United States or Israel ? Vote for the TOP Country of the Week !
Kahden puolen Suomenlahta kukkii kaunis kansa, maa, suuri Suomenmaa! Saarten sulhot, nienten neiet, kansa suuren kaupungin! Ahkeroikaa, aivot Suomen, suurta tehdään hiljaa. Viron viittoo heljä heimo, itkee vaimot Inkerin. Meidän täss' on kyntö, kylvö, vieras korjaa viljaa. Rajatonta rakkautta vaatii taisto kansojen. Uusmaa, joudu johtajaksi! Saat sa paikan parhaan sen.
Minä osasin ennen aikaan... Esimerkiksi... Ota vaan, Rosinani, Ihanani, Mun sormukseni! Ah! ah! ah! ah! Varsin hyvin tehty! eikö niin? Ah! ah! ah! Oivallisesti. Viides kohtaus. Ota vaan, Rosinani, Ihanani, Mun sormukseni! En oo teikkari, Vaan yöllähän harmaat Kaikk' kissatki lie; Ja sulhot kaik' armaat, Kun ne vihille vie.
Noinpa aina neittä neuoin, Orpanoani opetin: "Kun tulevi Suomen sulhot, Suomen sulhot, maan kosijat, Sinä vastahan sanele, Ja puhele puoleltasi: Tupa on tehty miesten tulla, Talli seisoa oritten: En lähe revon rekehen, Suen juoksevan jälille, Lähe en karhun kantapäille, Enkä korjahan kosijan."
Puhui Pirkka puuhkalakki: "En usko penihin orjan, sen on silmässä välähdys revontulta tuikeampi; paras kun jälelle jääpi." Poika puuhun kytketähän. Palasivat pirkkalaiset, pulkat täynnä turkiksia, vempelet verohelyjä. Muisti Pirkka puuhkalakki: "Tais jäädä jälelle poika, kuka kurjan päästäntähän?" Sujahtivat suksillensa heimon sulhot. Heinäkenkä nukkui puuhun kytkettynä hangella hopehisella.
Sampo-retkellään asetti Wäinämöinen ensiksi vaan tavallisia ihmislapsia airoille, niistäkin aluksi heikommat, sitten väkevämmät: Pani vanhat soutamahan, Nuoret päältä katsomahan; Vanhat souti, päät vapisi, Eipä matka eistykänä. Pani neiot soutamahan, Sulhot ilman istumahan; Neiot souti, sormet notkui, Eipä matka eistykänä.
Sinne jäitte, immet Karjalan, Jäitte järven kirkkorantahan Louhipellon kukkakaunisteeksi. Muistan loistehesta silmienne Taivaskuvat tyynten järvienne, Muisto mieleeni jäi ihanteeksi. Sinne jäitte, sulhot Karjalan, Soutajiksi seljän aaltoisan, Jäitte louhipellon perkaajiksi. Intonne ja työnne, toimintanne, Niiss' on toivo, turva Karjalanne Ollut ja on päiviks ikuisiksi.
Mene aittahan mäellä, Siell' on kirstu kirstun päällä, Arkku arkulle yletty, Aukase parahin arkku, Kimmahuta kirjakansi, Ota kuusi kulta vyötä, Seitsemän sinihamoista, Sio silkit silmillesi, Katso kullat kulmillesi, Pane päällesi parasta, Kaunehinta kaulallesi, Ripeintä rinnoillesi, Valkeinta varrellesi; Tulet aitasta tupahan, Sukukuntasi suloksi, Heimokunnan hempiäksi, Menet kirkkohon kukaksi; Nuo sulhot sua kysyvät: "Kenen kukka, kenen neito, Kenen morsian mokoma?"
Olkoot aina eellehenkin, että toinen toistamme, katsoisimme kaunihisti, kuin nyt loitos loistamme. Ensi kerran Suomen suku, kansa vapaan valtion, pyytää alle orren oman vilkkaan vierasjoukkion. Terve, Ruotsi, terve, Tanska, terve, Norja nouseva, terve, Saksa, terve, Ranska, terve, Suur-Britannia. Sentään enin terve teille, Suomen heimot, herttuat, sulhot uljaan Unkarimme, Eestin veljet ehtoisat.
Ylpeä on Sormun Irja, tulikukka, suolla soihtu, kiehtova kuin noidan kirja, väkevä kuin velhon loihtu; silmät tutkivat ja syvät, varsi suora niinkuin salko, huulet niinkuin marjat hyvät, suu kuin hiirenherneen palko. Saapuu maiden, merten takaa sulhot suuret orhin, laivoin, tyttö rukkasia jakaa; ottaa jonkun kihlat vaivoin, viikon pitää, sitten hylkää.
Yksi pääsi pitkä pilvi, Pitkä pilvi, kaita pilvi, Pilvessä vesi-pisara, Pisarassa pikku lampi, Lammissa veno punainen, Venosessa nuoret sulhot, Nuoret sulhot, naimattomat, Vielä viinan juomattomat; Punoivat punaista köyttä, Köyttä rauta rahnikoivat, Sitoa meren sivua, Lahta Kannan kaakistoa, Meren tyynenä pysyä, Lahen Kannan kaunihina, Vieä Vienan neitosia; Kaupita kotikanoja, Näiltä raukoilta rajoilta, Poloisilta Pohjanmailta.