United States or Indonesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Astumme ensimmäiseen veneeseen, minkä rannalla tapaamme, ja soudamme ulos ulapalle ei tämmöiselle ojalle kuin Aura, eikä semmoiselle pesuvadille kuin Itämeri, vaan valtamerelle! Niin, sinne suurelle, siniselle valtamerelle, siellä saamme viivoitusta, siellä saamme lepoa! Tahdotko matkustaa pois tädin ja sedän luota, jotka sinua niin rakastavat?
Eräänä elokuun sunnuntaina, vähän ennen kaupunkiinlähtöä, on kuitenkin eräs onnellisempi päivä, joka antaa toivoa hiukan. Naapuripitäjässä on kansanjuhla, ja me matkustamme sinne kahden, Anna ja minä. Muut eivät välitä tulla. Me astumme omassa rannassa pieneen höyryveneeseen, ja äiti ja veli jäävät rannalle.
On aikoinaan särkenyt myllynkin niskastaan, koska pari myllynkiveä ja joukko seinähirsiä törröttää paraassa nielussa. Onhan siinä vilskettä: vesi valkeana vaahtona, ja hieno huuru kohoaa kohden korkeutta. Astumme siinä portaita myöten kosken alle, toivoen joka askeleella, että Matkailijayhdistys jo olisi tehnyt aikomansa paremmat portaat.
Ja missä suomalaiset lukevat näitä kertomuksia, huomatkoot, että Arvid Horn oli suomalainen mies, suurin valtiomies, mikä tähän asti on syntynyt Pohjanlahden idänpuoleisessa maassa. Me astumme toiseen työhuoneeseen, yhtä komeaan ja vielä loistoisampaan kuin presidentti, kreivi Torsten Bertelsköldin on.
Se muutos, jota näin olen vaan epäselvästi voinut kuvata, välttämättömästi tapahtuu kun nuoruudesta astumme vanhuuden ikään, ja tämän askeleen olen minä astunut viime vuosina äitisi kuoltua; kiittäen armollista Jumalaa, voin minä tänään sanoa että olen onnellinen ollessani vanha mies.
Tämän syyn vuoksi onkin se niin suureksi kasvanut. Tästä sadusta on talo nimensä saanut. Ympäristöä hätä hätää silmäiltyämme, käykäämme jo lukian luvalla taloon. Nyt on yksi sunnuntai-päivä touko kuussa. Me astumme sisään suureen, avaraan tupaan.
Kun astumme ulos asunnosta, ovat kantajat ja heidän taakkansa puutarhassa; ja he käyvät edellämme polkua alaspäin ja jalavien ohitse ja portin läpi ja kirkkomaalle, jossa olen niin usein kesä-aamuisin kuullut lintujen laulavan. Me seisomme haudan ympärillä. Tämä päivä näyttää minusta toisenlaiselta, kuin mikään muu päivä, eikä valolla ole sama väri, vaan synkempi.
"Ottakaat eväskorit ales vankkureista, pojat", sanoi Swart, "ja tules, naapuri, niin astumme sisään". Mutta kun he tulivat ovelle, saivat he kuulla hirmuista elämää huoneesta. "No, tule esiin vaan, äläkä vihoita minua", huusi naisen ääni. "Sitä en tee", kuului toinen ääni, "minä en laisinkaan pidä lukua siitä oletko sinä suutuksissa vai et".
Emme kuitenkaan lähde Saksasta, ennenkuin olemme nähneet edes vilahdukselta kuuluisan Rhein-virran, Saksalaisten ihailun ja ylpeyden esineen. Kiirehdimme siis lyhintä tietä Rheinin rannalle. Koblenz'in kaupungin luona astumme yhteen noista suurista höyrylaivoista, jotka kuljettavat huvimatkailijoita Rhein-virralla. Rhein-virta lienee näillä tienoilla päälle 1,000 jalan levyinen.
Ja hän kiskaisihe irti isästään, kietoi kätensä nuorukaisen kaulaan ja suuteli häntä. Jää hyvästi! sanoi hän. Ja nyt, isäni, nyt olen teidän. Tehkää minulle, mitä tahdotte. Kohta sen jälkeen kiiti reki pois Falkbyn kartanolta, ja kreivitär Bertelsköld seisoi siinä yksin kotiin palanneen poikansa kanssa. Vielä kerran me astumme presidentti, kreivi Torsten Bertelsköldin työhuoneeseen.