United States or Namibia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Heljä, kovan onnen orja, heittää helyt, hylkää suvun, häipyy yksin tummaan yöhön vyötettynä pakkopaitaan, kaapuun katujoiden puvun. Näyt kummat hän näkee, hän tukkaansa raastaa, hän sankarisulhosta suuresta haastaa: »Te porttinne nää hänt' ylhäistä varten, oi, ylentäkää!» Jauri, rakkauden sokko, riisuu kypärän ja kalvan. Sydämensä päivää etsein painuu Turjan pimentoihin lailla vaeltajan halvan.
Miksi sinä noin menit...? Pysähtyy, kääntyy takaisin: Sinä tulet kuin haudan takaa, etkä minua ymmärrä... Mutta sinun pitää vielä kuuleman ja ymmärtämän! Rientää jäntevästi korokesillalle kylkeissuojan oven luo ja huutaa. Sisääntulevalle Heljälle: En vaadi sinua enää, Heljä. Jos hänellä on siitä jotain sanomista, hän on saapa vastauksen!
MERTSI Katselee häntä pitkän aikaa vaijeten, ojentaa sitten liikutettuna molemmat kätensä: Anna minulle anteeksi, Heljä! Totta: me emme ole vihoin. Minulla oli rakkaus, sinulla merviläisyys, kohtalo ratkaisi meitä kumpaakaan kysymättä... Taas hiljaa kiihtyen: Yhden asian tahdon sinulle kuitenkin sanoa. Vetää hänet oviseinän rahille istumaan. Se on minua loukannut, se on minua kuohuttanut! Hiljaisen kiinteästi: Olen veeni, vaan tuskinpa minä olisin tässä tapauksessa ollut huonompi mervi kuin sinä tai kuka muu tahansa!
URMAS Katkeran naurahtavasti: Niin, oli, oli, oli, mutta... Niellen kiihtymystään: Sinun sydämesi voittaa järkesi, Heljä. Uskotko sinä että niitä, jotka ovat yksinpä sinua häväisseet ja »petturin-vaimoa» huudelleet, että niitä voisi yhdistää, vaikka itse Ukko pilvistä astuisi keskellemme? Kääntyy närkästyneenä syrjin.
Mutta päivän heljä silmä sammuu, Luonto pimeydes hengittää; Polultansa kaunis neito eksyy,
On kyllin, kun minun täytyy olla hänen kanssaan samojen ortten alla. Heljä ojentaa hänelle molemmat kätensä, nyökäyttää kevein mielin, menee. Rouka ja Hallo tulevat. ROUKA Terve! Tulimme varalta hyvissä ajoin. Kattelevat. URMAS Kunpa pian tulisikin, että hänestä pääsisimme! Nousevat sillanteelle. Minä olen päättänyt tänä päivänä sanoa vakavat sanat. Tästä on kerran tehtävä loppu!
Ja uusi syttyi näkö silmäin mulle, niin ettei ole valkeutta mitään, nyt jot' ei kestänyt ois katseheni. Valoa näin ma niinkuin virran vettä välillä välkkyvätä rannan kahden, joit' ihmeellinen kevätloisto verhos. Elävät nousi säen-parvet siitä ja painui kukkiin kaikkialle, niinkuin rubinit, joita kulta heljä kiertää.
Rouka ja Heljä katsovat toisiinsa neuvottomina, jäävät lähelle. Mervian lapset! Matala olen minä tänä hetkenä puhumaan, matala jokainen ihmisestä syntynyt. Onko tämä unta? Katsokaa Mervian vapaudenpäivän aamunkoittoa! Syleilkää toisianne te uudestaan syntyneen Mervian lapset!
Viherjästä vainiosta, Paimenest, jok' lampahans Verellänsä kuolost ostaa, On immen lempeä laulu. Leimahtelee huhdan vilja, Kultameri hymisee, Koska pauhaa laulu heljä Tuon rosvon synkeän korvis. Tuuli koivuu tuuittavi Pyhän virren helinäs, Koivu kiireens kallistavi Ja taivas kirkkaana kiiltää. Mikä lentää tuolla ilmi? Joutsenk' lumivalkea? Ei, vaan kimaltava pilvi Siel laulun kuulee ja seisoo.
Tuosta kerro ei nää kasvonrypyt. Muistan vain: ma tahdoin juosta kylän kaikki tanssit, hypyt. Toisin touko kasvoi silloin, kun ma kasvoin, heljä heinä, toisin keikkui kenkä illoin, ilo säihkyi säveleinä, heilui paksu palmikkoni, notkui varsi nuori, norja; kaunihiks mua kehui moni enin Simon taatto sorja.» Nyökkää päätään Pirkko.