United States or Macao ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kahvi on serveerattu! sanoi palvelustyttö ovelta. Herra Jumala, missä minä taas olin! Missä on minun äskeinen tunteeni? Olenko todellakin jälleen kadottanut sen? Olen, olen. Taas olen tyhjyydessä. Sääliä en tunne häntä kohtaan, minua päinvastoin inhottaa. Ja tuosta toisesta ei ole mitään jäljellä, vaan lihamassa, ilman sopusointua eri ruumiinjäsenien välillä ush! Minun on turha koettaakaan.
Sitä paitsi Elimia luuli, ett'ei heidän luonnossansa ollut sopusointua; ja sen lisäksi vielä oli tuo sulhanen liika nuori, hän itse liian vanha j.n.e., siis loppu ja päätös tuosta kaikesta, että hän koko elinajakseen tulisi onnettomaksi.
Hänelle, sivistyneen ajattelemisen ja selkeän sielun-erittelyn miehelle, käy se erittäin vaaralliseksi, sillä hän, joka jo käsitteellisemmän kirjailijaluonteensa tähden seisoo alunpitäen loitompana suomalaisesta maaperästä kuin esim. Juhani Aho, ei edes palajamalla samaan maaperään voi löytää siitä samaa rauhaa ja sopusointua.
Luulenpa melkein, että hän piti ihmisiä yleensä narrina, joille ei huolinut totista sanaa tuhlata. Kenties hän piti elämää selittämättömänä ilvenäytelmänä, jonka sopusointua ei saanut totisuudella häiritä.
Tällaisen väestön keskuudessa koetti Robert nyt vaikutuksellaan saavuttaa sitä sielun sopusointua ja mielen tasapainoa, jota hän turhaan oli etsinyt työstään Tukholmassa, joka kuitenkin, ihmissilmin katsoen, näytti niin hyvin menestyvän.
Voi löytää riemun rikkaamman ja runsahamman huvin, myös murheen ruusut mustemmat, ken haaveksii ja halaa, mut rauhaa, sopusointua ken etsii Suomen suvin, sen miel' on maansa sydämeen ja sinne aina palaa; kun uhkaa unten yö tai taivaan myrskyt lyö, sen vastaan ottaa, varjelee siell' ahkeruus ja työ.
Kunpa vain saisi iäksi jäädä tänne maalle eikä koskaan lähestyä rauhatonta pääkaupunkia! Heikki voisi iäksi tyytyä siihen suhteeseen, joka oli perustunut tänä kesänä. Se oli sanomattoman hienoa sopusointua joka tapauksessa. Se antoi aavistaa edes jotakin mahdollisuutta jossakin tulevaisuudessa ja juuri sentähden, että se oli niin pyhän koskematon! Mutta nyt oli kesä päättynyt.
Hän ei ollut milläänkään, kun ylimysten vaunuja niissä olevine kalpeine, lakastuneille kasvoineen vieri ohitse; sitävastoin hän kunnioittavasti tervehti punaposkista työmiestä, joka itse veti työkärryjään. Sillä eikö terveys ole sopusointua, eikö se tavallaan, kuten kokemus osottaa, ole kaiken meissä olevan arvon loppusumma?
Ne synkät ajatukset, joita Erkki matkalla oli luotaan karkoittanut, valtasivat hänet äkkiä väkirynnäköllä. Hän ei voinut niitä vastustaa. »Neiti Saario», sanoi hän hiljaa, kun Aune oli lopettanut, »se oli kaunista mutta totta tuo, jota lauloitte.» »Niin, eikö ole? Siinä on iloa ja surua niinkuin elämässäkin, on sopusointua ennen kaikkea.»
Miten hartaana minä, viisitoista vuotias tyttönen, kuuntelin tätä puhetta! Koko ilta oli minulle ihana unohtumaton juhlahetki, jonka sopusointua ei mikään häirinnyt. Ulkona oli luonto hempeimmässä kevätkukoistuksessaan. Koti, jossa olin vieraana, oli hyvin kaunis. Varsinkin rehevät, nähtävästi erikoisen huolellisesti hoidetut kasvit herättivät huomiotani.