United States or Bangladesh ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hän mulle: »Siksi että mieles jälleen sa kiinnät asioihin maallisihin, pimeyttä saat sa tosi valkeudesta. Tuo hyvyys ääretön ja sanomaton, mi ylhääll' on, päin rakkautta rientää kuin päivänsäde kohti heijastintaan. Niin paljon antaa se kuin toinen ahmii, niin että kuinka laajentuiskin lempi, enempi aina kasvaa ikihyvyys.
Sokaiskaa silmät, syöskää minut vaivaan, niin laulan valkeudesta vapaan taivaan. Minulle hankkikaa ees lainaks muru, tuimimmat tuskat, lannistava suru, niin riemulaulu huulillani soisi. Mut parhainta, jos hankkia ken voisi minulle naisen, jota jumaloisi mun henkein. Rukoillut oon sitä aina, mut yhä viipyy taivaan kallein laina. NEITI SK
Elkäämme sentähden napisko, kun nyt olemme täällä hänen oman avaran kattonsa alla, siinä Herran huoneessa, jonka hän aikain aamuna itse rakensi silloin, kun erotti vedet vesistä ja pimeyden valkeudesta. Sitä vartenhan hän kukkulansa nosti, että niille nousisimme ja niiltä silmämme yhä ylemmäksi nostaisimme.
Nyt, nyt juuri, on aika tullut, että ylimmäisen enkelin torvi on soiva pilvissä ja ilmoittava, että se joka hallitsee korkeudessa, tulee auttamaan ja vapauttamaan kansaansa. Salome, minä odotan häntä joka päivä ja yöllä kuultelen minä joka ääntä ja katselen synkkiin pilviin, nähdäkseni ensimmäisen säteen siitä suuresta valkeudesta joka ilmaisee hänen tuloansa."
Rannalla istuu yksinäinen neito; hänen kasvojansa ei lumen valkeudesta eroita, vaan silmänsä ovat ehtoo-hämärässä punaiset hän on itkenyt. Hän painaa kätensä kovasti rintaansa vasten, niinkuin pelkäisi sydämmensä puhkeavan. Toivottomuuden tuska loistaa silmistään. Mitä olen minä onnetoin tehnyt puhuu hän itsekseen. Miksi toin minä Emman tänne?
Se oli vienyt valon lapsi kun oli sinne mukanaan valkeudesta kokonaisen parven kauniita, kultasiipisiä kangastuksia, armaita, aurinkoisia lapsuuskuvia, nuoruuden herkimpiä, heleimpiä mielihaaveita, suvisen luonnon ja suvesta uneksivan lemmen ensimmäisiä, aavistelevia ailahduksia. Ja se oli vahinko, sillä niitä minä ehkä olisin tarvinnut ja voinut käyttää taiteessani! Mutta sitä itseään en.
Hän mulle: »Siksi että mieles jälleen sa kiinnät asioihin maallisihin, pimeyttä saat sa tosi valkeudesta. Tuo hyvyys ääretön ja sanomaton, mi ylhääll' on, päin rakkautta rientää kuin päivänsäde kohti heijastintaan. Niin paljon antaa se kuin toinen ahmii, niin että kuinka laajentuiskin lempi, enempi aina kasvaa ikihyvyys.
Ja kuitenkin täytyy Hänen olla kirkkaampi kuin kaikki, mitä ihmissielu saattaa valkeudesta aavistaa, ja korkeampi kuin kaikki, mitä ihmismieli voi ylhäisintä kuvitella. Tähdet ijäiset, tyydyn osaani siis. Mutta tahtoisin kuitenkin tehdä teille yhden kysymyksen: Kuinka paljon saattaa tietää Jumalasta niin epätäydellinen olento kuin se, jonka tässä näette?
Sieltä kuorin valkeudesta oli neitsyen kuva katsonut häneen, pyhän pyhäsilmäisen neitsyen, joka, loistosilmäinen lapsensa käsivarrellaan kasvoi kuin taivaan laupeuden silmä aukenevasieluisen ihmisen eteen, ja ylitse.
En enempää kuin mykkä kala tietää taivaan valkeudesta. Ja mitä luulet siitä nyt tietäväsi? Että on kuin itse aurinko olisi astunut sydämeeni. Minä rakastan! Minä rakastan häntä, yhtä ainoaa, ja samalla minusta on kuin rakastaisin kaikkia ihmisiä. En tahdo sinun kaunista tuulentupaasi järkyttää. Mutta hän? Luuletko myös hänen sinua samoin rakastavan? Minulla ei ole mitään syytä epäillä sitä.