United States or Guadeloupe ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen kova, mutta nyt onnettomuuksien pehmentämä mielensä ikävöi paikkoja, joissa hän oli elämänsä iloisimmat hetket viettänyt. Tämäkin tunne kehoitti häntä seuraamaan Cassiodoruksen neuvoa, mutta vielä enemmän pelko ei hengestään, sillä hän tahtoi kuolla, vaan siitä, että vihollisten nopea toiminta estäisi häntä varoittamasta kansaansa ja pelastamasta valtakuntaa turmiosta.
»Jokaisella on tilaisuus astua opin teille, kunnes hän on täyttänyt 30 vuotta», jatkoi tohtori. »Sen jälkeen ei ketään enää oteta oppilaaksi, koska siinä tapauksessa aika, jolloin hän voi alallaan palvella kansaansa ennen eroamisikään joutumistansa, tulisi liian lyhyeksi.
Ei hän tuntenut pelkoa eikä kauhua: pikemmin tulista rakkautta kotipaikkaansa ja kansaansa tulista halua taistella ja kuolla molempain edestä. Ja hän oli aseeton! Hän avasi huoneensa oven vakavalla kädellä, ja seisoi kynnyksellään, katsellen vihollistansa. Katu oli heitä täynnä muutamat ratsastivat, muutamat astuivat jalan, suuria joukkoja kuljeskeli metsissä ja maanteillä.
Minä en koskaan, en koskaan anna tämän kiusaajan viedä itseltäni omaa uskoani häneen! Vaikka hän lopettaisi minun ja minun kansakuntani, häneen kuitenkin turvaan! Hän täyttää lupauksensa. Hän siunaa kansaansa. Minä ylistän ja siunaan hänen pyhää nimeänsä, niin kauan kuin minä elän." "Ei ei! Hän tekee, mitä hän on sanonut.
Minä tahdon, että Frans jättää maansa, tuntematta tuota kurjuutta, joka tomun tapaan, peittää tuon puhtaan peilikirkkaan pinnan jalosta uskollisesta kansan luonteesta, tuota hometta, joka kuluttaa meidän muistojemme pyhät puut minä tahdon, että hän rakastaa kansaansa, iloitse sen pienistä pyrinnöistä ja, samoin kuin minäkin, toivoo sitä päivää, jolloin ajan tuuli puhaltaa pois tomun, ja valon ja uskon päivät estävät homeen kasvamista.
Myöhempänä saamme nähdä, kuinka häneltä riistettiin kaikki apukeinot sen kohtalon torjumiseen, joka uhkasi hänen kansaansa ja joka heitti synkkiä varjoja hänen omaan päivänpaisteiseen elämäänsä sekä särki ne onnen siteet, joilla ystävällinen kohtalo oli tähän saakka ympäröinyt tuota jumalien suosikkia.
Ja kun hän kotiin tultuaan kävi rippikoulua ja vanha rovastikin nuorille puhui isänmaanrakkaudesta Jumalan käskynä, oli tämä käynyt Ainille oikein sydämen asiaksi. Hän mietti usein mielessään, millä tavalla hän voisi isänmaataan ja kansaansa hyödyttää. Hänen tuli nyt tästälähin jäädä kotiin vanhempiensa avuksi ja kodin iloksi ja hyödyksi, se oli hänen pyhä velvollisuutensa, sen hän tiesi ja tunsi.
Aron himmeän helmasta aurinko nous, kuin oikeuden juhlaan sen soi sotajous, se leimusi lempenä syntymämaan, se vaati koko maailman valkenemaan, ja vapautta, veljeyttä kansain se soi, se työmiehen rintahan toivoa toi, liki kansaansa liitti taas sotilaat ja keveämmin hengähti heimot ja maat; yli maanpiirin astuu nyt armeija työn läpi myrskyn ja kauhun ja kuolon ja yön, mut kasvoilla kaipuu ja uskonto uus ja sydämissä valtioiden vastaisuus.
Silloinhan kuoli heidän lapsena ... ja silloinhan hän sanoi tulleensa selvyyteen siitä, että se oli otettu häneltä pois sentähden, että hän sitä liiaksi rakasti, enemmän kuin Jumalaa ja kansaansa, joka pimeydessä vaelti. Lähdettiin tänne, ja samahan tuo oli, missä oltiin.
Hän ei ollut vielä hyljännyt toivoa, että Herra itse vihdoin tulisi vapahtamaan kansaansa; mutta hän näki, että odotuksen ajalla oli kurjuus ja hätä niin suuri, että heikko Salome ei voisi sitä kestää, ja ymmärsi, ettei hän koskaan enään voittaisi terveyttänsä takaisin. Mitä Salomeen itseensä tulee, hän sekä toivoi kuolemata ja kauhistui sitä.