Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. heinäkuuta 2025
Niin kävi matkani kaupunkiin; en toist' omin ehdoin Tee, enk' arvele myös pakotettuna saavani sinne. Lumihiuteet. Vajoopi maahan Myrjaadit henget, Sylistä Luojan Erottamat; Hymyillen, itkein, Ne lempii, kärsii, Ne kukkii kotvan Ja kuihtuvat. Jokaisen hengen Sisällä piillen On ihmissielu, Miel' lämmin on; Jokaisen sielun Syvyy'ssä piillen Ajatusmailma On ihmenon.
LEAR. Lie liikaa sinust', että raivo myrsky Pintaamme karmii näin: niin sinust' ompi; Mut missä suuremp' istuu kipu, tuntuu Pienempi tuskin. Karhua sa kartat, Mut saavut ärjään meren luo, ja juokset Takaisin karhun kitaan. Ark' on ruumis, Kun miel' on jouten; mielessäni myrsky Vie tunnon kaiken aisteilta, pait yhden, Jok' elää: lapsen kiittämättömyys.
Vain joskus silmän sammuvan hän vaivoin kohottaa; mies nuori samaan santahan, lähelle kuolevaa, on kylmennyt jo; tuohon jää se tuijottain, ei muuta nää. Kun luodit löi, kun sota soi, maa huurtui hurmehin, niin vihan miekka salamoi kädessä kummankin. Nyt nuoren miel' ei taistohon, nyt suopi vanhus sovinnon. Mut yhä kulkee hetket yön, mist' airon loiske tuo?
Ja vereni nuori ja lämpöinen se kirjoja kirjoitti hangillen: sinä siunattu, kiitetty, kulta! Runoruusut rintani raadellun te rastitte hiihtäjän matkaa yli vuorien, yli laaksojen, ohi murheen ja onnelan ovien Mihin? Tee ei miel' juuri jatkaa. On päivä jo ammoin laskenut, yhä poissa on hiihtäjän rauha, käs' vaipuvi, henkeni herpoutuu. Oi, eikö jo kohoa kalpea kuu ja laskeu yöhyt lauha?
Luo vanhan Stoolin läksin niin. Häll' oli paikka entinen ja työkin samallainen. Vastaani lensi ovellen jo katse nurjamainen; olipa, kuin ois kysynyt: Vai yökskään ei saa rauhaa nyt? Mut muuttuneena tulin ma, miel' oli toisenlainen: "Luin Suomen viime sodasta, olenhan Suomalainen. Mua lisää kuulla haluttais, kentiesi teiltä sitä sais?" Näin lausuin.
Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään'. Eestien henkeä suoneni tykkii, Eestien verta mun syömmeni sykkii, Eestien kieli mun suustani raikuu, Eestien miel' läpi aivoni kaikuu. Eesti mä oon sekä Eestiksi jään, Kunnekka kalma mun peittävi pään'.
Etkö tule mukaan vanhoja muistoja virkistämään? Tulen miel niin, se tahtoo sanoa, jos sopii jos Aarnold laskee. Niin, tietysti, jos lehtori laskee, ei suinkaan muuten. Aarnold saapuikin vähän sen jälkeen. Selma meni kädet ojona häntä vastaan. Anni on täällä, ja meillä on ollut niin hauskaa. Vai niin? Hän tuli sisään ja tervehti. Anni kumarsi syvään. Hänen silmänsä loistivat iloisemmin kuin ennen.
Sinä viulunsoittaja, soittele vain, Minä tanssin impeni kanssa, On leimuva lempi mun rinnassain, Vaan olkohon ahjossansa, Me kunnekka jäädään kahden illoin, Voi autuutta onnen ja lemmen silloin! Kas tuommoinen tyttö on mieleeni mun, Jok' on intoa, tunnetta, tulta! »Le ciel est si bleu, Le miel est si doux...»
Noin kävi vastakkain ikivallat. Mutta Akhilleun miel' yli muun oli saavuttaa Priamon vesa Hektor, juur' oli näät hänen hurmeellaan himo sankarin kiivain Ares kyllyttää, sodan valtias jyhkeäkilpi.
Mutta kun ehtivät taas he nyt urkkijan tappamapaikkaan, orhit Odysseus, suosima Zeun, pysäytti jo raisut, hyppäsi ratsultaan Diomedes, toi toverilleen 528 hurmeiset tamineet sekä heittihe taas hevon selkään. Isku ne vauhtiin sai, ja ne laivain luo tasalaitain vinhaan kiitivät, sinnepä näät oli miel' ajajainkin.
Päivän Sana
Muut Etsivät