United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Touhu näistä kirjeistä, noista "suuren maailman" satumaisista kertomuksista, taruna levisi ylt'ympäri Kautokeinon seurakunnan ja sadun sankarina ain' oli André. Lappalaiset eivät enää ravistelleet päitähän eivätkä sanoneet: "Jumalakin hänt' uskoo!" Vaikk' André olis heille sanonut taivaan alas maahan putoavan, niin evankeliumina olis tämä otettu vastaan.
Vihata mielin koko ihmiskuntaa, Mut sinä pääsit; kaikki, paitse sinut, Kiroillani ma ruhjon. Minust' olet Nyt rehellinen enemmän kuin viisas: Jos sortanut ja pettänyt mun oisit, Niin oisit ennen saanut toisen paikan; Monikin vanhan herran hartioilta Kumartaa uutta herraa. Sano totta, Viel' epäilen, vaikk' olenkin jo varma, Ei ystävyytes vain lie viekas, ahnas?
monesta niin jo merkist' ymmärtänyt puun tarkoituksen oisit siveellisen ja Luojan mielen, kiellossaan vanhurskaan. Mut koska nään sun järkes kivettyneen ja käyneen kivenkarvaiseks, niin että sanaini valkeus sun huikaisevi, kuvina tahdon, vaikk' en kirjaimina, tään että kanssas kantaisit kuin sauvaa pilgriimi palmulehvin kierrettyä.»
Virkki ja tuoll' ilahutti Athenea päilyväsilmää, häntä kun ennen muit' oli palvonut taivahisista. Voimaa hän pani uhkuamaan uron hartiat, polvet, moist' urouttapa rintaan loi, kuin paarman on into, aina mi, vaikk' ihost' ehtimiseen käsi pois sitä häätää, kärkkyy purrakseen, veri ihmisen näät sitä viehtää: moista hän intoa loi sydämeen uron synkeyneeseen.
Jussi huono huokaiseksen, Murehella muistelevi; "Sitä oon pahoilla mielin, Katselen katua pitkin, Kun ei kirja kelvannunna, Vaikk' ol' suomi suorin pantu, Savon selvillä sanoilla; Pois pihalle potkittihin, Sylki päälle sytkättihin." Tuohon virkki virkaheitto, Venskan veijari vetäisi: "Kuules ukko, kun sanelen Jutustasi Suomen Jussi!
Tuima jos vaskeni vain käy rintaas, kohtapa tuotat, vaikk' ole kuinka sa aimo ja luottava kättesi voimaan, maineen mulle, ja saa uveuljas sielusi Hades." Virkki, mut nuhteli häntä Menoition urhea poika: "Noin mitä haastelet, Meriones, joka mies olet uljas? Veikkonen, iliolaisia eip' iva, ilkeä pilkka pois aja ruumiin luota; on maa mont' ottava ennen.
Sais kansa ruhtinaalta hoivan, Ois turva luja luottamus, Ja epäluulon katkeroivan Hajoittais raitis tuulahdus, Ja palatsit ja linnat kuulla Vois ääntä kansan pienoisen, Vaikk' emme liehu sydän suulla Tai pöyhistele kerskuen;
BRUTUS. Sanani teit' ei karkoittanut kai? CORIOLANUS. Ei! Mut usein, vaikk' en iskuj' arastellut. Sanoja väistin. Ette mairitellut, Siis ette loukannut. Mut rahvastanne Ma arvon mukaan lemmin. MENENIUS. Istukaahan! CORIOLANUS. Ei, sotatorven soidess' ennen annan Ma pääni kynsittäväks auringossa, Kuin istun jouten, kuullen halpaa työtän' Ihailtavan kuin ihme-elukkaa. No, Cominius!
»Dante, vaikk' on Vergilius nyt poissa, viel' älä itke, vielä ällös itke; vuoks säilän toisen itkeä saat vielä.» Kuin amiraali kulkee kokkaan, keulaan, väkeä tarkastaa, mi miehittävi muut laivat, heitä työhön kehoittaen, näin Naisen tuon, mi mulle ensin näkyi verhossa enkelien kukkasateen, mua kohden puron poikki katseen luovan.
Mä laulan vaan Kuin paimen kulkein polkujaan Hyräillen hyppii mielissään, Vaikk' yksikään Ei lainais hälle korviaan. SILM