United States or Bulgaria ? Vote for the TOP Country of the Week !
MARTTI: Kaikki on oleva heti valmista, teidän korkea-arvoisuutenne. MAUNU TAVAST: Sinä voit kyllä jäädä. Se on totta! Meidän äskeinen kanssapuheemme jäi kesken. Minä en vielä saanut tietää sinun matkasi lopullista tarkoitusta. ANNA: Minä tahdoin nähdä hänet ennen kuolemaani. MAUNU TAVAST: Ja nyt kun olet nähnyt hänet? Mitä nyt ajattelet?
Mutta jos minä jäisinkin tänne, minä en kuitenkaan saisi enää milloinkaan nähdä häntä. MAUNU TAVAST: Kuinka niin? ANNA: Minun eloni päivät ovat luetut eikä Olavi varmaan ole niin pian toistava käyntiään. MAUNU TAVAST: Hän? Hän jää tänne. ANNA: Turkuun? MAUNU TAVAST: Minun luokseni. Kuten olet kuullut ehkä, nimitin hänet viime käynnillään täällä arkkiteiniksi.
ANNA: Nyt on minun vielä vaikeampi olla enää koskaan häntä näkemättä. MAUNU TAVAST: Koskaan? ANNA: Niin. Hän matkustaa tietysti takaisin Parisiin ja minä... MAUNU TAVAST: Anna Lepaa: etkö arvaa, ketä varten minä olen tuota naisluostaria Raisioon rakennuttanut? ANNA: En. MAUNU TAVAST: Sinusta on tuleva sen ensimmäinen abbedissa. ANNA: Minusta?
Kirje oli kuitenkin hänen povessaan ja sinä hyvänään lähti hän maille. Avuliaat ihmiset opastivat häntä Ladugårdslandetiin, jossa kuningas piti suurta paraatia, ja monien loistavien herrojen joukossa huomasi hän setänsä. Kun tämä äkkiä näki edessään kalpean, risaisen pojan, joka nöyrästi kumarsi ja tarjosi hänelle kirjettä, huudahti setä: Suuri Jumala, oletko sinä Yrjö Maunu?
Gothard tahtoi, että Maunu, samoin kuin hän oli tehnyt, luopuisi Ruotsista ja asettuisi Venäjän alamaisena heidän omistamaansa kartanoon tai ainakin Riikaan, mutta Maunu tahtoi pysyä ruotsalaisena ja vaati kartanoa myytäväksi tahi että veli lunastaisi sen. Ei kumpikaan peräytynyt, ja siten he erosivat riidassa. Niin oli Grönhagenkin kuullut asian.
MAUNU TAVAST: Orleansin neitsyt on kuollut. Yöt päivät uneksin hänestä. Auringon säteissä astuu hän eteeni kiitävällä orhilla ratsastaen, kilpi kullan-paistavana, liljalippu hulmuten Herran taivahilla. Kuun säteissä kulkee hän vierelläni puettuna yksinkertaiseen talonpoikais-pukuun huulilla hurskas rukous, silmät suurina kaukaisista, jumalallisista kangastuksista.
Mutta lopuksi jätin minä nämä järkeilyt kokonaan, minä innostuin, minä hehkuin, minä puhuin Ranskalle kuin toiselle isänmaalleni ja kuvailin tuon taivaallisen neitseen ilmestystä kuin ihmiskunnan parasta unelmaa. Kaikki silmät vettyivät, kaikki sydämet aukenivat... Ah! Se oli suurin hetki minun elämässäni. MAUNU TAVAST: Ja kuningas? Mitä hän sanoi? Ottiko hän suosiollisesti vastaan sanasi?
Mutta kammiossaan hiljaisessa istuu mahtava Maunu Tavast, kesken muistojensa muinaisien, kesken valkean kesä-yön, kuulee, kuinka Heloise huutaa kautta aikojen armastansa, lukee, vaikka erota ei silmä enää merkkejä kirjojen.
ANNA: Piispa Maunu Tavast: mikään abbedissa ei ole minua lähettänyt. MAUNU TAVAST: Ei abbedissa? Kuka siis? ANNA: Sanoin jo sinulle: oman sydämeni ahdistus ja tuska on pakottanut minut Suomen rantoja lähestymään. MAUNU TAVAST: Niinkö? ANNA: En. MAUNU TAVAST: Minä ymmärrän: sielun tuska ajaa meitä kaikkialle. ANNA: Turhaan? MAUNU TAVAST: Mitä sanoin? Tietysti ei se ollut turha.
Hän sanoi välttämättömäksi parantaa rajapuolustusta ja kasvattaa miehiä, jotka kykenevät korjaamaan tehdyt erehdykset. Hän sanoi, keskeytti Yrjö Maunu vireästi, että Suomi oli uhrattu anteeksi antamattomalla tavalla, mutta nyt pitää hän huolta siitä, että Ruotsin uskollinen rajavartija joutuu parempaan tilaan. Rajavartijalla tarkoitti hän meitä, jotka asumme Suomessa.