United States or Jordan ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja, kuten näyttää, olen minä teidän mielestänne ennustus-taitoni puolesta huonompi joutsenia, jotka, kun huomaavat kuoleman tulevan, silloin, niinkuin he ennenkin ovat laulaneet, oikein aika lailla ja nimenomaan laulavat, he kun iloitsevat siitä, että ovat menevät sen jumalan luokse, jonka palveluksessa ovat.
Lammikot levittivät tyyniä, kiiltäviä pintojaan, suihkulähteet kastelivat pärskeellään kukkivia ruusupensaita. Missä tuntui muratti- tai viiniköynnösverkon ympäröimä, salaperäinen luola kutsuvan luokseen, missä uiskenteli vesillä hopeankarvaisia joutsenia.
Siellä oli kaksi aitioparveketta, jotka oli paperoitu tavallisella valkoisella paperilla maalattuine harmaine koristeineen. Ensimäistä parveketta koristi rivi joutsenia, jotka purivat välillään olevia lyyroja, toista ylempää parveketta taas koristivat yksinkertaisemmat harmaat ruusukkeet. Katto oli vaaleansininen valkoisine tähtineen. Esirippu taas kuvaili jotakin mielikuvitusmaisemaa raunioineen.
Eikö niin, tohtori, se on kai jokin optillinen näköhäiriö? Ei suinkaan. Toisella kerralla voisin näyttää sinulle eläviä joutsenia tuolla järvellä ja juoksentelevia hirviä tuossa metsässä; niin, eläviä ihmisiäkin alle neljännestuuman pituisia. Mutta se koe vaatii suuria valmistuksia. Mitä näet vuorien yläpuolella? Näen mustan pilven kirkkaansinisellä taivaalla uiskentelevan.
Sellaista näytelmää todella kannattaa odottaa. Kunhan nyt olet löytänyt Lygian, niin anna minulle sana, jotta tietäisin uhrata parin joutsenia ja parin kyyhkysiä täkäläisessä pyöreässä Venustemppelissä. Näin tässä joskus unta Lygiasta. Hän oli istuvinaan sinun polvellasi ja odottavinaan suudelmiasi. Koeta nyt pitää huolta, että uni olisi ennustus.
Joutsenet tunsivat aivan hyvin tuon pienen, vaalean pojan, jonka ne näkivät joka vuosi istuvan kivellä ja joka joutsenia oli nimittänyt nimeltään. Ja ne uivat hänen luoksensa ja taivuttivat komeita kaulojansa, ikäänkuin tervehtien pientä ystäväänsä ja kysyen, miten olet voinut sen jälkeen kuin viimeksi sinun näimme.
Mutta täällä Joutsenveden vieressä istui pieni poika vaaleampana kuin vuosi sitä ennen; hänen poskensa olivat vielä enemmän vaipuneet eikä hän jaksanut enää ongenvapaa pitää kädessänsä. Kuitenkin oli hän kompuroinut kivelle ja istui siinä ja odotti joutsenia. Siinä istuessaan ja odottaessaan lauloi hän aina laulunsa joutsenista maan päällä ja taivaassa. Oletteko kuulleet sitä laulua?
Joutsenia, onko täällä todellakin joutsenia? On kyllä, neljä kappaletta. Ne uivat pitkin päivää lammikossaan. Meeri vei Helkan mukaansa talon komeita ansareita katsomaan.
