United States or British Indian Ocean Territory ? Vote for the TOP Country of the Week !
Että heillä on harrastusta johonkin korkeampaan ja jalompaan kuin vaan siihen, mikä kuuluu ruumiin ylläpitämiseen, todistaa se, että he ovat rakentaneet itsellensä rukoushuoneen, ostaneet itsellensä pienen kirkonkellon sekä itse palkkaavat lukkaria, joka kykynsä mukaan koettaa pitää huolta jumalanpalveluksen pitämisestä.
Kuinka usein hän sitä kertoi, ja iloitsi että se oli isoisänsä hopeaa, joka antoi soinnun niiden äänille! Alttarivaatteesta oli hän myös usein puhunut, ja vienyt vieraitakin kirkkoon, ja pyytänyt lukkaria sitä näyttämään. Mutta ei koskaan ennen ollut hän tullut ajatelleeksi kenen kunniaksi isoisä oli hopeansa uhrannut ja minkätähden vaate oli niin huolellisesti ja taiteellisesti ommeltu.
Johannes seisoo ja miettii pitäisikö hänenkin ottaa huivinsa olipa hänkin mies. Mutta silloin näkee hän lukkarin, joka kantaa kirkkoherran suurta raamattua. Niin suurta kirjaa ei ollut Johannes ikinä ennen nähnyt, ja kymmenvuotinen unhottaa kirkkoherran, ihmisjoukon ja kaikki. Hän seuraa lukkaria.
Hän huusi lukkaria, joka toimitti palvelijan virkaa hänen luonansa ja sanoi hänelle: " Tuolla on joku ovea kolkuttamassa. Meneppäs katsomaan mikä siellä on! "Lukkari meni avaamaan ja palasi sanoen: " Toden totta, herra pastori, te olette nähnyt unta, sillä oven takana ei ollut ketään.
Soisin itsekin, että olisin vähän enemmän keveäjalkainen kuin olen", vastasi pastori. Pari silmänräpäystä sen jälkeen lensivät nankiinihousut ja puuvillahame yli permannon, ja pitäjänvoudin Frits sanoi: "Katsokaas lukkaria! Meidän ei tarvitse lukea katekismus-läksyämme huomiseksi". Nyt alettiin "muiskutanssi". Kenenkä lukkari ottaisi tanssittavakseen siihen tanssiin?
Susanna katseli lukkaria hetkisen ajan ja sitte kalpeana ja kyyneleistä kostein silmin minuun, ikääskuin ajatus että meidän täytyi erota nyt vasta olisi käynyt hänelle oikein selväksi. Hän teki nopean liikkeen hän tahtoi silminnähtävästi heittäytyä kaulalleni, mutta jätti sen tekemättä kun lukkari oli läsnä. Nyt tarttui hän käteeni, nosti sen, sanaakaan sanomatta silmiensä eteen ja kiiruhti pois.
He odottavat pappia ja lukkaria kirkonkellojen soidessa ja kai'un siihen vastatessa vesiltä ja metsästä, pellolta ja niitulta tyynessä aamuhetkessä. Sävelet soivat ja kutsuvat niin suloisesti ja lempeästi ja lentelevät liitelevät, ikäänkuin siunaten, seudun yli. On rauha, ainoastaan rauhaa tämmöisenä sunnuntai-aamuna. Mutta mihinkä lukkari on jäänyt, jonka on johtaminen laulua kirkossa?
Hänen ei muuten ollut tapa olla viimeinen. Jotka varahin olivat kirkkomatkallansa, olivat tottuneet häntä näkemään, kauan ennenkuin pappi oli valmis, kävelevän pappilaan päin, kirkonkirjat kainalossa ja pää pystyssä. Vaan tänään ei näkynyt lukkaria papin luona eikä kirkon luona. "Hän on kaiketi poikennut jonkun luo tien varrella", arveli moni, mutta missä hän oli ei kukaan voinut uneksiakaan.
"Kurjurit!" karjasi hän ja tempasi pyssyn eräältä jääkäriltä, "näin teidän pitää ampua!" Mutta ei katteininkaan käynyt paremmin kuin että hänkin ampui ohitse koettaessaan tappaa peljästyksestä jo puolikuollutta lukkaria, joka vaan vaivoin pysyi katolla ja hädässään jupisi kaikki rukoukset ja virrenvärsyt, jotka tällä kovanonnen hetkellä tulivat hänen mieleensä.
Isäni on itsepäinen; vaan minä tulen isääni ja hänen pitää kunnioittaa vapauden pyhiä vaatimuksia... Riiteleväin välissä on verkko, jonka silmukoita sattumukset ovat estäneet isäni näkemästä... Vaan minä ne näen. Koeta vaan Utriainen! Toivojesi perille et pääse. Vielä vihilläki sanon: "En ota!" Kahdeksas kohtaus. KAISA. Oi ukkoani! Nyt se on aivan hupsu. Noin kohdella meidän siivoa lukkaria!