United States or Gibraltar ? Vote for the TOP Country of the Week !


Puolen seitsemättä vuoden perästähän minulla on rahaa kylläksi; anna mullen muuan rahasumma edeltä käsin, niin sen sitten sinullen maksan takaisinToivonen vastasi: »Neljäs lupaus on: Rukoilla, työtä tehdä, eikä enään velaksi ottaa. En siis uskalla sinulle rahaa lainata. Mutta katsokaamme perään, kenelle ja kuinka paljon sinä olet velkaa; sitten tuumailkaamme kuinka pääsnet hädästäsi

Yli paperikoppain ja laatikkoin Pyhän Yrjänän lailla taistella koin, Lohikäärmeelle rintani alttiiks soin, Kritiikille kammotullen. Mut runomailmaani aukenevaan Teit tyynet tarkastusretkes vaan, Ja sa niin olit rakkahin mullen. Sa vanha veikko, sa taidollas Mun johdit tolalle mäistä, Kävit uljaasti kiinni, suistaissas Runohenkeä itsepäistä! Oi, kiitos vieläkin hautahas Sun ystäväsiteistäs näistä!

Minä säikyksissäni kohta Syömään töytäysin, varatakseni vatsani paastoon; Hiukkapa mullen jäi: kuni ahmat, karkasi toiset Sinne, ja kohdakkoin näkyviin tuli pohja jo kulhon.

Ja jos nyt oikein tuntisin, Hyvyyttä Herran muistaisin, En vaiti olla saattaisi, Vaan kiitosuhrin antaisin. Että niin olen autettu, Ja vahingolta varjeltu, Kuin Mooses kaisla-arkussa, Ja Joonas kalan vatsassa. Ne Herran suuret ihmetyöt Muistuttaa mullen päivät yöt, Että aika oisi palata, Ja synnin tieltä lakata.

Aika antoi onnen mullen, Aika antoi aika käellä, Aika antoi arvon mullen, Aika arvoni alensi. Kylläpä minä kykenin Nuorempana nuotallenkin, Vaan nyt vanhana vapisen, Voimatoinna viroottelen. Näin se näkyypi toeksi Varsin vanha sananlasku: Kerran ompi miesi miessä, Kahestikkin kampurana. Aika linnat liitteleepi, Aika vallit vahvistaapi, Aika muurit murteleepi, Västingitkin väisteleepi.

Lie jyrkkä tie Myös runonkukkuloille: Puutarhastaan Hän lehvän taitteleepi, Sen mullen vaan Ujosti taritseepi. Sen lehväsen kiinnän paperille, Ja näyttelen Sit' joskus ystäville: Ne hymähtää, Ja kaikkein silmä vilkkaa, Yks ylistää, Yhdeksän tekee pilkkaa!

Soisin saavani sanella Ukon kanssa uuen kerran; Ikävissä illat kaikki Istun aina ikkunassa, Uottelen ukon tuloa, Saahani sanomat kuulla. Jospa ukko uuen kerran Mullen saattaisi sanomat, Tappaisin talosta tästä Vaikka viimeisen vasikan, Iltaruuaksi ilosta, Kunniaksi kuulun miehen.

Tähän seuraan en minä kuulu, sen vieras on kansallisuus, Minä kaukana korvessa synnyin, katovuodet ja hallat näin, Ilojuoma ei mullen maistu, nämä muistot on mielessäin. Te kaupungin herroja ootte, on vierasta kansa ja maa, Ja vastaisuus sekä lapsuus teill' lietona kangastaa; Mut korpien keskehen käykää! Se samppanikaihonne vie, Minä vast' olen tullunna sieltä ja sinne on taas mun tie».

Sisältä, kas, laiva on aikomus täyttää Liköörein, viinain, konjakein! Tuo kaikki on, tuumin , hyödyksein. Pakanoille kun moinen lasti on tullut, Pian kyllä he on ihan raiviot, hullut. Pelkäänkö moisia seuroja, hei! Ne ei vahingoks ole mullen, ei!" Kun Belzebub lakkasi, niin kajahtaa Koko Tuonela huudosta: "Hih, hurraa!"

Sillä tyttö Suomessa Olen ensimmäinen, Kuin Savoss' oon syntynnä, Kaunis, valkopäinen. Minä enpä huoli vaan Huonoi poikasia, Vaikka niitä tarjotaan Mullen useempia. Mies mullen kävisi, Jos kehnon saisin? Tämän kanssa ikäni Suruss' kuluttaisin. MIETELMI