United States or Nauru ? Vote for the TOP Country of the Week !
Margreta oli tottunut siihen, että Emil joutoaikoina seurasi häntä kaikkialle; hän ei siis ensinkään ihmetellyt, että he seurasivat häntä maitokamariin, missä he huvittelivat itseään syömällä kerman viilipytystä. Puhe sujui niin sukkelasti. Margretalla oli niin paljon kyseltävää, heillä niin paljo kerrottavaa, Emil kertoi levollisella tavallaan. Villiam elävästi ja vilkkaasti.
Tähän aikaan omisti sen vuorineuvoksen vanhin poika, nuori tehtaanisäntä Emil Lindsay von Julin, joka oli silloin maamme rikkaimpia miehiä.
"Aatteles, äiti," huusi hän, "minä olen saanut kirjeen Emililtä, ja hän tulee pian." "Pian?" "Niin, odotapas niin saat kuulla: hänen ystävänsä Villiam Höeg muistathan hänen usein puhuneen hänestä, se nuori mies, joka peri niin äärettömän paljon rahaa englantilaiselta äitiltänsä on tarjonnut hänelle vapaan matkan ulkomaille. Eikö se ole hauskaa? Armas Emil. kuinka se minua ilahuttaa!
Margreta ei koskaan ollut nähnyt niin iloisia ja onnellisia kasvoja; oli mahdotonta uskoa, että murhe tahi edes vakavat ajatukset koskaan olisivat nostattaneet pilveä hänen avonaiselle, kirkkaalle otsalleen. He saattoivat käydä vaan perättäin; Margreta kävi edellä, sitte tuli Villiam Höeg ja Emil viimeisenä.
"Ystäväin, sinä huolestutat minua, sinä asetat minut liian korkealle; minä olen vaan hyvin tavallinen tyttö, älä muuta luule, Villiam, muuten petyt, muuten et tule olemaan minuun tyytyväinen." "Lähtekäämme nyt jo matkaan," sanoi Emil seuraavana aamuna, "kyllä hyvästijättämistä jo on tarpeeksi asti kestänyt."
Siitä päivästä alkaen oli Margretalla aina niin kiire, kun piti mentämän kävelylle, ja kun he tahtoivat puhella hänen kanssaan kyökissä, oli hän puutarhassa, ja kun he tulivat sinne, seisoi hän makuukamarissa ja toimitti silitystyötä. Emil oli aivan suutuksissaan; "näin hullusti ei koskaan ennen ole ollut: luulenpa tosiaankin että Greeta on koko talossa ainoa, joka kykenee jotakin tekemään."
Tätä nykyä oli hänen arvonsa ylimmillään; tämä mies oli tuon lähenevän surullisen sodan sankari, kenraali, kreivi Kaarle Emil Lewenhaupt, jota hänen rohkeimmat puoluelaisensa nimittivät "Kaarle XIII:ksi." Toinen herra oli keski-ikäinen siviilimies, hänen pukunsa oli yksinkertainen, mutta niin aistikas ja arvokas että tuon keikarimaisen valtiomiehenkin puku sen rinnalla joutui varjoon.
Kello oli jo paljo, Emil saattoi kohta tulla, ja hän tahtoi ensin vähän pukeutua. Margreta ei ollut turhamielinen; hän ajatteli kuitenkin seistessään peilin edessä palmikoiden paksua, kiiltävää, vaaleanruskeata tukkaansa, että olisi hauskaa, jos hän Emilin mielestä oli kasvanut edukseen.
Regissööri tuli kello kädessä. Esirippu voi nousta. Crangier oli nojannut kaidepuuhunsa ja nyökännyt minua kohden lyhyeen ja määrätysti. Oi, noin olin ennen nähnyt erään ihmisen nyökkäävän päätään, Emil Henryn, kun hän juoksi guillotinille.
Vaalean sininen puku pantiin ylle ja sen päälle yksinkertainen musta esiliina, ja nyt hän oli valmis ja hiipi hiljaa ulos huoneesta puutarhaan; Emil antoi tavallisesti vaunujen seisahtaa ja astui itse edellä saapuakseen odottamatta; nyt tahtoi Margreta mennä häntä vastaan.