Yhdesneljättä runo Kasvatti emo kanoja, suuren joukon joutsenia. Kanat aialle asetti, joutsenet joelle saattoi. Tuli kokko, niin kohotti, tuli haukka, niin hajotti, siipilintu, niin sirotti: yhen kantoi Karjalahan, toisen vei Venäjän maalle, kolmannen kotihin heitti. Minkä vei Venäehelle, siitä kasvoi kaupanmiesi; minkä kantoi Karjalahan, siitä se Kalervo kasvoi; kunkapa kotihin heitti, se sikesi Untamoinen ison päiviksi pahoiksi, emon mielimurtehiksi. Untamoinen verkot laski Kalervon kalavetehen; Kalervoinen verkot katsoi, kalat konttihin kokosi. Untamo, utala miesi, sepä suuttui ja vihastui. Teki soan sormistansa, kämmenpäistänsä keräjät, toran nosti totkusilta, artin ahvenmaimasilta. Torelivat, tappelivat, eikä voita toinen toista: minkä toistansa tokaisi, sen sai itse vastahansa. Jopa tuosta toisen kerran, kahen, kolmen päivän päästä Kalervoinen kauran kylvi Untamon tuvan ta'aksi. Untamolan uljas uuhi söi Kalervon kaurakylvön. Kalervoisen kärtsä koira repi uuhen Untamolta. Untamo uhittelevi Kalervolle veljellensä, surmata su'un Kalervon, lyöä suuret, lyöä pienet, koko kansan kolhaella, tuvat polttoa poroksi. Laittoi miehet miekka vyölle, urohot ase kätehen, pojat pienet piikki vyölle, kaunot kassara olalle; läksi suurehen sotahan vasten veljeä omoa. Kalervoisen kaunis minjä istui ikkunan lähellä. Katsoi ulos ikkunasta, sanan virkkoi, noin nimesi: "Onko tuo savu sakea vai onpi pimeä pilvi noien peltojen perillä, kujan uuen ulkopäässä?" Ei ollut ume umakka eikäpä savu sakea: ne oli Untamon urohot, tulla suorivat sotahan. Tuli Untamon urohot, saivat miehet miekka vyöllä. Kaatoivat Kalervon joukon, su'un suuren surmasivat, talon polttivat poroksi, tasoittivat tantereksi. Jäi yksi Kalervon impi kera vatsan vaivaloisen. Senpä Untamon urohot veivät kanssansa kotihin pirtin pienen pyyhkijäksi, lattian lakaisijaksi. Oli aikoa vähäisen; syntyi pieni poikalapsi emollen osattomalle. Miksi tuo nimitetähän? Emo kutsui Kullervoksi, Untamo sotijaloksi. Pantihinpa poika pieni, orpolapsi laitettihin tuutuhun tutajamahan, kätkyehen liekkumahan. Liekkui lapsi kätkyessä, lapsi liekkui, tukka löyhki. Liekkui päivän, liekkui toisen; jopa kohta kolmantena, kun tuo poika potkaisihe, potkaisihe, ponnistihe, katkaisi kapalovyönsä, pääsi päälle peittehensä, särki liekun lehmuksisen, kaikki riepunsa revitti. Nähtihin hyvä tulevan, keksittihin kelpoavan. Untamola vuottelevi tätä tästä kasvavaksi, mieltyväksi, miestyväksi, oike'in urostuvaksi, saavaksi sataisen orjan, tuhantisen turpuvaksi. Kasvoi kuuta kaksi, kolme. Jopa kuuna kolmantena poika polven korkeuisna alkoi itse arvaella: "Kunpa saisin suuremmaksi, vahvistuisin varreltani, kostaisin isoni kohlut, maksaisin emoni mahlat!" Saipa kuulla Untamoinen. Itse tuon sanoiksi virkki: "Tästä saa sukuni surma, tästä kasvavi Kalervo!" Urohot ajattelevat, akat kaikki arvelevat, minne poika pantanehe, kunne surma saatanehe. Pannahanpa puolikkohon, työnnetähän tynnyrihin; siitä vieähän vetehen, lasketahan lainehesen. Käyähänpä katsomahan kahen, kolmen yön perästä, joko on hukkunut