United States or French Polynesia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Arvidista hän oli vaan kuullut, että hän murtuneena oli palannut Italiasta, ja hymyilyllä, jota eivät enkelitkään voi unohtaa, luki hän sen kirjeen, jolla Arvid päästi hänet valastansa vapaaksi, valasta, jota Hedvig ei kaiken maailman aarteidenkaan hinnalla tahtonut unohtaa.
Ruotsin senaikuinen suurin valtiomies, suomalainen kreivi Arvid Bernhard Horn, istui työhuoneessaan, yhdessä lähetystösihteerin kreivi Torsten Bertelsköldin kanssa sepittämässä kiertokirjettä ulkomaisissa hoveissa oleville Ruotsin lähettiläille. Kreivi Horn oli uljas ylimys, vartalo oli kookas, kasvot erinomaisen suorat ja säännölliset.
Arvid tuki häntä voimakkaasti, mutta kenenkään huomaamatta, ja vei hänet siihen sivuhuoneeseen, josta sulhaspojat joku hetki sitä ennen olivat hänet tavanneet, sulki ovet ja riensi salista kutsumaan erästä kaupungin lääkäriä, joka myöskin oli häävieraana.
Arvid luutnantti ei näyttänyt "varsin tyytyväiseltä", mutta söi ehtimiseen sokerileivoksia. Setä P. nuokkui ja noikkasi; kornetti vakuutti, ett'ei tuo mitään suostumuksen osoitusta ollut. Provessori puolestaan näytti tyytyväiseltä, ja isällisesti suuteli hän ensin tuon hilpeän tytön kättä ja sitten hänen otsaansa.
Ohitse mennessään herätti hän Arvid luutnantin, joka läheisessä huoneessa sohvalla veteli päivällis-untansa; tämä nyt vähän murisi ja vaati, vetelästi venutellen jäseniään, suuteloa hyvän-tekiäisiksi. Saiko hän? mitä vielä!
"Tämä suuri ja tavaton vierastulva nähtävästi väsyttää sinua liiaksi, Anna", alkoi Eksköld ystävällisesti. "Eiköhän meidän kaikkien jo pitäisi siirtyä pois Haapasaaresta?" "Ei, ei, Arvid. Tiedäthän että sinä ja Olli Hart kuulutte meihin erakkoihin. Minä olen vain vielä niin tottumaton nuoriin, käyttääkseni tädin lempisanaa." Eksköld naurahti. "Niin, kaikkeen pitää tottua tässä maailmassa.
Kevein, kiireisin askelin nainen lähestyi poikkisahattua koivunrunkoa, joka oli käytävän varteen pystytetty. Hieno hymy, täynnä sydämellisintä tunnetta, kirkasti hänen tyyniä, vieläkin kauniita kasvojansa, ja käsillään hän kosketteli varovaisesti karkeata kuorta, iloisesti kuiskaten itsekseen: "Pikku Arvid!" Tämä istui jäykkänä aivan kuin hänen verensä olisi jäätynyt.
Ja sieltä saattaa Arvid Järnefelt myös Isänmaansa päähenkilön, Heikin, tähän teoreettiseen, akateemiseen, käsitteelliseen, sanalla sanoen aito-helsinkiläiseen ympäristöön. Ei ole ihme, että hän aluksi tuntee itsensä siinä sangen oudoksi ja hämmentyneeksi.
Vihdoin palasi Arvid kotimaahan. Hänen isänsä oli sillä välin kuollut ja hänen äitinsä lukuisine lapsineen joutunut puille paljaille. Helsinki oli kovin muuttunut, kun Arvid tarpeellisimmankin puutteessa sinne palasi. Useimmat hänen vanhoista tovereistaan olivat jo jättäneet yliopiston, eikä kukaan täällä kiinnittänyt huomiotansa epäonnistuneeseen, lauluäänensä menettäneeseen taiteilijaan.
Tanssiessa Arvid ja Julia vetivät ihmisten huomiota puoleensa, he olivat niin ihastuttavia, että silmät väkisinkin heihin kiintyivät. Minä hyppäsin Maisterin kanssa, joka minua oli tanssimaan pyytänyt toivon kuitenkin ett'ei hän sitä tehnyt hajamielisyydestä. Me myöskin vedimme huomiota puoleemme, vaikka erityisellä tavalla.