United States or Wallis and Futuna ? Vote for the TOP Country of the Week !
Meri, taivas ja maa kaikki, kaikk' katoaa kuinka säilyisi sielu ihmisenkään? Mut unessa niin armas on ajatella noin: Viel' kerran kevät saapuu ja koittaa uusi koi ja huomentuulet tuntureilta henkää. Vaiko valhetta lie? Mut noinpa mietin mie: Katso, kerran koko maailma herää. Susi lammast' ei syö, veli ei veljeä lyö eikä miesi tahko tapparan terää.
Enkö mä, korkein siis jumalattarien se on mulla synty, se myös sun puolisonas aviollinen arvo, sun, joka valtias suur' olet kaikkien kuolematonten iliolaisiin vois vihatessani viskata turmaa?" Noinpa he toinen toiselleen nyt haasteli tuossa. Mutta Hefaiston luo Thetis ehti jo kuuleajalka, kunne ol' itselleen ikilinnan muit' ihanamman, vaskisen, tähdenvälkkehisen jumal' ontuva tehnyt.
Kuin jalopeuraa tai kuin metsän karjua koira, luottaen jalkojen nopsuuteen, takapuolt' yhä tarraa reisiin, lanteisiin sekä tarkkaa sen joka liikkeen, noinpa akhaijeja nyt hiuskaunoja vainosi Hektor, heist' yhä surmaten viimeiset, ja he karkkosi kauhuin.
VAIMO. Mitä sinä täällä istut? Tule sisään; eihän sinun, Jumalan luoma, täällä pakkasen kynsissä tarvitse itseäsi kärvennellä; kun ma sanonkin. Tule sisään, Timo. TIMO. Kukas te sitten olette? VAIMO. Herresta varjele! Oletko jo niin hukassa, ettet tunne enään minuakaan? Ho, hoo! Kas noin, kas noinpa synti ja perkele täällä villitsevät sieluparan. Ho, hoo sentään!
Pelkään, ett' uhan tuon nyt täyttää hirveä Hektor, jonka hän kerskuen miehilleen on lausunut taannoin, ettei Ilioniin mene laivain luota hän ennen kuin ne hän tuhkaks saattanut on sekä kaatanut meidät. Noinpa hän uhkasi meitä, ja selvään nyt se jo täyttyy.
Noinpa nyt virkki Athene, ja mieltyi mies vähämieli; jousen joukean koppoi, tuo oli sarvea kauriin, kallionkiipeäjän; sen ol' itse hän kaatanut, rintaan törmält' ilmestyissä sit' ampunut, väijyen alla; sapsoon nuolen sai otus, louhikkoon selin sortui. Kämmenenmittaa sen kuustoist' oli korkeat sarvet; liistonut, liitellyt, silaellut ol' oiva ne seppo, koukuin kultaisin varaellut pään.
Jos ne me valtaisimme, se maineen tois jalon meille." Noinpa he toisilleen nyt haasteli, vaan nopeasti kiiti jo päin pari tuo, rajun valjakon vauhtia kiihtäin; ensimmäisenä huusi Lykaonin loistava poika: "Sankari rohkearinta, sa korkean Tydeun poika! Ei sua surmannut ota kirpeä kiitävän nuolen, nytpä mä peistäni koitan, kuink' on käyvä se kohti."
Noinpa aina neittä neuoin, Orpanoani opetin: "Kun tulevi Suomen sulhot, Suomen sulhot, maan kosijat, Sinä vastahan sanele, Ja puhele puoleltasi: Tupa on tehty miesten tulla, Talli seisoa oritten: En lähe revon rekehen, Suen juoksevan jälille, Lähe en karhun kantapäille, Enkä korjahan kosijan."
Niinkuin tammi hän kaatui tai kuin poppeli taikka vuorten salskea honka, kun iskevät veistäjämiehet maahan kirveillään hiotuilla sen purtehen puiksi: noinpa hän maaten maass' oli orhien, vaunujen eessä kiljahtain kipeästi ja kouraisten verimultaa.
Seidin sydän vuotaa verta; noinpa hänkin vietiin kerta synnyinmaastahan, Serbian laaksoin lapsuusko'ista, satakielten ruusustoista, onnestansa mailta Moravan. Povi nousee, posket palaa; »Katsos vierasta!» hän salaa virkkaa orjalleen. »Kahleen kantajaks ei totu valtakotkan vapaa rotu, lentää tahtoo yli maan ja veen.»