United States or Iceland ? Vote for the TOP Country of the Week !
Niinkuin tammi hän kaatui tai kuin poppeli taikka vuorten salskea honka, kun iskevät veistäjämiehet maahan kirveillään hiotuilla sen purtehen puiksi: noinpa hän maaten maass' oli orhien, vaunujen eessä kiljahtain kipeästi ja kouraisten verimultaa.
Siis nyt kilpaan muut te, ken vain urohissa Akhaian uskaltaa hepojensa ja vankkain vaunujen vauhtiin!" Virkkoi Peleun poika, ja kilpaan nous urot nopsat; paljoa ennen muit' Eumelos, valtias miesten, aaluva Admeton, ajotaituri muist' yliverta; toisena urhea taas Diomedes, valjahin vyöttäin Tros-uron orhien varsat nuo, jotk' otti hän kerran Aineiaalta, jos estikin tält' oman surman Apollo.
Mut vanhus halpa, köyhä, tuo hyljeksitty, hän, Hän huoneen ylimmällen sijallen viedähän, Ja kaunis siinä on hän, kuin hohteess' auringon Satehen vienon jälkeen puu sammaltunut on. P. Cajander. Kaupin linna. Uljaasti Kauppi herra ratsastaa linnastaan, Ja poikasensa pieni on hällä seurassaan. Kullasta loimet loistaa ja ohjat orhien, Hopeakengät hohtaa jaloissa ratsujen.
Virkki jo kiskaltain jalast' urhoa kaattua taiston melskeest' Idomeneus; vaan riens avuks Asios astuin valjakkons' etupuolle, ja selkää orhien henki poltteli ohjaajan pidätelless'; iskeä maahan mieli hän Idomeneun; tämän peitsipä kiitikin ennen kurkkuun leuan alle ja niskan puolt' ulos työntyi.
Taattoni häissä Poseidon hälle ne lahjaks soi: alkutekstissä sanotaan vain, että Poseidon lahjoitti nuo kuolemattomat hevoset Akhilleuksen isälle Pēleukselle; että se muka tapahtui Peleuksen häissä, kerrotaan vasta myöhemmässä selityskirjallisuudessa. Eumēlos: hänen valjakostaan kerrottiin Il. Trōs-uron orhien varsat: ks. Il. Il.
Virkki; mut vinhana kiidättäin tuli Tydeun poika, viuhui orhien yll' yhä ruoska, ja maast' ylähälle ponnahtain hevot kirmasivat, yli tanteren kiitäin. Päin ajomiest' yhä löi raetuiskuna rapsava hiekka, vierivät joutuisaan tinan-, kullanvälkkyvät vaunut jäljess' orhien kiitävien; ei pyörien kiskot jättää hienoiseen kedon hiekkaan jälkeä taakseen kelvoin kerjenneet; niin vinhaan vei hevot raisut.
Istumme ajan orhien reessä, yö on yllämme, kuilut on eessä.... Raukat me rientäjät, minne vie tiemme? Päivänkö puolella huomenna liemme vaiko on hautamme syvänteessä! Matka vierii, reen jalas luistaa.... Maantien kuuset menneitä muistaa: paljon ne näkivät, ei vielä tätä, että näin suur olis vääryys ja hätä. Hiljaa ne lumista hiippaansa puistaa.
Vaan radan päässä kun kääntyä päin meren vaahtisen rantaa raisut valjakot sai, jopa kunkin näyttihe kunto; laukkaa täyttä ne karkasivat; etumaisena kiiti Eumelos, jalot eess' oli juoksijat, toisena toivat Tydeun poikaa taas hevot, Tros-uron orhien kantaa, jäljess' ei järin paljon, vaan ihan kinterehillä, tallaamass' oli aivan näät jalat ain' ajolautaa, hengitys hartiakast' Eumelon poltteli selkää, sillä ne kiitivät, ett' ihan niskaan pää kävi kiinni.
Hällepä Automedon näin vastasi, poika Dioreen: "Kenpä akhaijeist', Alkimedon, sun laillasi voimaa ohjata, hillitä myös voi orhien kuolematonten, muut kuin Patroklos, jalo neuvoon kuin ikivallat ain' eläessään; vaan jopa kuolo ja kohtalo joutui! Niinp' ota ruoska ja ohjat nyt helavälkkyvät itse, vaan minä taistelemaan alas astun tanterehelle."