United States or Aruba ? Vote for the TOP Country of the Week !


Ei ne painuta pahemmin, Myrsky uhkaava upota, Joll' ei päivät päätettynä Ole loppuhun osattu, Että Tuoni etsiskellä, Surma tahtoisi tavata Myrskyn kautta kaatamalla Syvyytehen syöksemällä! Kuulin kerran kuusikossa, Mäen päällä männykössä, Miten oksalla orava Ruikutteli riekkohäntä: Mihin lie minun sukuni, Kuhun lapsikultaseni Erillensä eksynynnä, Hajallensa haihtununna?

Kulki soita, kulki maita, Lenti lehtoja leveitä, Ei löynnyt pesän sijoa, Paikkoa pahaistakana, Kuhun kuppinsa kuletti, Pistäisi mesisen pillin, Kun on kaikki tältä maalta Kuivannut kukat koreat, Me'en vienyt viimatuulet, Pannut pakkaset hunajan. Sentähen majansa muutti, Pesän siirti sitte maalle, Kussa paljo kukkasista Mettä saapi mielellistä.

Sain silloin kuolemani tuomion, kun näin, ett' yks on lapsi auringon, min kaltainen ma olla oisin voinut. Ma menen sinne, kuhun kuulunen, alhaalle, yöhön yksinäisehen, mut unhota ees mailla Tuonen en, ett' ääni Taivaan korvahain on soinut.

Mun huollen näköäni sammunutta tuo liekki kirkas, joka sammutti sen, puhalsi sanat, jotka tarkkaavaksi mun saivat: »Sikskuin näkös saat sa jälleen min olet minuun tuhlannut, on hyvä, sen että korvaat suusi haastelulla. Siis ala, virka, kuhun sielus pyrkii; ja ollos vakuutettu, että näkös hävinnyt sulta ei, vain häikäistynyt.

Mun huollen näköäni sammunutta tuo liekki kirkas, joka sammutti sen, puhalsi sanat, jotka tarkkaavaksi mun saivat: »Sikskuin näkös saat sa jälleen min olet minuun tuhlannut, on hyvä, sen että korvaat suusi haastelulla. Siis ala, virka, kuhun sielus pyrkii; ja ollos vakuutettu, että näkös hävinnyt sulta ei, vain häikäistynyt.

Arvaan jo edeltäpäin, että hän ei kuulu mihinkään yllämainituista kategorioista. Sillä silloinhan kansa kuulisi häntä ja seuraisi ilomielin hänen opetuksiaan. Ja silloin hänellä olisi paikka, kuhun hän päänsä kallistaisi.

Pedoilla on luolansa ja taivaan linnuilla on pesänsä, mutta Ihmisen Pojalla ei ole paikkaa, kuhun päänsä kallistaa. Ymmärrän, olet mieronkiertolainen. Niin. Tuo reppu ja sauva ja nämä kurjat rääsyt minun ruumiillani ovat ainoat, joita tässä maailmassa voin omikseni nimittää. Elät kerjäämällä? Annan enempi kuin otan. Kuinka se on mahdollista? Annan sellaista, mitä ei heillä ole.

Kului aikoa vähäisen, pirahteli pikkaraisen. Tuli sotka, suora lintu; lenteä lekuttelevi etsien pesän sijoa, asuinmaata arvaellen. Lenti iät, lenti lännet, lenti luotehet, etelät. Ei löyä tiloa tuota, paikkoa pahintakana, kuhun laatisi pesänsä, ottaisi olosijansa. Liitelevi, laatelevi; arvelee, ajattelevi: "Teenkö tuulehen tupani, aalloillen asuinsijani?

"Isä", vastasin, "en koskaan voi tulla Häntä köyhemmäksi, joka sanoi: 'Ketuilla ovat luolat ja taivaan linnuilla pesät, vaan Ihmisen Pojalla ei ole kuhun hän päänsä kallistaa." "En soisi sinun niinkään köyhäksi tulevan", sanoi hän nyhkyttäen.

Kuhun hän kulkikin, kunne piilikin, tuo laulu kuitenkin löytänyt hänet. Yöt päivät, aina, joka tuokio, hän oli jo viisikymmentä vuotta kuullut sen kaikuvan korvissaan. Kuullut unessa, kuullut valveillaan, kuuleva sen vielä nytkin, kuolinvuoteellaan. Tuo ollut kuolevan munkin tarina. Hän äkkiä, hurjana syöksynyt ylös vuoteeltaan.