien takaa. Haluat siis kovasti nähdä äitisi jälleen? Haluan, haluan, sanoi Vera, ja hänen loistavat silmänsä täyttyivät kyynelillä. Kuka tietää, ehkä äiti kohta palaa pitkältä matkaltaan. Se riippuu siitä, onko hän sinuun tyytyväinen. Kuinka ma bonne sen tietää?