United States or Canada ? Vote for the TOP Country of the Week !
Näin oli hän hän ei itsekään tiennyt kuinka joutunut kammion kaukaisimpaan nurkkaan akkunan luo. Vitiges huomasi sen. Hän seisoi aivan oven vieressä kädet suuren, leveän ja melkein rinnankorkuisen miekan nojassa, jonka hän oli ottanut kantimesta ja jota hän piti oikeassa kädessään kepin tavoin. Huoaten hän astui askeleen eteenpäin levollisesti katsoen Matasuntaa.
Hetipaikalla, herra!... Tulimaisen jyrkkä mies! jupisi Klaus, jonka jälkeen hän seurasi vierasta portaita ylös ja osotti hänelle niin kutsutun suuren kammion oven. Mies astui sisään. Sama mies, jonka lukija jo tuntee Vanloon nimellä, tervehti tulijaa ystävällisellä kädenlyönnillä ja sanoi: Tervetuloa, Sigurd! Minä olen odottanut sinua täällä tunnin verran. Kaada lasiisi ja kerro uutisesi!
Kiristeltynä uunin taa Se norsuks' kohoaa; Se täyttää nyt koko kammion, Ja miltei usvana haivu.
Mutta kammion ihmeellisimpänä koristuksena oli kukkien paljous. Niitä oli numidialainen omin käsin sirotellut joka paikkaan, seinille, kattoon, verhoihin, oviin ja vuoteille. Kaarenmuotoinen, väkevätuoksuisista kurjenkukista punottu köynnös peitti kunniaportin tavoin oven, ainoan pääsytien kammioon. Kaksi upeaa ruusupuuta oli vuoteiden pääpuolessa.
Hän riensi ovelle päin. Mutta Vitiges tarttui lujasti hänen käsivarteensa. "Sinun täytyy jäädä." Silloin Matasunta lysähti kokoon. Veri syöksyi hänen päähänsä. Hän pyörtyi. Levollisena Vitiges katseli häntä. "Lapsi parka", sanoi hän, "tämän kammion tukahduttava ilma on pannut hänen päänsä sekaisin. Hän ei tiennyt itsekään, mitä houreissaan sanoi.
"Jaa, sen saatte kyllä," sanoi maitre Voigt. "Paljoko kello nyt on? Se on minuuttia vailla kahdeksan. Olkaa varoillanne nyt, niin saatte minuutin perästä nähdä kuinka ovi aukenee itsestään." Minuutin kuluttua aukeni raskas ovi sisällepäin, ikäänkuin olisi näkymättömät kädet sen avanneet, ja näytti katsojalle pimeän kammion.
On tosin kaunista koettaa tehdä lain rankaisemasta rikollisesta hyvää ja hyödyllistä yhteiskunnan jäsentä, mutta ihmisystävää ei halventaisi sekään, jos hän muistaisi ajatella tai häneltä riittäisi tunnetta sellaisiakin olentoja kohtaan, jotka turhaan painavat kuumeisia otsiaan mielisairaalan kammion kylmää seinää vasten sekä hyödyttömästi huutavat polttavia tuskiaan vankkojen muurien sisäpuolella.
Iltasella ulos jätettynä, oli tämä, kun yökylmä alkoi tuntua ankarammalta, etsinyt soveliasta leposijaa ja silloin tullut edellämainitun, auki olevan kammion ikkunan luokse.
Ruumiin kurittaminen, lihan ristiin-naulitseminen, ei yhdeksi päiväksi, vaan joka päivä; minun täytyy joka päivä kuolla; minun täytyy olla kuollut kuollut mailmalle. Tämän kammion täytyy olla minulle niinkuin hauta, johon kaikki, mitä sydämessäni elävintä oli, kuolkoon ja hautaantukoon. Tuntuiko niin Martin Lutherista?
Ei kukaan muu kuin hän ja tohtori Pillsbury tienneet kammion olemassa olostakaan, vielä vähemmän, että minä olin siellä, eikä tohtori Pillsbury, joka samana iltana oli matkustanut New-Orleansiin, luultavasti ollut kuullut mitään koko tulipalosta. Ystäväni ja yleisö luulivat tietysti, että minä olin joutunut liekkien saaliiksi.