United States or Sri Lanka ? Vote for the TOP Country of the Week !
Vaikka hänellä olikin niin paljon loistavia ominaisuuksia, ei hänellä kuitenkaan ollut tarpeeksi tahdon lujuutta kantamaan onnen päiviä ilman turhamaisuutta ja vastoinkäymistään ilman kiukkua, ja kun kuningatar Loviisa Ulriika oli säälimättä iskenyt hänen arimpaan kohtaansa sanoessaan hänen tahtovan "kääriytyä hyveeseensä".
"Sisällä me nyt kyllä olimme, mutta ympärinsä hyörivät turkkilaiset kuin sääsket, eikä kukaan voinut meistä sanoa, miten tämä päättyisi. Eivät turkkilaiset toki jättäneet meille aikaa, ajatella sitä. Kohta oli meillä tarpeeksi työtä, puollustaissa itseämme, jota teimme niin hyvin, kuin taisimme. Mutta siitä sitten enemmin; auttakaa minua nyt, nuoret herrat, kantamaan hiiliä taas tänne.
Tämä pani Kaisan ajattelemaan, sillä hän tiesi vanhastaan miehensä heikoksi vähäsiäkin huolia kantamaan, Kallen laittoi äitinsä isännän nukkuma-aikana päiväksi ulomma, johonkin työpaikkaan. Päivän tultua työhönlähdön aikana ei kuulunut liikanaista hoppua laisinkaan, ainoastaan tavalliset neuvot, jotka annettuaan hän meni kävelemään, yölliset ajatukset myötäänsä mielessä.
Minä kuuntelin setää ja ajattelin Babetia, joka nukkui suuressa valkoisessa sängyssään. Hänkin tulisi kantamaan hedelmiä samoin kuin tämä voimakas maa, joka oli antanut meille rikkautemme. Hänkin oli elämänsä syksyssä, hänellä oli laakson suloinen hymy huulillaan, sen lempeä rehevyys.
Mutta kauan ei Paavo levännyt. Hän tarjoutui jälleen kantamaan tyttöä. Amalia lupasi kuitenkin käydä, kumminkin siksi että tulisi enemmän väsyneeksi. He pitkittivät sentähden vaellustansa. Paavo tunsi erään talonpojan, joka asui Orihveden pitäjässä syvällä metsässä, noin peninkulman paikoilla Muroleen salmesta. Se oli likin asuttu paikka sillä puolella vesiä, jossa he nyt olivat.
He olivat valmiit kantamaan herransa viimeiseen lepokammioonsa. Vladimir ja palvelijat tarttuivat arkkuun ja kantoivat sitä. Pappi kulki etumaisna, hänen jälissään lukkari laulaen hautausvirsiä, ja Kistenevan isäntä vietiin viimeisen kerran kynnyksensä yli. Arkku kannettiin puistotietä kirkko oli puiston takana. Päivä oli kirkas, mutta kylmä, halla karisteli lehtiä puista.
Olen ottelustamme niin menehtynyt, että minun on pakko, ennenkuin lähden kantamaan saalistani kotiin, istua vainajan viereen levähtämään ja tyynnyttämään omankin sydämeni sykintää. Miksi minä sittenkin hänet huvikseni tapoin? En tapa heitä enää ainakaan tänä syksynä. MYLL
Eikä kuitenkaan ollut pyhissä kirjoissa mitään, joka sitä vastusti, ei mitään, joka edes huojentaisi sen painoa tahi auttaisi sitä kantamaan... Hänen syvät, tummat silmänsä paloivat synkästi, ja hän painoi kättä otsaansa, jonka takana nuo surulliset ajatukset taukoamatta työskentelivät.
Tule hyvä poika kantamaan sakkasaavia Kalle! Häh? MIINA. Tule saavia kantamaan! Hm! Missäs se Tilta sitten on? MIINA. Ties hänet. Tule pian nyt! Hai lia laa! laulan vaan: Palattu pappilasta vaan. MIINA. No, tule nyt, äläkä hailuta siellä! Ihan käsiinhän tämä päivä loppuu tällä tavoin. No, mikäs helkkunan hoppu sinulla nyt sitten on? MIINA. Ole vaiti hoppuinesi! Kas niin, tanko olalle vaan!
Minun sieluni oli pimeä, sydämeni kova, luontoni ylpeä, ja senvuoksi en tuntenut mitään lepoa; mutta kun kallis opettajattareni kertoi minulle, kuinka Jesus jätti isänsä loistavan valtakunnan astuaksensa maanpäälle ohjaamaan syntisiä elämän tielle, kantamaan isän vihan synnin vuoksi ottamalla kaikkein ihmisten synnit ja kärsimään kuoleman niiden tähden, kuinka hän astui isänsä luokse takaisin ja siellä rukoilee puolestamme ja valmistelee uskovaisilleen ijäisiä asunnoita kun kuulin sen, muuttui sydämeni.