United States or Nicaragua ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heittävät aseensa sikin sokin kentälle, juoksevat uoman vartta oikealle. Kantajat ja eräitä vanhempia miehiä jääpi. MUUAN J
»Voi, voi!» vanhin, joukon johtaja, huusi terävällä, läpitunkevalla äänellä. »Katsokaa! Herra tulee tuomitsemaan. Hän antaa sataa tulta ihmisten silmille. Voi, voi teitä väkeviä ja mahtavia! Voi teitä vallanmerkin kantajat ja purppurassa elävät! Voi teitä, te epäjumalien palvojat ja eläinten rukoilijat!
"Katsopa, Ilse, minä olen oikeassa pihanpuolisen huoneen suhteen?" huudahdin minä epätoivoisesti. "Palatkaamme takaisin!" "Odota kuitenkin!" lausui hän ja veti minua rappuja ylös. Kantajat ottivat matkakalumme olalleen ja seurasivat meitä. Ilse soitti. Kohta aukeni ovi hitaasti ja vanha mies laski meidät sisään. Sanattoman leveä ja korkea etehinen oli edessämme.
Kirkon kellot kumisiwat niin juhlallisesti, kutsuen ihmisiä kuulemaan sitä rauhan ja rakkauden sanomaa, jonka itse ijankaikkinen rakkaus on ihmisille julistanut. Kun minä tulin kirkolle, kannettiin ruumis paareilla ulos kalmistosta. Kantajat seisahtuiwat kirkkoportin eteen ja laskiwat paarinsa maahan; he odottiwat siinä pappia ja lukkaria.
Kun astumme ulos asunnosta, ovat kantajat ja heidän taakkansa puutarhassa; ja he käyvät edellämme polkua alaspäin ja jalavien ohitse ja portin läpi ja kirkkomaalle, jossa olen niin usein kesä-aamuisin kuullut lintujen laulavan. Me seisomme haudan ympärillä. Tämä päivä näyttää minusta toisenlaiselta, kuin mikään muu päivä, eikä valolla ole sama väri, vaan synkempi.
Ja jos se vaimon saa, niin tämä tulkoon Polommaks vielä hänen kuoltuaan Kuin minä nuoren mieheni ja sinun! Nyt Chertseyyn pyhä taakka tää; sen sinne Paavalin kirkosta nyt hautaan viemme. Kun väsytte, niin huotkaa; sill'aikaa Ma ruumist' itken Henrik kuninkaan. GLOSTER. Seis, kantajat, ja ruumis maahan pankaa! ANNA. Mik' ilkinoita tänne toi tuon lemmon Ehkäämään pyhää rakkauden työtä?
Kantajat seisattuiwat, ja Anna juoksi lawalle syleilemään ruumista ja itki hän itki ja parkui kauhistawasti. Mutta nyt luuli Anna kuuluwan murheellisen ruumiswirren säweleet, hän rupesi laulamaan keralla. Kirkon penkissä istui hautauswäkeä, joitten Anna myös luuli laulawan. Kaikki oliwat sywässä huolessa. Anna ei luullut koskaan olewan itsellään sellaista ääntä kuin nyt.
Ensimäisestä hämmästyksestään toinnuttuaan, tekiwät ystäwät nuorteista koiwuista paarit, joille he nostiwat tuon kuoltuaankin niin kauniin parin, ja lähtiwät kantamaan sitä Honka=Kriston turwe=mökkiä kohden; sinne päästyään laskiwat he surullisen taakkansa kaswitarhan turwepenkille, siihen jossa minäkin heidät kohtasin, ja silloin kun se tapahtui, oliwat kantajat juuri poistuneet kotiinsa.
Mit' annat, muille antanet, et meille yömme teillä: on toivottomat sydämet ja kädet vahvat meillä. Veljet, sisaret maailmalla, kantajat epätoivon ja surun, kysyjät kylmien tähtien alla, etsitte mullasta totuuden murun, elävät, yössä vaellatte, sokkoina lyötte te toisianne, kyynelin kätenne kostutatte, verellä askelet astumanne.
Lopulta he tulivat tilavampaan paikkaan. Se oli vähäisen kammion kaltainen, jonka katto oli noin viidentoista jalan korkealla ja laattia viisikolmatta jalkaa poikkimitaten. Tähän kantajat laskivat paarensa ja kaikki seisoivat ääneti. Julius oli siellä, sillä hän oli nyt ruvennut suuressa määrässä samanmieliseksi kuin kristityt.