vetehen, kuollut poika puolikkohon! Ei ole hukkunut vetehen, kuollut poika puolikkohon! Poika oli pääsnyt puolikosta istui aaltojen selässä vapa vaskinen käessä, siima silkkinen perässä; onkivi meren kaloja, merivettä mittoavi: melke'in meressä vettä, kun on kaksi kauhallista; oisko oike'in mitata, osa kolmatta tulisi. Untamo ajattelevi: "Mihin poika pantanehe, kunne tuo tuhottanehe, kusta surma saatanehe?" Käski orjansa kerätä koivuja, kovia puita, honkia satahavuja, tiettäviä tervaksia yhen poian polttimeksi, Kullervon kaottimeksi. Koottihin, keräeltihin koivuja, kovia puita, honkia satahavuja, tiettäviä tervaksia, tuohia tuhat rekeä, sata syltä saarnipuita. Tuli puihin tuiskattihin, roviohon roiskattihin, siihen poika paiskattihin keskelle tulen palavan. Paloi päivän, tuosta toisen, paloi päivän kolmannenki. Käytihin katsastamahan: poik' oli porossa polvin, kypenissä kyynäsvarsin, hiilikoukkunen käessä, millä tulta kiihottavi, hiiliä kokoelevi, katomatta karvankana, kutrisen kähertymättä! Untamo ä'itteleikse: "Mihin poika pantanehe, kunne tuo tuhottanehe, surma tuolle saatanehe?" Poika puuhun hirtetähän, tammehen ripustetahan. Kului yötä kaksi, kolme, saman verran päiviäki. Untamo ajattelevi: "Aik' on käyä katsomahan, joko Kullervo katosi, kuoli poika hirsipuuhun." Laittoi orjan katsomahan. Orja toi sanan takaisin: "Ei ole Kullervo kaonnut, kuollut poika hirsipuuhun! Poika puuta kirjoittavi pieni piikkonen käessä. Koko puu kuvia täynnä, täynnä tammi kirjoitusta: siinä miehet, siinä miekat, siinä keihä'ät sivulla." Mitäs autti Untamoisen tuon pojan katalan kanssa! Kuinka surmat suoritteli, kuinka kuolemat sukesi, poika ei puutu surman suuhun eikä kuole kuitenkana. Piti viimeinki väsyä suorimasta surmiansa, kasvatella Kullervoinen, orja poikana omana. Sanoi Untamo sanansa, itse virkki, noin nimesi: "Kun elänet kaunihisti, aina siivolla asunet, saat olla talossa tässä, orjan töitä toimitella. Palkka pannahan jälestä, ansiosta arvatahan: vyöhyt vyöllesi korea tahi korvalle kolahus." Kun oli Kullervo kohonnut, saanut vartta vaaksan verran, tuopa työlle työnnetähän, raaolle rakennetahan, lapsen pienen katsontahan, sormi pienen souantahan: "Katso lasta kaunihisti, syötä lasta, syö itseki! Rievut virrassa viruta, pese pienet vaattehuiset!" Katsoi lasta päivän, kaksi: käen katkoi, silmän kaivoi. Siitä kohta kolmannella lapsen tauilla tapatti, rievut viskoi virran vieä, kätkyen tulella poltti. Untamo ajattelevi: "Ei tämä tähän sopiva lapsen pienen katsontahan, sormi pienen souantahan! En tieä, kuhun panisin, kulle työlle työnteleisin. Panenko kasken kaa'antahan?" Pani kasken kaa'antahan. Kullervo, Kalervon poika, tuossa tuon sanoiksi virkki: "
Pitääkö häntä paimentaa kuin lammasta? Et pääse minulta pakoon. Tulen juuri saattamasta hänen äitiänsä Helkaa tänne erämaiden läpi, ja kun tulimme tämän tunturin luo, alkoi harja vuotaa verta. ORJA. Puolukkamehua, vannon, varmaankin puolukkamehua. Herrani on mennyt ampumaan joutsenia merenrannalta. Vastaa minulle! Tahdotko, että naulitsen sinut tuon tunturin juureen! ORJA. Mitä?