United States or Taiwan ? Vote for the TOP Country of the Week !
'Annan mie siima pyhä veli vallasmanni kymmenen rupiloa, kunj suntsani poisi antanet annan Jumaliste, vaikka peräte keyhä olen, ylen keyhä', vaikeroi Mikko tuskissaan. Piloillaan se sitä teki, se veitikka, ihan koiruuksillaan, kuuluu näet olevan rikas mies, oikea pohatta, mutta se oli vain olevinansa köyhä. "Koko ajan seisoin minä äimistyneenä ja tietämättä mitä tehdä.
Mustan suitset olivat jo nilkoissa asti, pian etujalat niihin kietoutuivat... Sen hidas juoksu muuttui vähitellen kävelemiseksi. Sitte katseli se taaksensa, ja pysähty seisomaan keskelle tietä. Ruoskan siima riippui kuten ennenkin. Kapteeni istui liikkumattomana, pää taaksepäin painuneena...
Helpoita siima hänelle tarpeeksi, äläkä tempaise niin aikaiseen, niin panen pääni pantiksi, että loppu on sinun mielesi mukaan." "Tein minä niin tai näin, isä", virkkoi Heikki, "te aina sanotte syyn olevan minussa; taikka minä muka liian paljon helpoitan siimaa, taikkapa liian tiukkaan.
Kuu oli jo noussut matalalle taivaanrannalle ja paistoi suurena ja täydellä terällään mökin akkunasta, kun Miranda oli valmiina lähtöön. Hän otti pienen tinatun kattilan, jossa oli vähäisiä kaloja täyiksi. "Missä ovat siima ja koukut?" kysyi Taavi. "Niitä pidän ontossa puussa järven rannalla", sanoi Miranda.
Sitten oli kala lähtenyt alas niin huimasti, että tuskin pääsin perään pahakivistä rantaa. Siima alkaa loppua, mutta silloin pysähtyy kala levähtämään pienoiseen suvantoon siksi, että ehdin taas keriä siiman rullalle, jolloin se lähtee jatkamaan ja minä perässä, hypellen kiveltä kivelle, kahlaten vedessäkin ja liveten ja kaatuenkin, mutta saaden vavan pysymään pystyssä.
Kohta hän ampui ankaran nuolen, vaan unohuttikin palvehet panna, ett' esikoisia vuonia sais satauhrin Apollo; lintuun eip' osunutkaan ei sitä suonut Apollo, vaan liki jalkaa sen kävi siimaan nuoli, ja poikki kärkevä nuolen pää puri kyyhkyä kytkevän siiman. Kyyhkypä korkeuteen kohos siivin, vaan lepatellen maahan liukui siima, ja soi ilohuudot akhaijein.
Tuskin oli perhonen koskettanut veden pintaa, kun se samassa katosi. Ensin ei tapahtunut mitään erityistä, mutta kun kymmenen, ehkä viisitoista sekuntia oli kulunut, meni siima järvelle päin, niin että kela vingahti. Minulla ei ollut kahtakymmentä metriä siimaa enää kelassa, kun minun onnistui pysäyttää kala. Onnistuin saamaan parikymmentä metriä takaisin kelaan, kun seurasi uusi karkaus.
Vahva vapa, luja siima, teräsperuke, isot koukut, tuima otto ilman sitä se olisi mennyt ja kun ei mennyt, oli se tämän tekniikan voitto joka oli todistettava ja taas kerran todistettu. Olimme siitä usein väitelleet ... minä myönsin. Näetkös nytkin?
Kun kala ottaa, pysähtyy siima, mutta nykäisyä ei saa tehdä heti. Kalan on annettava sitä ennen ottaa syötti kokonaan suuhunsa, minkä kyllä tuntee vavan kärjessä. Tämän ongintatavan jännittäväisyyttä ja mielenkiintoisuutta lisää, että onkija on kalan kanssa kosketuksissa kauemmin eikä myöskään heti tiedä, minkä kokoinen kala on.
Siima tiukkenee, minä kohotan vavan kärkeä ja siinä se on. Eikä olekaan aivan pieni ja on otettava varovasti. Säyne on minusta melkein hauskempi uuvuttaa kuin kokoisensa lohi. Se tekee kyllä alussa lujaa vastarintaa, ottaa siimaa monta vavan pituutta alas suvantoon, painii voimakkaasti vavan kärjen kanssa, mutta tulee sitten tuuma tuumalta ylös turhia reutomatta.