United States or Norway ? Vote for the TOP Country of the Week !
Jos hän istuisi vankina ja olisi kalpea ja laihtunut oi, minä rakastaisin häntä vaan sitä innokkaammin. Rakas rouva Hake milloin te menette? ROUVA HAKE. Vaikka paikalla. Mutta lupaatteko myöskin olla oikein kiltti sillä aikaa? Istukaa tuonne ikkunan ääreen katselemaan näköalaa. En minä kauvan viivy. SYLVI. Tuottehan hänet sitten varmaan mukananne? ROUVA HAKE. Ihan varmaan. Hyvästi nyt siksi!
Mutta ehkä se on parasta viivyttää sitä, siksikunnes hän tulee naimisiin. Hää? naimisiin? Miksi niin? Niin, nähkääs isä, äiti arveli, että miehet saavat aina sellaisia ajatuksia. Minkälaisia ajatuksia? No niin, sen kai isä voi ymmärtää. En, sitä en minä saata käsittää. Ah, Jumalani, saattaisihan hän luulla ... isä kulta, saattaisi hän luulla, että minä rakastaisin häntä.
Minulla on se luulo, että jos minä rakastuisin, niin rakastaisin yhtä palavasti kuin Romeo, ja tämä ajatus herättää minussa peloittavia aavistuksia; jos minä löytäisin esineen, joka herättäisi kunnianhimoani, niin minä yhtä hartaasti sitä tavoittaisin kuin kenenkä minä mainitsen? Caesar'in tai Cato'n?
Ole huoleti, Ketty; hänen ja minun kesken on olemassa jotakin, josta hän ei tiedä mitään ... hän oli vähällä menettää minulta kardinaalin suosion. Mutta minä olen sen kostava! Minä luulin mylady'n rakastavan häntä. Minäkö rakastaisin häntä! Minä inhoon häntä!
AKSEL. Esimerkiksi, kun toinen puolisoista on tehnyt itsensä syylliseksi uskottomuuteen. Eikö siihen enempää tarvita? AKSEL. Ja kun viaton puoliso semmoisessa tapauksessa pyytää eroa. Pyytäisitkö sinä eroa, jos minä olisin sinulle uskoton? Mitä hullua? Sinä uskoton? Ei, kissimirri, siitä ei pelkoa. SYLVI. Vaan jospa minä rakastaisin toista?
"Joka tapauksessa voin häntä suojella paremmin kuin kukaan muu näinä uhkaavina aikoina. Jos Korsikaa uhataan, vien hänet laivoillani Aasiaan tai Afrikaan. Joka rannalla on häntä odottamassa palatsi. Hänen ei tarvitse kadehtia ketään kuningatartakaan. Rakastaisin häntä enemmän kuin omaa sieluani." Hän vaikeni liikuttuneena ja odotti pikaista vastausta. Valerius oli vaiti ja mietti jotakin keinoa.
En enempää kuin mykkä kala tietää taivaan valkeudesta. Ja mitä luulet siitä nyt tietäväsi? Että on kuin itse aurinko olisi astunut sydämeeni. Minä rakastan! Minä rakastan häntä, yhtä ainoaa, ja samalla minusta on kuin rakastaisin kaikkia ihmisiä. En tahdo sinun kaunista tuulentupaasi järkyttää. Mutta hän? Luuletko myös hänen sinua samoin rakastavan? Minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä.
Minä en tiedä miten olikaan, mutta sen vaan muistan että minä painoin häntä hellästi syliini, nojasin poskeni hänen poskelleen ja pyysin että hän vaan hiukkasen pitäisi minusta, niin minä rakastaisin häntä oikein äärettömästi kaiken elinaikani. Muistanpa vieläkin että hän lupasi sen tehdä ja että me silloin itkimme kumpikin ilosta.
Ei! ei hän silloin olisi puhunut minulle, niinkuin puhui, ei katsonut minuun, niinkuin katsoi, ei hymyillyt minulle, niinkuin hymyili. Mutta vaikkei hän olisikaan oleva omani, minä rakastaisin häntä sittenkin, sitä muistoa, mikä hän olisi oleva minulle, sitä kuvaa, minkä hän olisi mieleeni jättävä. Rakastaisin häntä siksi, etten voisi rakastaa ketään muuta niinkuin häntä! Niinkuin Beatricea Dante!
»Oi, kuinka minä teitä rakastaisin, ell'ette te olisi kuningas!» huudahti Señora hellän ihastuksen vallassa... Tosin oli tämä rakkauden tunnustus, mutta sellaisena kovin kekseliäs. Kristianin kaikkia muita rakastajattaria oli huumannut juuri kuninkaallisen arvon loisto ja hänen korkea sukuperänsä. Mutta Señora rakasti siis häntä itseänsä: »... ellette te olisi kuningas», oli hän sanonut.