United States or Slovenia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Aivan hänen päänsä kohdalla oli helleniläisen taiteilijan muovailema nuorekkaan kaunis Hypnos, unen lempeä jumala. Hän uneksi, että unenjumala sai kalpean veljensä Thanatoksen totisemmat, surulliset kasvonpiirteet. Vitkalleen ja hiljaa laskeutui kuolemanjumala häntä kohti. Se tuli yhä lähemmäksi. Sen piirteet tulivat yhä selvemmiksi. Hän tunsi jo otsallaan sen henkäyksen.
Vieno punastus lensi kalpean Heleenan kasvoihin; hän riisui valkoisen hansikkaan oikeasta kädestään, kaksi kallisarvoista sormusta kiilsi hänen sormissaan toinen oli hänen vihkimäsormuksensa, ja hän ojensi kätensä polvistuneelle, nostaaksensa häntä seisalleen. Mutta upseeri veti kaunoisen käden huulilleen, suuteli sitä kahteen kertaan, ja sitte likisti sen hellästi sydäntään vasten.
Yöllä, kun kaikki jo nukkuivat ja kuu laski kalpean valonsa Erkin pappilan akkunoille ja tähdet taivaalla kirkkaina tuikkivat, valvoi leski vielä.
Tästäpä tulee hyvä afääri. Enkös sitä sanonut Menee oikealle ovelle. Kuuletko siellä? Tule tänne! Mitä, etkö jaksa? Kuinka kauan rupeat sinä laiskottelemaan? III:s KOHTAUS. Edelliset, Emma. Tulee kurjan, kalpean näköisenä, hoipertaen näkyviin. Mitä tahdotte? Käypi istumaan. Tässä on nyt se armelias vaimo, joka ottaa lapsesi huostaansa. Joko nyt? No, milloinka sitten!
Kirje oli kuitenkin hänen povessaan ja sinä hyvänään lähti hän maille. Avuliaat ihmiset opastivat häntä Ladugårdslandetiin, jossa kuningas piti suurta paraatia, ja monien loistavien herrojen joukossa huomasi hän setänsä. Kun tämä äkkiä näki edessään kalpean, risaisen pojan, joka nöyrästi kumarsi ja tarjosi hänelle kirjettä, huudahti setä: Suuri Jumala, oletko sinä Yrjö Maunu?
Tämä päivä ei viel' ole laskenut, kun itseni olen ma surmannut.» Loi tyttö katseen peilihin, Rollan näki kalpean takanaan. Lumivalkeaks kävi hän itsekin: »Mitä tänään te mielessä kannattekaan?» »Mikä on mun? Sitten eilisen minä kolikkoakaan omista en.
Siellä hänen ruumiinsa yhä roikkui, kun Qventin seuroineen astui sisään; estäen kalpean kuutamon tunkeutumasta saliin, se loi permannolle oudon varjon, joka epäselvästi, mutta sittenkin pelottavasti ilmaisi synnyttäjänsä luonnetta.
Kuoliko ruusut? Ei mut on enkeli Autuain maahan Kantanut ne. Sairas on Helmi: Sen sulosilmien On palo armas Himmeä jo. Sammuiko liekki? Ei mut on enkeli Autuain maahan Kantanut sen. Kuollut on Helmi: Sen jalo henki jo Kalpean haamun Jättänyt on. Kuoliko Helmi? Ei mut on enkeli Kantanut sen. Autuain maahan Purppuraposkin, Leimuva-silmänä Autuain maass' on Helmeni nyt. Y
Hän ei voinut nähdä sen miehen sortuvan, jota hän rakasti. Rakkaus oli avannut hänen silmänsä näkeviksi ja hän katsoi ja katsoi sen kalpean naisen sydämmeen, eikö siellä syttyisi lempeä siihen nuoreen mieheen. Ja vihdoin hän näki että miehen lempi alkoi lämmittää sen kalpean naisen sydäntä ja loi siihen heikosti punoittavan hohteen.
»Erilainen taitaa ajajakin olla!» Nuorukainen jo lähenee siltaa tyynesti, sanaa virkkaamatta, suoraan koskeen katsellen. Sillan luona vain kerran silmänsä kohottaa ja yhdyttää kalpean tytön katseen. Silmät hymyilevät ja pää nyökkää tuskin huomattavasti kuin tervehdykseksi. »Onneksi olkoon!» huutavat katselijat innostuneina että hän niin kauniisti heille hyvästi heitti.