United States or Russia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Hänen pappilaan tullessaan Robert istui kirjoituspöydän ääressä ja edessään olevista paperilevyistä ja avoimista kirjoista päättäen hän oli täydessä työssä. Nähdessään Bernfeltin. Robert nousi häntä vastaan. Ystävykset kättelivät ja lausuivat tavanmukaisen tervehdyksen; sitten Bernfelt Robertin kehoituksesta istuutui sohvaan ja Robert itse meni äskeiselle paikalleen kirjoituspöydän ääreen.
Bernfelt joutui niin hämilleen muutoksesta, joka Robertissa oli tapahtunut nyt kuluneena vuonna, ettei hän ensin saanut sanoneeksi mitään, istui vaan ja veti sormikkaat käsistään tuijottaen Robertiin. Hänelle melkein kävi tuskaksi oma hyvinvointinsa, lihavuutensa ja punakat poskensa, Robertin heikontuneet kasvot, ja tuon ihmeellisen syvän sulkeutuneen katseen.
Bernfelt päästi pitkän ylenkatseellisen vihellyksen. "Po ... po, po", naurahti hän halveksivasti. "Nyt olet pahempi ihanteellisuuden harrastaja kuin luulin. Niin, voithan saarnata kansalle tuota kaunista oppia, vaan jos koskaan saat yhden ainoankaan työmiehen katsomaan herransa parasta, ja huomaamaan, että tälläkin voi olla huolia ja ikävyyksiä, niin sitten en minä ole minä!"
"Ei ole mikään helppo tehtävä", vastasi Robert, "olla saarnaajana tehtaalla, jossa on pari tuhatta työntekijää. Se tuottaa sekä edesvastausta että paljon vaikutusta..." "Se on kyllä totta, siitä on suuri edesvastaus", jatkoi Bernfelt, "ja tämä on harvinaisen vaikea tapaus.
Voiko siinä olla perää?" "Kuka sinulle on sen sanonut?" kysyi Robert. "Kah ... sehän on yhden tekevää ... asianomainen on sanonut sen", sanoi Bernfelt naurahtaen, "mutta minä kumminkin vastasin sen olevan paljasta hullutusta..." "Ei varsin niin", vastasi Robert järkähtämättömän levollisena.
"Vai niin", vastasi Robert heti älyten mikä tarkoitus Bernfeltillä oli, vaan ei tahtonut auttaa häntä pulasta. Bernfelt tirkisteli lakeen ja yhä innokkaammin siveli viiksiään. Vaan ei laesta eikä viiksistäkään lähtenyt hänen yrityksilleen apua.
Bernfelt oli sävähtänyt punaiseksi kuullessaan Robertin viimeisen lauseen, ja hänen iloiset, ystävälliset silmänsä tummenivat. "Niin, siinä se nyt nähdään!" huudahti hän kiihtyneenä, "tuo on sitä vanhaa virttä, jota laulavat kaikki, jotka eivät tiedä asioista mitään, älä pane pahaksi että sanon sen suoraan!
Tyytymättömyys oli siksi kerraksi tukahutettu, vaan siihen sijaan se miilujen tulen tavoin pysyi vireillä ja leveni tyynen pinnan alla. Ryforsista lähtiessään Bernfelt vielä mielihyväkseen näki sahanhoitajansa täydellisesti leppyneen pastoriinkin.
Ricardon, kansallistalouden tutkijain ja sosialistien kirjoitukset yhteensä." "Niin, se nyt on, tietäähän sen, helposti ymmärrettävä", vastasi Bernfelt, viuhtoen sormikkaillaan polviansa, "jos ihmiset vaan tahtoisivat olla täydellisiä, niin ei tarvittaisi mitään sosiaalisia tuumailuja kummallakaan puolella.
"Ohhoh ... vai niin..." sanoi Bernfelt myötätuntoisesti ja vähän hämillään, ikäänkuin hän olisi sattunut koskettamaan arkaa asiaa. Hänen mielestään oli nimittäin lapseton avioliitto aivan luonnotonta, tavatonta, joka herätti hänessä ystävällistä sääliväisyyttä. "Mutta mihinkä sinä menet? Vai niin ... sinnepäin, jos sallit seuraan sinua kappaleen matkaa..."