Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Melkein ilman mitään vaivaa kaareili siima hienosti vihellellen ilmassa ja tehden nöyrästi ja tottelevasti ne kierrokset, joilla tällaiseen tottumatonna uskalsin sitä rasittaa. Ennenkuin olin luovuttanut sen takaisin omistajalleen, oli minulle selvinnyt, että jos ensi kesään eletään, minulla on oleva samanlainen oma.
Saatuaan ensin siimansa pari vavan pituutta koskeen, hän tempasi sen ylös, astui askeleen eteenpäin, sillaikaa kuin siima oikeni taapäin, vei voimakkaasti vapaa eteenpäin ja antoi pyydyksen ampua alas siihen paikkaan, mihin oli tähdännyt, poikki kosken tai viistoon.
Mutta tämä on kirjoitettu aivan samalla läkillä, jota minäkin käytän, ja minun allekirjoitukseni ei ole aivan tavallinen. Hänen allekirjoituksensa olikin hyvin omituinen ja vanhanmuotinen. Nimen alla oli koukero, se oli hiukan piiskanvarren näköinen, jonka ympäri on siima kiertynyt. Mutta se ei tehnyt jäljittelemistä vaikeammaksi, muistutin minä nöyrästi.
Usein kala tämän etunsa älyääkin ja monet ovat ne lohet, jotka siten ovat minulta päässeet, kun en ole voinut seurata rantaa myöten mukana. Siima loppuu, nykäys vain ja kala on kaksintaistelussa voittanut. Mutta tavallisesti kala on tyhmä tai kokematon tai hätäytyy ja lähtee ylös tai pysyy paikallaan, äkäytyen pohjaan, ja antaa uuvuttaa itsensä ja tulee vedetyksi yhä lähemmä.
Kauan aikaa sain panna kaiken voimani liikkeelle pitääkseni vapaa, niin että se siiman kanssa muodosti kulman, seikka, joka välttämättömästi on vaarin otettava, sillä jos hauki ne kerran olisi vedessä suoraan linjaan saanut, niin olisi joko siima katkennut tai koukku kalan suusta irroittunut.
Ja ennen pitkää huitoo vapa ja vinkuu siima niskassa ja sitten Välisuvannossa niin vimmatusti kuin ensikertalaisella. Sunnuntaipaaston perästä se maistuu sitä makeammalta.
Täytyy alkaa alusta, voi minua poloista, pääsenkö minä tästä enää milloinkaan ongelle? Koskee hartioihin ja ihan pakottaa selkää. Joko nyt sitten lähdetään vapaa hakemaan? kysyn minä niin säyseästi kuin suinkin voin, kun siima vihdoinkin oli valmis ja kiinnitetty onkeen solmulla, jonka olen isälle mieliksi ollut oppivinani, mutta jota en koetakaan painaa mieleeni.
Heilautin vapaa pari kertaa, sain siiman suoraksi ilmassa, pysäytin vavan sopivassa kulmassa ja siima laskihe perhoineen keveästi pinnalle, perho ensin, sitten siima, niinkuin tekniikka vaatii. Kun perho on tehnyt kaarensa virran mukana, ja kulkenut niin kauas alas, että uusi heitto pian olisi tehtävä, kiinnittyy siima, vavan kärki vastaa ja kala on kiinni, ja iso onkin.
Kymmenessä minuutissa oli enää jäljellä paljas puualusta, ja silloin oli kädessämme vahva hihna, kaksitoista tai viisitoista kyynärää pituudeltaan. "Vou", huudahti kumppalini kolmannen kerran, mutta tällä erää vilkkaimman ihastuksen äänellä, "me olemme saaneet ne onkeemme, veli. Siima järveen", ja hän loiskasi tuon paljastetun kilven puu-alustan allamme olevaan rotkoon.
Vika mahtaa olla jossakin muussa. Ehkä siinä, että aamun jo valjetessa siima ja peruke näkyvät liian selvästi. Nuo varovat ja viisaat kalat ovat jo oppineet varomaan. Ehkä on syy siinäkin, että minun perhoni uppoo liiaksi, kun luonnon perhonen kulkee pinnemmalla. Siima ja peruke ovat vettyneet ja painavat perhoa syvään, niin että se menee niiden alitse, ja niiden huomio on kiintynyt pintaruokaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät