United States or Vatican City ? Vote for the TOP Country of the Week !
Minä nään, miten isäsi muisto sun sielussas himmenee, miten itsekin himmenen siellä ajan vierressä vitkalleen; sama kohtalo sunkin saartaa, myös sen, jota rakastat, pois, pois, ah ijäksi mennen kera lempesi katoat.
Arvattavasti hän on kärsinyt ja nähnyt kurjuutta enemmän, kun on jaksanut kantaa.» Antero oli asuskellut tuvassa jo ennenkuin naiset siihen saapuivat. Maija Liisa oli heti alussa huomannut hänet vähämieliseksi ja nyt tunnusti sen sotamieskin. »Kukapa», sanoi hän, »voikaan ihmetellä, jos ymmärrys himmenee tällaisina aikoina, kun kaikki pingottuu kireimmilleen.
Jos minä esim. menen katsomaan jotain lemmikkirunoilijani teosta, jota minä yksin lukeissani olen ihastuneena ihmetellyt; minä näen kappaleen henkilöiden esiintyvän ja alan seurata kiintymyksellä kappaleen kulkua, mutta silloin hän pysäytti puheensa hetkiseksi silloin himmenee kappaleen loisto.
Suuria viileitä lumihiutaleita putoo raskaasti alas. Kuluu hetki ja toinen. Ilma tummenee ja vihdoin kokonaan himmenee, mutta nuorukainen istuu yhä entisellään, paperilippu kädessään ja katselee ulos. Hän ei näe enää mitään, mutta hän tuntee kuinka suuria, viileitä lumihiutaleita yhä putoo raskaasti alas. 9. ANNANSILM
Se pyhän-viettohon käy arkiolla, on taiteikas, mut pakkoa ei näy; se kesken huumeen hiltynyt voi olla, on jumalainen tanssi Parnassolla, kun faunit, nymfit, sulottaret kisaan käy. Mut Lidner lauloi: »Haudan portit aukee, saranat kirskuu, tulee tuomio; yölampun valo himmenee ja raukee, lyö tornin kello kahtatoista jo.» Sa riuduit, tähkäpää ei käynyt jyvään, sävelmä rikas sulta särkyi, oi!
Päinvastoin hän loi Petroniukseen kiitollisen katseen, mutta oli kuitenkin olevinaan pahalla tuulella ja mutisi: "Kirottu kohtalo, joka määräsi minut elämään tuollaisen runoilijan aikalaisena. Olisin saattanut saada sijan ihmisten muistossa ja Parnassilla, mutta nyt olen tuomittu sammumaan, kuten kynttiläkruunun valo himmenee auringon rinnalla."
Täällä, tähtitarhassani, hiljaisuus on pyhä. Tänne kuulut Sinä vain, Sa ainut, armas yhä. Tule tänne, tähti-yöhön, tänne, missä olit, ennen kuin Sa menit pois ja toisen omaks tulit! Tääll' on taikalinna tehty Sulle surun puista, ollehesta onnestain ja uuden haaveiluista. Tule! Etkö nää jo, kuinka sydämeni riutuu, koko maailma ympärillä himmenee ja hiutuu.
Niin hän nukkuu rauhallisna Huutolaisen vuoteellaan, Kun ei enään huolimista Muut' oo hällä vanhoillaan. Sampoinen. Ilta hienost' himmenee, Käypi kalseaksi, Maa jo tuolta tummenee, Muuttuu mustemmaksi. Yksin kalpeana kuu Tarpoo taivaan rantaa, Puolla katsoo, kirkastuu, Valon vaisun antaa. Viitakossa viileys Karmivaksi kasvaa, Kursusta jo kylmetys Uhkuttaapi usvaa.
Korkea, oi kotilies! pala siunattu liekki! Hiilos himmenee, vilkkuvat sini-salaperäiset virvat, nousevat kangastuksina kaukaa suvun alku-äitien ammoiset tarinat, olentosi lähteet aukeaa, yksilön rajat ratkeaa, onkalot perittyjen ominaisuuksien, kuilut kuolleiden kouristaa, aivojen outojen, villien luomat kummitusihmeet, näyt näkemättömät, sadut sanomattomat; pauhaten kumpuaa iankaikkinen kuoro: »Valhetta, valhetta vaan oli leimuva liesi, valhetta vanhempain koti kultainen, kallis, taruja työ, hyve, totuus, juttuja jumalten lait, runon raikuva kangas.
Taivaan kirkkaus himmenee; aurinko kadottaa loistonsa ja näyttää kuuta tummemmalta; puiden viheriä muuttuu likaisen viheriäksi; linnut muuttuvat levottomiksi; eläimet harhailevat väsymättöminä ympäriinsä; ruumiin haihtuminen lakkaa; kieli tarttuu kitalakeen, polttava jano syntyy, ja hengitys raskautuu. Vesi haihtuu äkkiä nahkaleileistä, ja koko karavani voi pian juomaveden puutteesen nääntyä.
Päivän Sana