United States or Mexico ? Vote for the TOP Country of the Week !
Margreta oli tottunut siihen, että Emil joutoaikoina seurasi häntä kaikkialle; hän ei siis ensinkään ihmetellyt, että he seurasivat häntä maitokamariin, missä he huvittelivat itseään syömällä kerman viilipytystä. Puhe sujui niin sukkelasti. Margretalla oli niin paljon kyseltävää, heillä niin paljo kerrottavaa, Emil kertoi levollisella tavallaan. Villiam elävästi ja vilkkaasti.
Margreta ei koskaan ollut nähnyt niin iloisia ja onnellisia kasvoja; oli mahdotonta uskoa, että murhe tahi edes vakavat ajatukset koskaan olisivat nostattaneet pilveä hänen avonaiselle, kirkkaalle otsalleen. He saattoivat käydä vaan perättäin; Margreta kävi edellä, sitte tuli Villiam Höeg ja Emil viimeisenä.
Se on Villiam Höeg; hänelle tuli äkkiä halu seurata minua tänne; nyt jäämme tänne kolmeksi viikoksi."
Kun he saapuivat kotiin, meni Villiam heti huoneesensa; Margreta seisoi hetken epätietoisena; sitte kolkutti hän hiljaa miehensä huoneen ovelle. "Sinä et saa olla minuun suuttunut. Villiam; minä kyllä tiedän, että suuressa kaupungissa aina on sairaita ja kuolevaisia, vaan ei kuitenkaan itse juhlakartanossa.
Itse asiassa oli tämä matka rouva Koll'ille hyvin ikävä; Villiam oli huonolla tuulella eikä puhunut sanaakaan hänen kanssansa; provasti ja hänen poikansa istuivat takaistuimella ja keskustelivat tieteellisistä aineista sanomattomaksi riemuksi toisilleen.
"Mutta, Margreta," huudahti Villiam, "onhan täällä aivan niinkuin oli kotona sinun vanhempiesi luona: kaikki katsovat sinuun, ikäänkuin oikein sinua rakastaisivat." Hän saattoi miehensä puutarhan läpi sisään; hänen hämmästyksensä oli sekä naurettava että liikuttava.
"Aatteles, äiti," huusi hän, "minä olen saanut kirjeen Emililtä, ja hän tulee pian." "Pian?" "Niin, odotapas niin saat kuulla: hänen ystävänsä Villiam Höeg muistathan hänen usein puhuneen hänestä, se nuori mies, joka peri niin äärettömän paljon rahaa englantilaiselta äitiltänsä on tarjonnut hänelle vapaan matkan ulkomaille. Eikö se ole hauskaa? Armas Emil. kuinka se minua ilahuttaa!
Villiam arveli vähän ennenkuin vastasi: "Suoraan sanoen, rakas Margretani, luulen että tuskin olisin ajatellut sinua niin, että olisin sinuun tutustunut, jos olisit ollut rokonarpinen, mutta voin myös vakuuttaa, että nyt edeskinpäin sinua rakastaisin, vaikkapa, minkä Jumala tapahtumasta varjelkoon, tulisit semmoiseksi." Provasti katsoi häneen ystävällisesti.
Seuraelämässä ei Villiam läheskään aina ollut häneen tyytyväinen. "Minun mielestäni sinun pitäisi voida tehdä itsesi enemmän huomatuksi kuin esim. eilen; ethän sinä lausunut melkein sanaakaan." "Mitä minun piti sanoa?
"Olemmeko veloissa, Villiam?" "Veloissa! Eikö siinä ole kyllä, ett'ei meillä ole mitään, millä elää; käsitätkö sinä tämän asian oikein?" "Entäs Lindebacka?" "Lindebacka! Siitä ei maksa puhua!"